Suvi Mäkinen.
Vasta hiljattain aloin nykyisiin muuttuviin oloihin sopeutumaan niin jo ehti vuosi 2022 päättyä. Vaan millainen vuosi! Oli pandemiaa, tuli sotaa, nousivat elintarvikkeiden hinnat ja kasvoivat sähkölaskut. Ei ole kansakuntaamme helpolla päästetty. Kriisit ovat seuranneet toistaan, ja vielä äkkiarvaamatta, joten henkistä kanttia nämä poikkeukselliset ajat ovat kysyneet. Nuorena aikuisena ja vielä melko huoletonta elämää eläneenä koen kuluneena vuonna jonkin perusturvallisuuden tunteessani särkyneen.
Onneksi viime vuoteen mahtui paljon ilon aiheitakin. Korona-pandemian laantuminen ja sitä seurannut rajoitusten purku vapautti monen arkea. Ihanaa, kun jokaiselle menolleen ei tarvitse pelko kainalossa lähteä. Toki tautia yhä on ja viime vuosien koettelemukset muistuvat helposti mieleen, mutta enää se ei kiusaa yhtä laajasti arkeamme. Tämäkin kriisi on jo miltei selätetty.
Koronan suurimpien kauhujen jälkeen stressinsietokykyämme jälleen kuitenkin koeteltiin. Jälkeen jatkosodan, ei ole sota tullut näin lähelle ja suurelle osalle kansasta tämä kerta onkin ensimmäinen koskaan. Vaikka ahdistus, suru ja pelko ovat läsnä Ukrainasta puhuttaessa, päivittäisessä arjessamme helposti kuitenkin unohtuu, että ihmisiä kuolee joka päivä. Sota saisi jo loppua!
Vaikka varsinainen sotilaallinen varustautuminenhan ei tavallisille tallaajille paljoa näy, sodan seuraamukset kylläkin tuntuvat. Ei arvattu vuosi sitten, että ruoka-avun tarvitsijoita tulisi syksyllä olemaan enemmän kuin milloinkaan koronan takia. Saati sitä, että sähkön käytöstä voisi tulla varsinainen mörkö. Pilviin kipuavat sähkölaskut todellakin vievät ihmisten öitä, kun huoli taloudellisesta selviämisestä valvottaa.
Tasan ei mene onnen lahjat tässäkään kriisissä. Solmitut sähkösopimukset voivat joko päästää pälkähästä tai johtaa kukkaron nyörien kiristämiseen – jos on mistä kiristää. Sähkö on varmaankin viime aikojen puhutuin aihe eikä haitallisiltakaan säästövinkeiltä ole voinut välttyä.
Koettelemukset kuuluvat elämään. Niistä osa selviää helpommin, toiset haasteiden kautta ja jotkut eivät selviä. Osaammeko ottaa vastaan kriisin kuin kriisin sellaisenaan, vai taistelemmeko vastaan kynsin hampain tilannetta hyväksymättä? Suhtautuminen, sopeutuminen ja selviäminen lähtee aina liikkeelle asennoitumisesta. Itse uskon, että huominen tulee tuoden jälleen uusia mahdollisuuksia. Sanontakin kuuluu: Uusi päivä kaiken muuttaa voi.
Suvi Mäkinen
Kirjoittaja on aikaansa seuraava nuori aikuinen
Viimeisimmät kommentit