Aina en ole tuota sanaa kuullut säännöllisesti tai itse sitä tarvinnut. Vietin lapsuuteni äitini kanssa kahden. Iskä ei ollut minulle se vaihtoehto, jos äitiä ei ollut saatavilla. Isejä toki pyöri ympärillä arjessani, mutta he eivät olleet minun. Minulla oli heihin rajattu käyttö-oikeus. Kunnes löysin yhden Iskän.
Tiesin toki jo lapsena Hänen olemassaolostaan, vaikken Häntä koskaan nähnyt. Murrosiän ja aikuistumisen kynnyksellä tuli tehtyä asioita, joita joskus toivoin Häneltä jääneen näkemättä. Olen kuullut, että puolestani on rukoiltu tuohon aikaan. Kiitos siitä Liisa-täti ja Sulo-eno. Se kannatteli ja kannatti.
Tänään saan taittaa työmatkani hikoillen, joko pyöräillen tai hiihtäen. Kuistilla muistan vielä vastata, mihin aikaan palaan kotiin. Sen jälkeen alkaa minun laatuaikani Iskäni kanssa. Minullakin on paljon asiaa Hänelle. Kiitos, kun kuuntelet.
Harri Nurmela
iskä