Kevään epävarmuus tuli vihdoinkin päätökseen tulevan kesätyöpaikan osalta, kun sain iloisen tanskan kielisen tervehdyksen sähköpostiini: ”Tak for mailen, du er velkommen til at komme og arbejde, vi har brug for dig. Arbejdet kan være fysisk krævende.” Kiitoksia meilistä, olet tervetullut työskentelemään, meillä on paikka sinulle. Työ voi olla fyysisesti raskasta.
Pohjoismainen nuorisojärjestö Nordjobb ei pettänyt tälläkään kertaa. Nordjobb on jo 30-vuoden ajan välittänyt työtä ja työntekijöitä pohjoismaiden välillä tarkoituksenaan kehittää nuorten kielitaitoa ja pohjoismaa tuntemusta. He auttavat työnvälityksen lisäksi muun muassa asunnon hankkimisessa ja järjestävät vapaa-ajan toimintaa. Minua onnisti päästä heidän kautta työskentelemään maailman suurimpaan saareen, Grönlantiin.
Grönlanti ei juuri houkuttele tavan turisteja, kuten myöskään sesonkityöntekijöitä. En ihmettele miksi: eksoottisuudella on kova hinta. Matkat kustantaa minun tapauksessa työntekijä itse, ja pelkästä menolipusta saa pulittaa tavanomaisemman matkakohteen puolihoidon verran. Omasta maksukyvystä ja mukavuudenhalusta riippuen, matka kestää useammasta tunnista muutamaan vuorokauteen, minun kohdallani suunnitellusti kolme yötä. Ja aurinkorantojen puutteesta puhumattakaan!
Mitä sitten Grönlanti tarjoaa? Upean luonnon ja ainutlaatuisen kokemuksen. Maailman isoin saari kantaa päällään kahdeksankymmentä prosenttia pinta-alastaan jäätä ja monta kymmentä tuhatta inuiittia, mikä tarkoittaa sitä, että koko elämäntyylini menee tänä kesänä uusiksi: ei sujuvaa autolla kulkemista paikasta toiseen, uniikki kieli jota en luonnollisesti osaa, ja kourallinen nuoria kollegoita eri pohjoismaista jotka kärsivät samasta maailmanvalloitus syndroomasta kuin minä.
Eiköhän näillä eväillä perata kala jos toinenkin. Kesä jäätiköllä voi alkaa! (Hyvin lentokentällä nukutun yön jälkeen.)
Reissupäiväkirja
Näin matkustin jääsaarelle
Ensimmäinen päivä, torstai
Kello soittaa 4:05 ja matkatoverikin herää viimein viidennen ravistelun jälkeen. Lempäälästä täytyi ensimmäisenä päästä isompaan stadiin, eli bussi alle ja Tampereelle. Sieltä junalla Turkuun ja laivalla Ruotsiin.
Laivamatka meni omalta osaltani nukkuessa. Yön aikana tullut kurkkukipu rajoitti levotonta liikkumistani ja tulevien vuorokausien nukkumaan pääsy, ainakaan pehmeään petiin, ei ollut läheskään taattua.
Satamasta kävelimme noin kilometrin verran Slusseniin ja kävimme info-tiskiltä kysymässä minkälaisia matkustus vaihtoehtoja meillä olisi Arlandan lentökentälle. Päädyimme tietysti halvimpaan ja hankalimpaan, eli kolmen vaihdon metro-juna-bussi yhdistelmään. Lentokentälle päästyämme meillä oli yhdeksän tuntia aikaa odotella ennen kuin koneemme lähtisi kohti seuraavaa määränpäätämme, Kööpenhaminaa.
Toinen päivä, perjantai
Siirryimme väsyneinä lentokentällä oleskellun yön jälkeen Kööpenhaminan koneeseen ja matkustimme tunnin verran Tanskan pääkaupunkiin. Perillä
teimme nopean ja stressaavan vaihdon Air Greenlandin koneeseen.
Edeltävänä päivänä jo melkein selätetty flunssa uusiutui noin kymmenen kertaisena. Sain siitä sympatiat puolelleni koneen henkilökunnalta ja kanssamatkustajilta. Lentokokemus oli kaikessa rankkuudessaankin huikea – henkilökunta oli ystävällinen ja ruokaa ja juomaa tarjoiltiin melkein liukuhihnamaisella vauhdilla. Iso plussa laajasta suklaatarjoilusta ja koneen ulkokuoren punaisesta väristä! Ilmojen ferrari, siinä on asennetta!
Neljän tunnin lentäminen toi meidät Kangerlussuaq’in lentökentälle. Ensimmäistä kertaa Grönlannin maaperällä. Koneesta näkyneet jäätiköt eivät olleet meitä vastassa, sillä vuorien sisälle rakennettu kaupunki oli täysin lumeton ja ilmakin mitä parhain – auringossa jopa 20C.
Seuraavaksi unta palloon. Lentokenttä majailuun tottuu, sillä nukuimme vaatimattomat kahdeksan tunnin päiväunet. Sen jälkeen lähdimme ulos katsomaan mitä Kangerlussuaq, entinen Yhdysvaltain sotilastukikohta, tarjoaa turistille.
Reittejä löytyi useampia ja kiertoajelumainoksilta ei voinut välttyä. Lähdimme seuraamaan tietä joka
olisi johtanut kymmenen kilometrin vaeltamisen päätteeksi vesiputouksille. Ehkä paluumatkan välipysähdyksellä riittää kunto sinne asti!
Kolmas päivä, lauantai
Aamu tuli liian aikaisin, ja ylipitkät päiväunet ja illan urheilu kostautuivat liian vähäisinä yöunina. Pian lentokentän sali oli jälleen täynnä lähtöään odottavia ihmisiä – enimmäkseen saksalaisia tällä kertaa.
Jo aamulla tuli selväksi, että tämä(kään) päivä ei pääty ilman pientä turbulenssia ja vastoinkäymistä: koneemme oli pahasti myöhässä ja pääsimme lähtemään vasta päivän tullessa. Tällä kertaa matkustimme koneessa joka sisälsi vain noin kolmekymmentä matkustajapaikkaa. Jylhät kalliot, pienet järvet ja tietysti jäätikkö oli mahtavaa katseltavaa yläilmoista. Matka viimeiseen määränpäähämme ja kolmen kuukauden oleskelupaikkaamme, Ilulissatiin, kesti vain neljäkymmentä minuuttia, mutta koko kaupunki oli sumun peitossa joten emme päässeet laskeutumaan. Tunnin
yläilmoissa pyörimisen jälkeen saimme lennonjohdolta käskyn palata takaisin Kangerlussuaq’iin.
Jälleen kymmenen pistettä Air Greenlandille: Koneen kapteeni otti matkaoppaan roolin haltuunsa ja esitteli meille yläilmoista käsin discolahtea ja jotain vuoren nyppylää jonka nimestä en valitettavasti rätisevän radion kautta saanut selvää. Tanskankielen ymmärtäminen ei ole vielä vahvuuksiani.
Saimme yhden päivän lisää Kangerlussuaq’issa ja tällä kertaa vielä hotellihuoneen kera. Pienen tahtojen taistelun jälkeen päätimme vielä lähteä vaeltamaan toiselle vaihtoehtoiselle reitille.
Iltakävelyn jälkeen kävimme hotellin baarissa skoolaamassa onnistuneelle viikonlopulle. Muut asiakkaat olivat paikallisia inuiitteja, jotka viihtyivät omissa oloissaan ja antoivat meidän olla rauhassa. Valitettavasti, sillä olisin mielelläni kuullut humalaisen eskimon tarinoita.
Neljäs päivä, sunnuntai
Miten onnellinen voi ihmislapsi olla! Hotellihuoneessa nukuttu yö teki minusta kuin uuden naisen ja nyt jaksan jopa muistuttaa itseäni, että töitähän tänne tultiin tekemään.
Eilisestä sumusta ei ollut enää tietoakaan ja sää oli muutenkin kuin tehty lentämiseen. Pääsimme lähtemään aikataulun mukaisesti ja olimme vielä
suunniteltua aikaisemmin perillä. Sääolosuhteet muuttuivat täysin Ilulissattiin tullessa, sillä 20 asteen lämpötila ja lumeton maasto vaihtui plus yhteen asteeseen ja puoli lumiseen ympäristöön. Myös meri oli jääkokkareiden peittämä.
Majatalolle saavuttaessa meitä oli vastassa paikan omistaja ja ihana katras vapaana kulkevia ajokoiranpentuja. Koiriin liittyen meillä on sääntönä, että heitä ei saa ruokkia eikä paijata majatalon ympäristössä, sillä muuten niistä tulee riesa. En rohkene olla eri mieltä, vaikka ottaisin koska vain yhden söpöliinin huonekaverikseni. Tai vaikka koko lauman!
Huonekatsauksen jälkeen menimme pihalle parveilemaan siinä toivossa, että hauvat olisivat valmiina kuvattavaksi. Koirien sijasta tapasimme ulkona tulevan kollegamme – Ruotsin Lundista kotoisin oleva Esbjörn on ehtinyt perata kalaa jo viikon verran ja aloitamme huomenna aamulla hänen kanssaan tehtaalla. Saimme heti arvokasta tietoa työpaikkamme mentaliteetista: vapaapäiviä saa viikossa pitää kaksi, mutta mieluiten ei ollenkaan.
Kohta perinteeksi muodostuva iltalenkki ei jäänyt tälläkään kertaa väliin, vaan lähdimme jo samana iltana tutustumaan kesäkaupunkiimme. Niin kaunista ettei tosikaan ja koiratkin löytyivät.
Minusta
21-vuotias restonomiopiskelija. Lempäälässä kasvanut, Ahvenanmaalle päätynyt ja matkailuun hurahtanut. Vietän kesäni tänä vuonna Grönlannissa ja kalatehdas-työni ohessa haluan kokea uniikin luonnon ja hyytävän ilmaston. Matkassa mukana iloinen ryhmä Nordjobbareita eri pohjoismaista, sekä avopuolisoni.
Teksti: Henna-Mari Koski
Kuvat: Henna-Mari Koski
