Lukijalta

Kunnan johdolla on talouden ohjaus hukassa

Vesilahden kunnanvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin Suomelan alueen kaava, joka on tehty yksityisten omistamalle maalle. Vastustin kaavan hyväksymistä ja ehdotin sen palauttamista valmisteluun, koska siinä sitoudutaan kustannuksiin, joiden ylärajaa ei ole määritelty. Suomelan alueen pääkaavoittajan Kiinteistöyhtymä Kalliolan kanssa tehdyssä maankäyttösopimuksessa kunta sitoutuu maksamaan vesi- ja viemärijärjestelmiin liittyvät tarvikkeet eli  putket, pumppaamot, suodatinkankaat ja mitä kaikkea rakentamisessa voidaan…

Ruokahuolto on ottanut huomioon myös juhlapäivät ja oppilaiden toiveet

Vastine 27.5.2013 Lempäälän-Vesilahden Sanomissa olleeseen yleisönosastokirjoitukseen Säästäväisen Vesilahden ”säästöjä”: Vesilahden kunnan ruokapalvelut ovat vuoden 2013 aikana huomioineet juhlapäiviä sekä järjestäneet erilaisia ruokateemoja. Koululaiset ovat saaneet laskiaisena laskiaispullaa ja vappuna munkkia. Alkuvuoden aikana ruokapalvelut ovat järjestäneet oppilaiden laatiman mieliruokaviikon sekä hyvät tavat pöytään teemaviikon. Lisäksi huomioimme oppilaiden toiveita mahdollisuuksien mukaan ja näistä tämän hetken suosikiksi on…

Veroäyrin nosto, ainut ratkaisu?

Vesilahden kunta on jälleen kerran laatinut  talouden tervehdyttämisohjelman. Enemmistö valtuustosta hyväksyi ehdotukset, joskin mielestäni kunnanhallituksen ehdotus oli liian varovainen ja auttaa tuskaan vain hetkellisesti. Perusta ohjelmalle muodostuu  ilmeisesti vuoden 2013 talousarvion karsinnasta. Pienistä puroista sieltä täältä, lähinnä koulutoimesta, kertyy vajaan 400 000 euron potti. Kun otetaan huomioon selvitys- ja kehityshankkeet  vuosille 2014–16, samalla aikajanalle hyväksytyt talousarvioraamit…

Pitkäaikaistyöttömät ovat monenkirjavaa väkeä

Lempäään-Vesilahden Sanomissa julkaistiin 7. toukokuuta juttu nuorisovaltuuston kannanotosta. Kannanottoon on kerätty Lempäälän nuorten keskeisimpiä huolenaiheita heidän itsensä kertomina. Eräs jutussa siteerattu nuori kirjoitti kannanotossa seuraavasti: – Nykyinen malli sijoittaa elämänsä kanssa solmussa olevat nuoret Monitoimikeskukseen pitkäaikaistyöttömien, päihdeongelmaisten ynnä muiden joukkoon työpajoille. Siteeratun nuoren mukaan keskuksen ilmapiiri on passivoiva eikä johda häntä elämässä eteenpäin kohti työllistymistä ja koulutusta….

Onkemäen koulun lakkauttaminen ei tuo Vesilahden kunnalle säästöjä

Vesilahden kunnan viime vuosien suuret investoinnit on tehty suurelta osin lainarahalla. Keskuskoulujen ja päiväkotien laajennukset ovat vieneet miljoonia euroja. Nyt kunnan taloudellinen tilanne vaatii leikkauksia. Säästöjä mietitään mm. Onkemäen koulun, joka on satavuotias Vesilahden viimeinen kyläkoulu, lakkauttamisella. Tässä suunnitelmassa Onkemäen koulun nykyiset oppilaat (31) siirrettäisiin Kirkonkylän kouluun. Kustannukset Onkemäen koulun oppilaskustannukset verrattuna muiden koulujen oppilaskustannuksiin…

Säästäväisen Vesilahden ”säästöjä”

Lempäälän-Vesilahden Sanomat kirjoitti torstain 23.5. numerossaan Vesilahden kunnan säästötalkoista. Leikkuri kulkee armottomana siellä ja täällä. Kahden koululaisen äitinä kirpaisi erityisesti lukea, kuinka entisestään pitäisi säästää koulutoimessa tai lasten kouluruokailussa. Tungetaan vaan kaikki mukulat yhteen isoon yksikköön, näkkileivällä on ennenkin pärjätty jne.   Vesilahtelaisten koululaisten ruokailusta on viety jo kaikki ylimääräinen glooria, eipä ole viime vuosina…

Anteeksi sorsaemo

Keväisin laitan pieneen puroon pumpun kasteluveden ottoa varten. Niin tein nytkin. Laittelin telineet paikalleen, pumpun ja letkut ja muutenkin ähersin siinä kaikella tavalla varmaan 20 minuuttia. Kun lähdin sähköjohtoa vetämään puitten välistä ja ehdin ottaa vain kaksi lyhyttä askelta  niin, sorsa-emo lähti kauhealla kiireellä ihan jalan vierestä. Noin 20 sentin päässä jalastani oli sorsan pesä ja siinä…

Kuntauudistuksella tuloksellisuutta?

Kuntia vaaditaan uudistumaan, vaikka kuntien päättäjillä ei ole selkeä kuvaa uudistuksen tavoitteista, taustoista ja kuntarakenne eikä tunnu olevan jäsenneltynä. Lempäälässäkin on mietitty, kenen tavoitteita kuntarakenneuudistus palvelee – puolueiden, palvelurakenteiden, monituottajien vai kuntalaisten? Vasta sen jälkeen kun nämä seikat on mietitty, kannattaa arvioida koko uudistusta. Toimintaa ohjaavat tekijät ovat erilaisia eri tavoitteiden osalta. Jokaisen kunnan, myös…

Demokratia, talous ja hyvinvointi

Miten meillä menee?  Meneekö niin hyvin, että selvitysmies Rauno Saaren sanoin ”ajatellaan, että nykyhetken voi pysäyttää”? Tässä muutama hälyttävä esimerkki lähiviikoilta valaisee nykyhetkeä. Hiljattain Suomessa oli ensimmäisen kerran päivä, jolloin kerätyt eläkemaksut eivät enää riittäneet sen päivän ulosmaksettuihin eläkkeisiin.  Toisaalla yksi kansainvälinen luottoluokittaja sanoi kuukausi sitten, että jos Suomi jatkaa nykymenoilla, sen valtionvelka ylittää 200prosenttia…

Silmukka-ansoja Sääksjärven Sipilässä

Sipilän alueella liikkuu tai asuu henkilö, joka virittelee laittomia silmukka-ansoja. Meidän Simppa-kissa jäi tälläiseen silmukka-ansaan. Simppa palasi kotiin viikon kadoksissa oltuaan. Kukaan ei tietenkään voi tietää miten Simppa on päässyt irti silmukasta, tuskin omin avuin. Kolmella jalalla kotiin konkannut Simppa-kissa vietiin eläinlääkäriin, jossa Simpan jalka kuvattiin röntgenissä ja kissa nesteytettiin. Paino oli pudonnut reilun kilon….