Ehdokkaat tutustuivat Säijän kylään

04.04.2025 08:00

Ehdokas Johanna Kalliomäen lapset lähtivät innoissaan mukaan vaalityöhön, kun pääsi ratsastamaan Kakella. Hevosta taluttaa Silja Frigård.
Säijän kylä kutsui lempääläläisiä kuntavaaliehdokkaita kylään lauantaina 29. maaliskuuta.

Kyläkierros aloitettiin Säijän koulun pihamaalta, jossa vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Tuija Hömmö ja kyläläinen Riikka Töytäri jututtivat viittätoista paikalle saapunutta ehdokasta sekä kertoivat Säijän koulusta ja sen toiminnasta.

Ehdokkaiden kesken syntyi runsasta keskustelua kyläkouluista, niiden toimintaedellytyksistä ja vaikuttavista päätöksistä samoin kuin tulevasta Nysse-koulukyytimuutoksesta. Keskustelun jälkeen koulun oppilaat kierrättivät pihamaalla ja esittelivät leikkiympäristöään.

Ehdokkaat pysähtyivät Säijän Monitoimitalon pihamaalla ja viimeisenä kohteena oli Typynranta, jossa oli runsaasti kyläläisiä paikan päällä ja grillissä tulet. Ehdokkaat paistoivat makkaraa ja tarjoilivat niitä. Ohjelmassa oli myös ponitalutusta, kun lähistöllä asuva kyläläinen otti islanninhevosensa Kaken mukaan lapsia ilahduttamaan.

Mukana olleet ehdokkaat: Pasi Haapaniemi (kesk.), Jasmiina Inkinen (kesk.), Heli Tiensuu (kesk.), Ville Tirkkonen (kesk.), Jukka Vitikka (kesk.), Hannele Hemminki (kok.), Johanna Kalliomäki (kok.), Mikko Kivelä (kok.), Pertti Rantamäki (kok.), Jaakko Ikonen (kd.), Piia Nurmela (kd), Pirkko Harsia (sd.), Eero Ruotsila (sd.) Maiju Haavisto (vihr.) ja Kaisu Keisala-Kaseja (vihr.).

Ehdokkaat Säijän koululla. Mukaan kuvaan kerkesivät ekaluokkalainen Jaakko Uusinoka (vas), viisivuotias Vilma Mäkinen ja tokaluokkalainen Onni Mäkinen.