Myllyranta, Hääkivi ja Lempäälän kanava ovat vesimatkailun mahdollisuudet, joihin tulee panostaa.
Kokoomuksen Jani Seppälä kirjoittaa Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, että Lempäälän potentiaalia järvimatkailussa tulisi hyödyntää nykyistä paremmin. Tätä asiaa kristillisdemokraatit ovat koko kuluneen valtuustokauden ajan pitäneet vahvasti esillä. Kristillisdemokraattien valtuutettu Tuomo Lipsanen teki valtuustoaloitteen vesistöjen ja ranta-alueiden kehittämisen kartoitusryhmän perustamisesta. Piia Nurmela on puhunut Lempäälän kanavan alueen kehittämisen puolesta. Hän jätti asiasta myös valtuustoaloitteen viime valtuuston kokouksessa. Nurmela on mukana myös esiraadissa, joka on käsitellyt Hääkiven alueen suunnittelukilpailuun tulevat tuotokset.
Seppälä ehdottaa kirjoituksessaan, että Myllyrantaan pitäisi rakentaa joko kunnan tai yrittäjän rahoilla kahvila-ravintola, saunatilat, tankkauspiste ja kanoottien ja sublautojen vuokrauspiste. Tankkauspisteen perustamista ja vierasvenelaiturin laajentamista olemme nykyisellä valtuustokaudella jo edistäneet, ja asia on työn alla. Muutoin mittava rakentaminen Myllyrantaan on lähes mahdotonta siellä sijaitsevien muinaisjäännösten vuoksi. Siksi ainoa vaihtoehto ravintolatoiminnan saamiseksi Myllyrantaan on ravintolalaivan tuominen sinne. Asiaa on virkamiestasolla selvitetty ja edistetty.
Lempäälässä järvimatkailulla on paljon mahdollisuuksia. Keskeiset alueet ovat kirjoittajan mainitseman Myllyrannan lisäksi Lempäälän kanavan seutu ja Hääkivi. Yrittäjien mukaan ottaminen alueiden kehittämiseen on ensiarvoisen tärkeää. Meidän tulee myös pitää huoli siitä, että alueita kehitetään siten, että ne eivät kilpaile keskenään. Näin alueella toimivilla yrityksillä on menestymisen mahdollisuuksia.
Myllyrantaa tapahtumapuistona ja vierasvenesatamana pitää kehittää ja tämä työ on lähtenyt jo hienosti liikkeelle. Pidämme hyvänä sitä, että alueen reunalla oleva leikkipuisto on liitetty paremmin osaksi puistoaluetta poistamalla Myllyrannan ja leikkipuiston välistä puustoa. Näkisimme, että leikkipuistoa voisi edelleen laajentaa ja tehdä siitä pienille lapsille ja heidän vanhemmilleen vetovoimaisen kokoontumispaikan.
Hääkiven alueen suunnittelukilpailun tuotoksia pääsemme julkisuudessa tarkastelemaan, kun esiraadin ehdotukset tulevat kunnanhallituksen käsittelyyn. Uskomme, että pääsemme kehittämään sinne ainutlaatuista aluetta, joka täydentää veden äärellä sijaitsevia muita kohteitamme. Uusi melontareitti keskustasaaren ympäri hyödyttää myös tätä aluetta.
Kanavan rannalla sijaitseva, kunnan omistuksessa oleva Haljastennokka voisi tarjota mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Toivomme, että valtuustoaloite, johon kyseinen alue on sisällytetty, herättää aiheesta hyvää keskustelua. Kananvanvartijan taloon toivomme edelleen löytyvän ratkaisun, jolla talo saadaan säilytettyä osana kanavan alueen historiaa. Yli sata vuotta vanhoja kohteita ei Lempäälästä löydy liikaa.
Piia Nurmela, kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen (kd.), Lempäälä
Tuomo Lipsanen, kunnanvaltuutettu, yhdyskuntalautakunnan jäsen (kd.), Lempäälä
Kommentointi on suljettu.