Harppaako digiloikka ihmisen yli?

12.12.2024 08:00

Marraskuussa -24 pyysin 85- vuotiaalle äidilleni kotihoitoa, sillä hänen vointinsa oli heikentynyt viimeisten viikkojen aikana huomattavasti. Voinnin heikkenemisen näin sekä omaisen, että ammattini roolissa, olinhan kahdeksan vuoden ajan käynyt häntä lähes viikoittain auttamassa.

Äiti ei enää jaksanut hakea keittiöstään aamiaista, hengittäminen oli vaikeaa ja lääkkeitä jäi ottamatta. Useina aamuina senioritalon toinen asukas kävi auttamassa äitiä ja me tyttäret sen, mitä palkkatöiltämme ehdimme. Palveluohjaaja kotihoidosta kävi pyynnöstäni kartoittamassa hoidontarpeen, mutta RAI-pisteet eivät riittäneet. Ainoastaan turvaranneke myönnettiin.

Seuraavalla viikolla äiti kaatuikin lattialle ja soitti turvapuhelimeen, josta ohjeistettiin soittamaan itse ambulanssi. Onneksi – jälleen – naapurin seniori, jolla itsellään käy kotihoito, kiiruhti auttamaan äitiä ja saatiin paikalle ambulanssi. Sydämen toiminta oli hiipunut ja muutaman päivän kuluttua äiti kuoli sairaalassa palliatiivisella osastolla.

Omaisena ja sairaanhoitajana olen pahoillani siitä, ettei kotiapua käynnistetä järkevistä perusteista ja pyynnöstä huolimatta. Nämä sotiemme traumatisoimat ihmiset eivät vaadi, vaan kärsivät hiljaa. Onko digitalisoitunut yhteiskuntamme vieroittamassa meitä reaalimaailmasta? Työresursseja vieviä mittareita, tilastoja ja analyysejä tehdään, ja samaan aikaan ihmiset hukkuvat ahdistukseen ja kipuihinsa.

Kuten eräs vammaisneuvoston edustaja viime viikon puheessaan totesi: RAI-pisteillä ruumiskin voi olla hyväkuntoinen.

Sirpa Laitinen
Sairaanhoitaja ja varavaltuutettu (kd.), Lempäälä