Färsaarelaiset toivat lentistuulahduksen Atlantilta

Lempo-Volleyn pelaajat asettuivat ottelun jälkeen vieraidensa kanssa yhteiskuvaan.

 

Piskuisen keskellä Atlanttia sijaitsevan saarivaltion Färsaarten lentisylpeys Mjölnir kävi esittelemässä taitojaan Hakkarissa yli satapäiselle yleisölle 5. tammikuuta.

Isäntäjoukkue Lempo-Volleyn miehet olivat kolme erää vastustajiensa kanssa jopa helisemässä, mutta voittivat ystävyysottelun kuitenkin lukemin 3–1.

Färsaarten sarjassa pelaa viisi joukkuetta, vieraspelireissu emomaa Tanskan ulkopuolelle oli heidän ensimmäisensä.

Pelin ohella seuran pelaajat ja johtoportaat juttelivat pitkään ja vaihtelivat ajatuksia etenkin lentopallosta.

– Meillä on budjetti luokkaa noin 80 000 euroa, muutamille ulkomaalaisille ammattipelaajille maksamme palkkaa. Färsaarten pääelinkeino on kalastus, joten pääsponsoreitamme on useampi kalastusalan yritys. Lempäälässä oli hieno pelata, saimme tasaisen ottelun aikaan ja isäntien vieraanvaraisuus kuljetuksineen ja pelin jälkeisine ruokailuineen teki suuren vaikutuksen, kertoi Mjölnirin manageri Johann Lutzen.

 

Lue myös:

Färsaarelaisia lentopallovieraita Lempäälään

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?