Tunnustan olevani huonojen puujalkavitsien ja Jeesuksen hyvien vertausten ystävä. Jälkimmäisistä fanitan kaikkein eniten opetusta Tuhlaajapojasta. Vuosien saatossa joku vääräleuka on keksinyt yhdistää nämä kaksi, puujalkavitsin ja kuuluisan vertauksen: kuka on maailman notkein mies? Tietysti tuhlaajapoika, sillä ”hän meni itseensä”!
Itseensä meneminen, vaikka se toki voidaan ymmärtää fingerporimaisen kaksimerkityksisesti, tarkoittaa tietysti oman elämän – ja varsinkin omien töppäilyjen – tarkastelua kriittisesti. Samaa monesti tarkoitetaan, jos jollekulle hieman vihjaillen tokaistaan: ”Olisko syytä katsoa peiliin?” Ja onhan se rehellisyyden nimissä pakko myöntää. Usein syytä on.
Vääryyttä omassa elämässä ei ole aina helppoa huomata, eikä varsinkaan tunnustaa. Osaamme kyllä ulkoistaa kamalan ja kauhistella muiden tekoja, mutta oma sisäinen notkeusharjoittelu kuvastimen edessä on yllättävän vaikeaa. Silti myöntäminen olisi ratkaisun avain.
Kristillisen uskon ydinsanoma, armo, liittyy juuri tähän. Kun eletyn elämän jäljet eivät kaikilta osin näytä hyvältä, ja tekojaan ei saa enää tekemättömäksi, on syytä peilin jälkeen kääntää katseet toisaalle, nimittäin Jeesukseen. Tekojen ja tekemättä jättämisten kuvastimeen vilkaiseminen muistuttaa meitä omasta syyllisyydestä, mutta kun katsomme Jeesukseen, kertoo se meille, mitä hän on tehnyt puolestamme. Rangaistus on jo kärsitty ristillä.
Tähän liittyen tulin joskus kiinnittäneeksi huomiota kummalliselta tuntuvaan seikkaan talouselämässä. Usein kun taloudessa alkaa taantuma, ei sitä lähdetä hoitamaan lyömällä rahahanoja kiinni. Päinvastoin, keskuspankit monesti ratkaisevat asian pumppaamalla markkinoille käsittämättömät summat rahaa.
Kun oma elämämme joutuu väärien valintojen ja synnin taantumaan, sielunvihollinen koettaa uskotella meille, että ei sinusta ole kunnon kristityksi. Silloin kannattaa kääntyä Jumalan puoleen. Hänellä on ”keskuspankkimainen” ratkaisu. Hän pumppaa markkinoille käsittämättömän määrän lisää armoa, aivan kuten tuhlaajapoikavertauksen isä. ”Missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi”. (Room.5:20)
Henri Karvinen, kappalainen
Lempäälän seurakunta
