Pian syntymäni jälkeen aloin tarkkailla ympäristöäni. Kun opin kävelemään, minusta tuli seikkailija, joka ihmetteli ja oppi paljon uutta. Halusin koskea ja katsella kaikkea. Hiljalleen ympärillä olevat asiat eivät tuntuneet enää ihmeellisiltä. Puita, kukkia, rakennuksia, ihmisiä ja lintuja olin nähnyt jo paljon. Ne muuttuivat vain asioiksi ympärillä.
Järjestelmäkameran osto vuosia sitten herätti minut tutkimaan maailmaa tarkkaavaisesti ihmetellen uudestaan. Variksia kuvatessani huomasin niiden yksilölliset luonteet ja ulkonäön. Pienet ruskeat linnut lakkasivat olemasta kaikki vain varpusia. Omenakotilo näytti hymyilevän. Näin ensimmäisen kerran leppäkertun toukan. Ja samalla ihmettelin, mitä kaikkea Jumala onkaan luonut.
Lapsena aloin hiljalleen ymmärtää syitä ja seurauksia. Oikeudenmukaisuutta arvioin ensin lopputuloksen, myöhemmin myös tarkoituksen näkökulmasta. Tietojen ja taitojen lisääntyessä kasvoi helposti myös varmuus omista mielipiteistä. Nuorena asiat vaikuttavat kuitenkin mustavalkoisemmilta kuin myöhemmin.
Mitä enemmän näki ympärilleen, mitä enemmän koki ja mitä enemmän oppi, sitä vähemmän huomasi tietävänsä. Ympäröivät ilmiöt ja tapahtumat ylittävät ymmärryksen. Lapsuuden supersankariushaaveet vaihtuivat taviksen elämään. Oma merkitys maailmassa alkoi tuntua olemattomalta. Ja silti elämä voi tuntua hyvältä ja merkityksekkäältä.
Oman pienuuden tajuaminen ja hyväksyminen voi olla hankalaa ja tehdä kipeää. Kuitenkin juuri minulla on suuri merkitys. Jumala on luonut tämän maailman ja antanut juuri minun syntyä tänne. Hän tekee minusta suuren. Tiedän asioista vain vähän, mutta avoimin mielin voin kehittyä ihmisenä. Heikkouteni onkin vahvuuteni. Nöyränä olen parempi kuin kaikkitietävänä. Kun en voi laskea asioita itseni varaan, voin luottaa Jumalaan. Hän antaa anteeksi virheeni. Hän jaksaa kuunnella kiukutteluni. Hän kuulee rukoukseni. Hän on antanut kartan, jota seurata, kun on eksyksissä: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6).
Pienemmäksi kasvaminen on suuri lahja, jonka toivon jokaisen ottavan rohkeasti vastaan.
Elina Kesola
