Kulttuuri

Galaxi räjähtää maaliskuussa

Mario ja Luigi ovat viiksekkäitä italialaiskokkeja. He irvailevat television ruokaohjelmille, naljailevat toisilleen ja puhua pälpättävät ruuasta ja vähän sen vierestäkin. Joku lukijoista on ehkä törmännyt italiaanoduoon viime kesän Kurki-festivaalissa. Keväällä he ottavat haltuun Ylen Galaxi-ohjelman. Kaksikon voi bongata televisiotaajuuksilta maaliskuun lopulta lähtien. Harri Penttilä ja Timo Järvelä ovat vesilahtelaislähtöisiä näyttelijä-muusikoita. He tekevät teatteria, soittavat kahdessa…

Liturgisia lauluja pophittien melodioilla

Taas on se aika vuodesta, kun Uusi Alku ja gospelmusiikki täyttävät Hakkarin liikuntahallin. Tämän vuoden erikoisuutena tapahtumassa on Virsi On Tour -hittimessu, joka tarjoaa tanakan ja vahvasti popahtavan virsikattauksen. Ehtoollisjumalanpalveluksessa veisataan virsiä ja normaaleja jumalanpalveluksen liturgisia lauluja pop- ja rockhittien melodioilla. Idea sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun nuorisopastori Henri Karvinen sekä lempääläinen HMP-yhtye sanoittivat…

Lukukuussa laitettiin hyvä kiertämään

Sääksjärven koulu osallistui Punaisen Ristin Lukukuu-kampanjaan lokakuussa ja keräsi melkoisen potin SPR:n katastrofirahastoon. Lukukuun ideana on, että oppilaat hankkivat itselleen lähipiiristään sponsoreita, jotka maksavat heille sopivaksi katsomansa summan jokaisesta kuukauden aikana luetusta kirjasta. Kertyneet tulot menevät Punaisen Ristin katastrofirahastoon terveystyöhön. Koulussa saatiin kasaan kaikkiaan lähes 2 000 euroa. Yksi ahkerimmista luokista oli 2B-luokka, jonka 18…

Rauhaa, vain rauhaa

Kansainvälisen uran tehnyt basso Jaakko Ryhänen laulaa Lempäälän kirkossa Tampereen Kamarioopperayhdistys ry:n loppiaiskonsertin solistivieraana maanantai-iltana 6. tammikuuta. Tampereen Kamarioopperayhdistyksen joulukonsertissa kuullaan Benjamin Brittenin teos A Ceremony of Carols, joka koostuu sarjasta lyhyitä, kauniita joululauluja harpun säestyksellä. Konsertin toisella puoliskolla kuullaan tuttuja, perinteisiä joululauluja, mm. säveltäjä Paavo Korpijaakon konserttia varten uudelleen sovittamat Rauhaa, vain rauhaa (Sonninen) ja…

Joulukorttikilpailun taso yllätti

Nostalgiaa, modernia, piirustuksia, maalauksia, sekatekniikoita. Lempäälän-Vesilahden Sanomien joulukorttikilpailun sato oli sekä monipuolinen että korkeatasoinen. Kilpailun voittajan, lehden kanteen painettavan kortin valitsi Lempäälän Taideyhdistys ry:n kolmijäseninen tuomaristo: Mirja Herckman, Jorma Nuotio ja Terttu Seva. Tuomarit pitivät näkemästään. – Hyviä kortteja kaikki. Näitä jokainen ottaisi mielellään vastaan joulutervehdyksenä, kiteytti Terttu Seva tuomariston mietteet. Mirja Herckmania ilahdutti tekijöiden kirjo. …

Sonjan ikimuistoinen joululahja

Idea hyväntekeväisyyskeikasta syntyi Jätärin bändikämpällä. Leukemiaa sairastavan Sonjan perhe on läheinen koko Jätärin porukan kanssa. Luonnollisesti bändiläiset pohtivat, mitä he voisivat tehdä auttaakseen ystäviään vaikeassa tilanteessa. Pian ajatus hyväntekeväisyyskeikasta kirkastui. Villihanhen omistaja Katri Vuorivuo päätti lähteä mukaan tarjoamalla keikalle puitteet. – Tämä on vähän niin kuin joululahjamme Sonjalle, Vuorivuo sanoo. Sekä bändi että ravintolan väki oli…

Mies, kitara ja ääni

Muistikuva 2000-luvun alkupuolelta: istun nuortenillassa Hakkarin Hopella. Vaaleahiuksinen nuorimies soittaa akustista kitaraa ja laulaa herkästi. Musiikki on tarttuvaa ja biisit mukavan kepeitä pop-sävelmiä. Joku huikkaa, että se on Kari Tapio. Ei, kun Juha Tapio, toisaalta korjataan. Kukaan meistä rippikoululaisista ei ole koskaan kuulutkaan hänestä. Joku isonen tietää artistin gospel-piireistä. Muistan miettineeni, miten näin taidokas kaveri on…

Älä koskaan luovuta

    Auto syöksyy tieltä osuen rajusti kylki edellä paksuun mäntyyn.  Takapenkillä kyydissä ollut Jori Willandt loukkaantuu kolarissa vakavasti. Hän on kirjoittanut vuosia kestäneen selviytymistarinansa kirjaksi. Onnettomuus sattui  syyskuussa 2001 sunnuntaina aamuyöstä. Oli hämärää, koleaa ja taivas tihutti vettä. Henkilöauto lähti humaltuneen kuljettajan käsistä Peltolammilla vasemmalle kääntyvässä mutkassa. Kuljettaja ja apukuski selvisivät kovasta kolarista vammoitta. …

Vuoriston kaunotar herättää tunteet

Teatteri Kurjen esittämä Vuoriston kaunotar jättää katsojalle hieman hämmentyneen olon. Mustaksi komediaksi luonnehdittu näytelmä on todellakin musta. Komediaa löytyy paikkapaikoin, mutta pelkästään sitä katsomaan tullut saattaa yllättyä. Esitystä ei suositella alle kolmetoistavuotiaille, eivätkä muutamat kohtaukset selvästikään sopineet herkimmille katsojille. Johanna Pekolan roolisuoritus Maureenina herättää katsojassa näytelmän aikana hyvin vaihtelevan tunnekirjon. Toisen puoliajan Maureeniin ei mielellään törmäisi pimeässä….

Samuel lukee joka ilta

Helmikuussa ensi-iltaan tulevan Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan lempääläistähti Samuel Shipway oppi lukemaan 4-vuotiaana ja on siitä saakka ahminut tarinoita. Ennen elokuvan kuvauksia Samuel oli lukenut muun muassa kaikki Risto Räppääjä -kirjat. – Sarjat ovat parhaita, ne vievät mukanaan. Tuntuu kuin alkaisin itse elää henkilöiden elämää. Harmittaa aina kun sarja loppuu, jää tyhjä tunne,…

Halileffa Diana ja Nälkäpeli Filmipyörän esityksissä

Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä liikkuu marras-joulukuun vaihteessa kaksijakoisissa tunnelmissa. Elokuva Diana kertoo Walesin prinsessan Dianan elämästä keskittyen hänen kahteen viimeiseen elinvuoteensa. Tunteita herättävän draaman pääosaa esittää Naomi Watts. Diana onkin Filmipyörän ensimmäinen niin sanottu Halileffa. Liki kahden ja puolen tunnin mittainen Nälkäpeli – Vihan liekit on jatko-osa noin viiden vuoden takaiselle elokuvalle, joka kantoi pelkkää Nälkäpeli-nimeä. Tämä…

Äiti ja tytär ottavat yhteen Vesilahdessa

Äidin rakkaus kestää läpi elämän. Huoli lapsesta pysyy, vaikka lapsesta kasvaa aikuinen. Joskus äidin rakkaus voi muuttua lapsen, jo aikuiseksi kasvaneen, alistamiseksi ja elämän hallitsemiseksi. Tähän äidin rakkauden mustempaan puoleen tarttuu Vesilahden nuorisoseuran Kurki-teatteri Martin McDonaghin näytelmällä Vuoriston kaunotar. Timo Järvelän ohjaama musta komedia saa ensi-iltansa perjantaina 22. marraskuuta Vesilahden nuorisoseuran talolla. Alistetun Maureen-tyttären roolin…

Parisuhdepeliä tanssipopin tahtiin

Vihdoin on syytä juhlaan on lempääläisen Retropopin tuore studioalbumi.  Radiossa ovat jo soineet albumilta lohkaistut singlet Moraalinvartija ja Rakkaus yllättää. Tänään keskiviikkona tulee ulos kolmas single Lähti lapasesta ja koko albumi julkaistaan viikon päästä. Muusikkopariskunnan, Tommi ja Saila Ojalan vuonna 2005  perustaman bändin uutukainen pyörii sanoitukseltaan parisuhdemaailmassa. Teemat albumin biiseihin ovat bändin mukaan löytyneet omista…

Dirty Thieves ja liekehtivä kitara

Henri Siekkisen liekehtivästä kitarasta tunnetulla Dirty Thieves -bändillä oli vuoden alussa ongelma. Lempääläislähtöiset kitaristi, basisti ja rumpali löytyivät omasta takaa, mutta laulaja uupui. Toisaalla myös Rodrigo Colomalla, Rodilla, oli ongelma mutta päivastainen. Monenlaisia projekteja nähnyt solisti oli vailla bändiä. Nykypäivän bändit eivät välttämättä nouse kellareista ja autotalleista, vaan poppoo voidaan kerätä kokoon netissä. Rodi huomasi Dirty Thievesin…