
Saikan asuntomessualueelle tilattava taidehankinta on edennyt luonnostilausvaiheeseen, kertoo Lempäälän kunta tiedotteessaan.
Valintaraati on touko- ja kesäkuun aikana käynyt läpi sille lähetettyjä portfolioita ja valitsi jatkoon taiteilija Arja Kärkkäisen, taiteilija Tülay Schakirin ja taiteilijaryhmä NEONin, johon kuuluu arkkitehti Mark Nixon ja kuvataiteilija Viliina Koivisto.
Portfoliohaun tarkoituksena oli arvioida taiteilijaehdokkaiden kykyä tuottaa toiminnallista, kestävien arvojen mukaista ja turvallisuuskriteerit täyttävää taideteosta, kertoo Lempäälän kunnan kulttuuripäällikkö Kiti Mäkinen tiedotteessa. Portfolioita tuli yhteensä 53.
Jatkoon valituilta taiteilijoilta tilataan luonnos valmistettavasta teoksesta. Luonnostilausaikaa on marraskuun loppuun saakka, jonka jälkeen valintaraati käsittelee luonnokset asuntomessuhankkeesta vastaavan elinvoimajaoston kanssa. Lopullisesta taiteilijavalinnasta tiedotetaan joulukuussa.