Lempäälän kunta ja Lempäälän Kehitys Oy teettivät selvityksen valtatie 3:n kehittämisen, niin kutsutun Puskiaisten oikaisun yritysvaikutuksista. Selvityksessä esitellyistä luvuista ja niiden vaikutuksista on herännyt vilkasta keskustelua ja kysymyksiä. Erityisesti huomiota on kiinnittänyt selvityksessä käytetty tieto, jonka mukaan moottoritien oikaisu Lempäälän Puskiaisista Pirkkalaan lyhentäisi ajomatkaa yhdeksän kilometriä, mikä ei pidä paikkaansa.
Suunnitelmien mukaan koko oikaisutie on mainitun yhdeksän kilometrin mittainen ja se lyhentäisi ajomatkaa noin viisi kilometriä. Virheellinen tieto oli jäänyt aineistoon, jonka pohjalta konsulttiyhtiö Sitowise Oy teki arvionsa.
Lempäälän Kehitys Oy kertoo selvittäneensä, millaisia vaikutuksia virheellisellä tiedolla on ollut selvitykseen. Yritysvaikutukset perustuivat kahdeksan yrityksen haastatteluihin, joista viisi oli tavoitettu korjaamaan lausuntojaan, mikäli virheellinen tieto sitä edellyttäisi. Lempäälän Kehityksen antaman selvityksen mukaan yritysten vastaukset perustuivat sekä Sitowisen esittämiin lähdetietoihin että yritysten omiin laskelmiin. Oikaisun pituudella ei haastateltujen yritysten mukaan ole oleellista merkitystä.
Myös Sitowise perustelee, ettei matkapituuden lyhenemällä ole vaikutusta selvityksessä esitettyihin työpaikkojen lisääntymiseen, alueen elinvoiman kehittymiseen ja oikaisun valtakunnalliseen merkitykseen. Virhe kuitenkin on ollut mukana raportissa, minkä Sitowise myöntää.
– Alustavaa hankearviointia laadittaessa arvioinnit on tehty viiden kilometrin lyhenemän mukaan, mutta raporttiluonnokseen on virheellisesti kirjoitettu yhdeksän kilometriä. Selvityksessämme käytetty yhdeksän kilometrin matkapituuden lyhenemä poikkeaa tämän vuoksi ympäristövaikutusten arviointiselostuksen lukemasta ja on virheellinen, Sitowise kommentoi virhettä lausunnossaan.
Lempäälän Kehitys tunnustaa virheen, mutta toteaa, että lopputulema selvityksen kokonaisarviosta säilyy ennallaan.
Viimeisimmät kommentit