Lukijan kuva

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kuljun oma kyläjänis

Jorma Hautala kertoo, että Kuljussa on oma kylä-jänis. Alkukesästä sille maistui mehevä valkoapila aamupalaksi. Varovaisena se tarkkaili vähän väliä ympäristöä. Kesällä sen varhaiskevään ’teini-ikäinen’, ns. hankipoikanen, säntäili pitkin poikin pihaa keskellä päivääkin. Se ei oikein aina tiennyt mihin ryntäisi. Tämän kesän pienen noin reilun nyrkin kokoisen poikasen emo piilotti päiväksi esim. kukkapenkkiin. Sitten iltasella se…

Ankka karkuteillä?

Onkohan joku hukannut ankkansa? Kirsti Kuronen tallensi kuvaan komistuksen, joka on lyöttäytynyt sorsapoikueen matkaan ja uiskennellut Kirkkojärven Sillanojanlahdella viikon päivät. – Sorsia on kuusi, kaikki saman kokoisia, joten en osaa sanoa, onko siinä emo mukana. Voisiko ankka olla sorsanpoikien sijaisäiti? Toisinaan sorsat uivat aivan ankan kyljessä kiinni, eivät yhtään sorsi jengin uutta jäsentä, näyttävät viihtyvät kimpassa….

Roskaajalla ei järki päätä paina

Metsäautotietä on käytetty kaatopaikkana Lempäälän Rajajärventiellä. Kuvan ottaneen lähiasukkaan mukaan kerta ei ollut ensimmäinen. Tällä kertaa päättyvän metsäautotien päähän on jätetty muun muassa iso pakastin, iso roskalaatikko ja muuta peltisälää ja roskia. Tavarat on dumpattu paikalle viikon sisällä. Tunteeko kukaan, kenelle romut kuuluvat? Tai onko kukaan nähnyt Rajajärventiellä autoa, joka olisi tällaista romuläjää kuljettanut?, kysyy kuvan…

Pullopommeja lammaslaitumella

Sarapiston kedolta löytyi pullopommi sunnuntaina 16. elokuuta. Lisäksi kedolta löytyi neljä tyhjää kemikaalipulloa, joita pommi(e)n valmistuksessa on suurella todennäköisyydellä käytetty. Mahdollisesti pommi on räjäytetty perjantaina 14. elokuuta, jolloin illalla kuului merkittävä pamauksen ääni ulkoa. Räjäytettyjä ja räjähtämättömiä pullopommeja voi olla lisää kyseisellä kedolla. Pommeissa käytetty kemikaali, putkenavaajapulloista löytyvä natriumhydroksidi, on erittäin syövyttävä. Räjähtäessään pommi on…