Piikki: Outoja sanavalintoja

Joskus ihan tavalliset uutiset kutkuttavat nauruhermoja. Viime viikolla, kun AKT:n lakko oli alkanut, eräässä otsikossa sanottiin, että postinjakelu saattaa nyt viivästyä. Toimittaja oli kirjoittanut lauseen varmasti ihan tosissaan, mutta lukijasta se näytti koomiselta vai pitäisikö sanoa tragikoomiselta. Lause ei sitä paitsi ollut mikään uutinen, koska jakelu on viivästellyt jo vuosikausia. Odotan otsikkoa, jossa sanottaisiin postin tulevan ajallaan. Se tosin on yhtä epätodennäköinen uutinen kuin olisi tieto Olkiluoto 3:n olevan viimein kunnossa.

Eduskuntavaalit lähestyvät, kuten voimme huomata mainosten ja makkaratarjoilujen lisääntymisestä. Valituiksi tuleville kansanedustajille minulla on kaksi pientä tehtävää. Nimitän näitä pieniksi, koska ymmärrän seuraavien vuosien suuret haasteet, joista tärkein lienee talouden kohentaminen.

Mutta toivottavasti lainsäätäjien aika riittää muihinkin asioihin. Ensinnäkin: huolehtikaa siitä, että Posti hoitaa lakisääteisen tehtävänsä. Ja toiseksi: korjatkaa kuntalaki sellaiseksi, että muun muassa Lempäälän valtuuston koko voidaan puolittaa. Miksi pitäisimme yllä nykyisen kokoista valtuustoa, kun suuri osa aiemmista asioista päätetään muualla? Lisäksi osa kuntapäättäjistä on nyt myös aluevaltuustossa.

Tiedän muutoksen olevan vaikea pala kansanedustajille. Suurin osa heistä on oman kotikuntansa valtuustossa. Ja kun pyrkyryyttä riittää, miksi kaventaisi omia mahdollisuuksiaan? Luulisi kuitenkin kansanedustajan uskovan itseensä niin paljon, että luottaisi mahtuvansa suppeampaankin valtuustoon.

”Nyt sote saatiin lopulta maaliin!” Näin riemuittiin hallituksen piirissä pari vuotta sitten, kun laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä oli hyväksytty eduskunnassa. Jo silloin kriittinen tarkkailija ajatteli, että ihan vielä ei taideta olla maalissa, tuskin edes loppusuoralla. Oli ammuttu vasta lähtölaukaus maratonin mittaiselle taipaleelle.

Nyt kun matka on alkanut, kannattaa palauttaa mieleen lain määrittelemä tavoite uudistukselle. Ensimmäisen pykälän mukaan tarkoitus on edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä varmistaa yhdenvertaiset, yhteentoimivat ja kustannusvaikuttavat sote-palvelut koko maassa.

Kaksi kummallista sanaa kiinnittää huomiota: yhteentoimivat ja kustannusvaikuttavat. Palveluja käyttävänä maallikkona ymmärrän ensimmäisen tarkoittavan esimerkiksi joustavaa palveluketjua. Elänkö niin pitkään, että sellaisen voisi tosiaan vielä nähdä? Kustannusvaikuttava-sana on valittu varmasti pitkän pohdinnan jälkeen. Se on harkitun epämääräinen eikä tarkoita yhtään mitään. Miten sen toteutumista voi edes seurata?

Viime päivinä on kerrottu, että kunnat ovat hyvinvointialueen alkua odottaessaan alibudjetoineet tarkoituksella sote-menonsa. Uskomatonta, mutta nyt saatiin selitys, miksi Lempäälän terveyskeskuksesta ei ole saanut lääkäriaikoja sitäkään vähää mitä ennen. Se tarkoittaa myös sitä, että hyvinvointialue on joutunut aloittamaan melkoiselta takamatkalta. Kiitos kunta!

Piikki

Lempäälä tavoittelee asemaa Suomen suurimpana kyläyhteisönä. Mitä se tarkoittaa?