Harju aloittaa hevosalan koulutuksen Lempäälässä – Koulutukseen haku alkaa jo tänä keväänä

Ratsastuskoulu Ratsuniityn tilalla vietettiin viime kesänä ranskalaista iltapäivää monipuolisen hevosurheilun parissa. Kuva: Juulia Jaakola/LVS-arkisto

Harjun oppimiskeskus on sopinut yhteistyöstä Lempäälän Ratsastuskoulu Ratsuniitty Oy:n kanssa hevosalan ammatillisen perustutkintokoulutuksen järjestämiseksi Pirkanmaalla. Tampereen seudulla asuvat voivat opiskella hevostalouden ammatillisen perustutkinnon työelämälähtöisesti ja pääosin kotiseudullaan.

Nyt aloitettavassa toteutuksessa opiskelijat voivat suorittaa hevostenhoitajan, hevospalveluohjaajan tai ratsastuksenohjaajan perustutkinnon kahden vuoden aikana.

– Haluamme parantaa koulutuksen saatavuutta ja lisätä palvelukykyämme ammatillisen koulutuksen järjestäjänä väestökeskittymän välittömässä läheisyydessä. Alueena Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin Uudenmaan jälkeen. Järjestelyllä haluamme lisätä myös tarjoamamme koulutuksen työelämälähtöisyyttä, toteaa Kymenlaaksossa toimivan luonnonvara alan ammatillisen oppilaitoksen rehtori Mika Palosara tiedotteessa.

Opiskelijoiden osaamisen hankkiminen, lähiopetus ja ohjaus toteutuu pääosin Ratsuniityssä ja muissa työelämän oppimisympäristöissä. Harju vastaa koulutuksen järjestämisestä ja opinnot etenevät käytännössä Harjun ja Ratsuniityn tiiviissä yhteistyössä. Opetuksessa hyödynnetään myös verkko-oppimisympäristöjä.

– Uskomme, että esimerkiksi hallituksen kaavailemat muutokset aikuiskoulutustuen suhteen nostavat kynnystä tulla opiskelemaan meille Virolahdelle, olemmehan sijoittuneet varsin pitkän matkan päähän monien hevosalalle haluavien näkökulmasta. Tällä ratkaisulla haluamme lisätä
alalle suuntaavien mahdollisuuksia päästä toivealalle, jatkaa Palosara.

– Olemme Ratsuniityssä jo useita vuosia kouluttaneet opiskelijoita erilaisten työharjoitteluiden muodossa, on hienoa nyt syventää yhteistyötä, kertoo tiedotteessa Ratsuniitty Oy:n toimitusjohtaja Tuija Rosenqvist.

– Haluamme olla mukana laajentamassa mahdollisuuksia kouluttautua hevosalalle. Tällainen opiskelumuoto sopii nykyaikaan. On mahdollisuus opiskella ja samalla pysyä lähellä perhettä, ystäviä ja tuttua ympäristöä. Toimintaan painottuva opiskelu on myös monelle alalle hakeutuvalle mielekästä, toteaa Tuija Rosenqvist.

Ratsastuksenopettaja ja ammattivalmentaja Rosenqvist toimii myös Suomen kenttämaajoukkueen joukkueenjohtajana.

Haku ensi syksyllä alkaviin opintoihin päästään aloittamaan jo kevään 2024 aikana. Opintoihin voi hakeutua jatkuvalla haulla ja vuosittain opintoja pääsee aloittamaan enimmillään 12 uutta opiskelijaa.

Aiheesta lisää Hevoset-messuilla 6.–7.4.2024 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa Harjun oppimiskeskuksen osastolla A421.

Lempäälän Ratsastuskoulu Ratsuniitty Oy on sopinut laajasta yhteistyöstä Harjun oppimiskeskuksen kanssa hevosalan ammatillisen perustutkintokoulutuksen järjestämiseksi Pirkanmaalla. Harju vastaa koulutuksen järjestämisestä, mutta opiskelijoiden osaamisen hankkiminen, lähiopetus ja ohjaus toteutuu pääosin työelämän oppimisympäristöissä. Kuva: Essi Ahonen

Lue lisää

  1. Ajankohtaista
    12.12.2024 12:00

  2. Kolumnit
    23.07.2024 08:00

    Tilaajille

  3. Lempäälän-Vesilahden Sanomat