PAM uhkaa laajoilla lakoilla – lakot ulottuisivat myös Lempäälään

Ideaparkin Prisma on mukana PAM:in lakossa, mikäli sellainen alkaa. Kuva: Erkki Koivisto, LVS-arkisto.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kaupan liitto ovat neuvotelleet alkuvuonna alan palkoista ja työehdoista. PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen kokee, että työnantajien toiminnan vuoksi neuvottelut palkoista eivät ole edenneet. PAMin hallitus päätti vauhdittaa neuvotteluja lakkovaroituksella, joka koskee yli 185 toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 20 000 työntekijää. Lempäälässä mahdollinen lakko kohdistuisi Ideaparkin Prismaan.

– Kaupan liitto on ollut edelleen haluton keskustelemaan palkankorotuksesta, jolla turvattaisiin työntekijöiden ostovoima. Toivomme, että lakkovaroitus vauhdittaa nyt neuvotteluja, toteaa Rönni-Sällinen ja on huolissaan alan työntekijöiden toimeentulosta tiedotteessa.

PAM tavoittelee neuvotteluissa Saksan teollisuudessa saavutettuun tasoon vertautuvia palkankorotuksia. Kaupan alan työntekijöille tämä tarkoittaisi noin 200 euron korotusta kuukausipalkkaan.

Kaupan alan lakot alkavat 25 varastossa maanantaina 6.2. kello 5 ja päättyvät torstaina 9.2. kello 5.

Lakot jatkuvat yli 160 kaupan alan toimipaikassa torstaina 9.2. kello 5 ja päättyvät lauantaina 11.2. kello 5.00. Lakot koskevat kaikkia lakkokohteissa työskenteleviä PAMin ja Kaupan liiton neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?