Lukijan mielipide

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Vaalijärjestelmä?

Kari Pusa kirjoitti mielipiteensä vaalijärkestelmästä LVS 12.4.2017, jonka mukaan nykyinen vaalitapa on huono ja vanhanaikainen. Olen jonkinverran perehtynyt sähköiseen tietojärjestelmään ja todennut saman, kun alan huippuasiantun- tijatkin, että järjestelmä on aina altis hakkeroinnille, vaikka sitä suojausjärjestelmillä saadaan vaikeutettua, mutta ei aukottomasti suojattua. Nykyinen vaalijärjestelmä on varsin luotettava, kunhan vaalitoimitsijoiksi valitaan vastuuntuntoiset tekijät. Järjestelmän tunnen siksi,…

Hallituksen soteuudistus heikentää hyvinvointivaltiota

Tuleva soteuudistus hämmentää meitä kaikkia. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta maakunnille. Soteuudistus on välttämätön. Tällä hetkellä haasteita tuo se, että hoitoa järjestetään kahdella tasolla: kunnissa ja sairaanhoitopiireissä. Asiakkaan kannalta haasteita tuo esimerkiksi tiedon kulku perussairaanhoidosta erikoissairaanhoitoon. Kunnan kannalta kestämätöntä on budjetointi, koska erikoissairaanhoitoon kuluvia summia on miltei mahdotonta etukäteen arvioida. Haasteita syntyy myös siitä,…

Minne pienryhmät katosivat?

Taannoin (8.3) Riikka Kivelä kirjoitti Aamulehdessä kuinka opettajat eivät enää pysty keskittymään opetukseen. Olen 13-vuotiaan nuoren vanhempi ja ihmettelen, minne pienryhmät katosivat koulusta. Erityisoppilaat hämmentävät nyt koulutyötä tavallisessa luokassa. Murrosikäiselle tyyppillinen lyhyt ”pinna” reagoi voimakkaasti, jos kaikkia ei kohdella samoilla kriteereillä vaan erityislapset otetaan huomioon erityisellä tavalla ja jätetään ei-erityiset altavastaajan asemaan erimielisyyksiä selviteltäessä. Kotona…

Kommentti Kopolalle

Kunnanvaltuutettu Hannu Kopola puolusteli LVS:ssä 5.4.2017 Lempäälän kunnanvaltuuston äänes­tys­pää­tös­tä vuonna 1995 pyörtää aikaisempi vuonna 1990 tehty yk­si­mieli­nen päätös jätevesien joh­ta­­mi­sesta Tampereelle ja ryhtyä suuriin investoin­tei­­hin Kuokkalankosken partaalla sijaitsevaan puh­dis­ta­moon. Kopola toteaa, että ”Lempäälän 1990-luvulla saneerattu puhdistamo on jo käyttöikänsä loppupuolella”. Lempäälän jätevedenpuhdistamon investoinneista vain pieni osa toteutettiin 1990-luvulla. Valtaosa on toteutettu 2000-luvulla ja vielä 2010-luvulla…

Vaalien vaiettu työkalupakki

Vuosikymmen kaksi sitten kaikki oli hyvin. Julkinen sektori porskutti eteenpäin ja veronmaksajia sekä työpaikkoja oli riittämiin. Kunta pyöritti paikallistaloutta rajatussa kehässään. Ei ollut globaalia kilpailua, ja johtaminen oli nykyistä yksinkertaisempaa tai suoraviivaisempaa. Kustannusten osoittaminen oli selkeämpää, ja kilpailu veronmaksajista käytiin piirikunnallisissa.   Sitten kaikki muuttui.   Ennen niin seesteinen kuntatalous alkoikin muistuttaa selviytymistaistelua. Yhtäkkiä kunta…

Mä en halua Sipilän sotee…

Haloo! Nyt ihan kaikki tarvitaan uurnille! Sutta ja sekundaa on tulossa hallituksen sotelakipaketin eteenpäin runnomisen seurauksena! Sotelakipakettin on kuin tabula rasa, taulu, jossa on kehykset, mutta ei ollenkaan maalausta, sanoo emeritusprofessori Martti Kekomäki. (Ylen aamu 3.4.) Lausuntoja on annettu lakiluonnoksesta ja sen valinnan vapaudesta, joka on kuin keisarin uudet vaatteet, niitä ei ole ollenkaan olemassa!?…

Vastaus Raimo Sirenille kirjoitukseen 29.3.2017

Menneisyyden luurankoja kaivelemalla yrität määrittää tulevaisuuden näkijää. Jätevesien Tampereelle johtamisen suhteen unohdat että Lempäälän puhdistamon saneeraaminen oli useita miljoonia halvempi vaihtoehto vuonna 1995 kuin jätevesien johtaminen Tampereelle. Jäteveden puhdistamotkaan eivät ole ikuisia, joten Lempäälän 1990 luvulla saneerattu puhdistamo on jo käyttöikänsä loppupuolella. Et myöskään kerro että Lempäälän nykyinen puhdistamo toimii huomattavasti tehokkaammin kuin Tampereen Viinikanlahden…

Vastaus Kokoomuksen väistyvien valtuutettujen kirjoitukseen 29.3.2017

Lempäälän vuoden 2012 kunnanvaltuustovaalien jälkeiset valtuustoryhmien neuvottelut puheenjohtajuuksista ja lautakuntapaikoista käytiin aivan normaalilla tavalla. Kunnallisvaaleissa valitaan kunnanvaltuutetut, joita Lempäälässä valittiin 43 joista Kokoomuksen listalta valittiin yhteensä 12 valtuutettua. Kunnanvaltuusto valitsee itselleen puheenjohtajat, kunnanhallituksen ja lautakunnat. Ensimmäisessä kunnanvaltuuston kokouksessa suoritettiin, Kokoomuksen vaatimuksesta, suhteellinen vaali. Suhteellinen vaalitapa on kirjattu kuntalakiin turvaamaan kaikille ryhmittymille heille kuuluva suhteellinen osuus…

Äänestäjillä on valta vaikuttaa

Kiitos Kokoomuksen pois jääville valtuutetuille hyvästä yhteistyöstä vuosien aikana sekä historian muistelemisesta. Hyvä on katsoa taaksepäin, mutta myös eteenpäin. Päättyvällä valtuustokaudella Lempäälässä on saatu aikaan hyviä tuloksia ja varmasti uudella valtuustokaudella on tavoitteena saada aikaan yhtä tuloksekasta yhteistyötä. Päättyneellä kaudella Lempäälä on edelleen valittu hyvin menestyneiden joukkoon niin elinkeinopolitiikassa kuin asuinkuntanakin. Meidän kaikkien on hyvä…

Vallat ja vastuut

Vallan kolmijako-oppi tunnetaan valtiotieteessä omalla tavallaan. Kuntapolitiikassa on syytä puhua ehdokkaan vastuusta, luottamusihmisen vastuusta ja kuntalaisen vastuusta. Ehdokkaiden vastuullisuus ja vastuuttomuus tulevat esille itse kunkin ulostuloissa. Siinä, mitä he puhuvat, kirjoittavat, mainostavat ja tekevät. Lempäälän kuuma aihe on uimahalli. Monet ehdokkaat puoltavat sen rakentamista. Heiltä monelta jää kuitenkin sanomatta, pitääkö kunnan se tehdä, pitääkö se…

Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Luin taannoin kirjaa, joka oli otsikoitu kuten tämä mielipidekirjoitukseni. Tai kovin paljoa alkua pidemmälle en päässyt, kun joku toinen tästä hulluudesta kiinnostunut oli varannut kirjan ja minun piti se palauttaa. Olisinkohan lähtenyt ehdolle, jos olisin päässyt loppuun asti? Sana poliitikko sisältää ikävän kaiun, joka kai kantautuu jostain hyvä-veli- verkostojen ja saunapäätösten suunnalta. Hulluutta politiikassa on…

Mielipidekirjoitus vasemmiston talousideoista

Vasemmistoliiton ehdokas Huhtala on ehdottanut Lempäälän-Vesilahden Sanomien blogissaan ”Verotus on meidän yhteinen asia.” (julkaistu 27.3.2017) lukuisia keinoja saada lisää rahaa julkiselle koneelle. Perkaan näitä keinoja alla. Huomiona vielä se, että edellä mainitun ehdokkaan kaikki keinot ovat sellaisia, jotka eivät ole kunnan päätäntävallassa. 1. ”Suurituloisten palkoista on myös leikattava, siellä maksukykyä riittää.” Progressiivinen ansiotuloverotus ruoskaa jo…

Tämän ajan huutolaisia

Aina 1930-luvulle Suomessa yksinäiset vanhukset, orvot ja köyhien leskien lapset myytiin talollisille huutokaupanomaisissa tilaisuuksissa. Heitä elää vieläkin keskuudessamme. Isäni myytiin aikanaan viattomien lasten päivänä vuonna 1935. Hänet myytiin ensin 2-vuotiaana ja uudelleen 6-vuotiaana. Huutolaisten elämää varjosti nälkä, kylmyys, yksinäisyys, pelko ja häpeä. Isäni kärsi aliravitsemuksesta ja sairastui vakavaan riisitautiin. Huutolaislapset jäivät vaille hellyyttä ja läheisyyttä….

Kirjastosta ja uimahallista vetovoimainen palvelukeskus

Paljon esillä ollut kansalaisaloite halusi Lempäälään uimahallia ennen muita investointeja, jopa kirjastoa. Molemmilla on kosketuspintaa kaikkiin ikäryhmiin. Ne tuottavat hyvinvointia ja edistävät yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään. Uimahallin terveyshyödyt yhteiskunnalle ja ihmisille ovat suuret. Se tukee mm. vanhusten itsenäistä toimintakykyä ja opetussuunnitelman mukaista uimataitoa koululaisille. Kangasalan Kuohu yhdistää jo uimahalliin, kokous- ja ryhmäliikuntatiloja, yksityisiä kuntoilu- ja…