Kuljun kirjaston ilta-aukioloajat lyhenevät

Kuljun koululla sijaitseva sivukirjasto on jatkossa auki enintään kello 17:ään. Kuva: LVS-arkisto/Katariina Rannaste

Lempäälän Kuljun kirjasto supistaa maanantaista asti aukioloaikojaan. Nyt kirjasto sulkee ovensa viimeistään kello 17.

Jatkossa kirjasto on auki maanantaista torstaihin kello 12–17, kun se nykyisellään on auki maanantaina ja tiistaina kello 13–19, keskiviikkona ja torstaina 9–15, sekä perjantaina kello 12–15. Perjantain aukioloajat säilyvät entisellään. Kuljun lähikirjasto sijaitsee Kuljun alakoulun yhteydessä.

Kirjaston aukioloaikojen muutoksen tarkoitus on keskittää Kuljun lähikirjasto palvelemaan ennen kaikkea koululaisia ja opettajia, joille lähikirjasto on kaikkein tärkein. Muita merkittäviä asiakasryhmiä ovat alle kouluikäisten kanssa kotona olevat tai työskentelevät ja varhaiskasvatusikäiset. Uusilla aukioloajoilla palvellaan etenkin näitä ryhmiä, joilla on mahdollista käyttää kirjastoa päiväaikaan ja joille kirjastopalvelun saavutettavuus on erityisen tärkeä, kertoo Lempäälän kunta tiedotteessaan.

Ryhmäkäynneille laaditaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen, ap-ip-toiminnan sekä koulun kanssa pelisäännöt. Ryhmäkäynnit, joilla on jokin pedagoginen sisältö, kuten opastus tai vinkkaus, varataan Timmi-järjestelmästä.

Kirjastotilan koko potentiaali on ollut jo pitkään täydessä käytössä: kokoelmaa ei voi kasvattaa eikä toimintoja lisätä, sillä tilaa ei ole. Lempäälän kunnan kiinteistö- ja toimitilaohjelmassa Kuljun koulukeskuksen kehittäminen tapahtuu kymmenen vuoden sisällä eli myös uusi kirjastotila voidaan Kuljun alueelle saada aikaisintaan 2030-luvun puolella, kunta tiedottaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?