Lukijalta

Sote-uudistuksen hyvät tavoitteet uhkaavat jäädä tavoitteiksi

Kun parlamentaarinen työryhmä otti kopin sote-uudistuksesta, olisi lopputuloksen suonut olevan sellainen, jonka kanssa kuntapäättäjä voi nukkua yönsä rauhassa. Nykyinen lakiluonnos jättää kuitenkin poikkeuksellisen paljon tulkinnan ja toivomisen varaa. Sote-lain luonnoksen pääajatus on, että jatkossa palveluiden järjestämisestä vastaisi viisi suurta sote-aluetta ja tuottamisvastuussa olisivat kunnat ja kuntayhtymät, joiden on kyettävä tarjoamaan sekä perusterveydenhuolto että erikoissairaanhoito. Tuottaja…

Työmies on palkkansa ansainnut

Perhe, jossa molemmat vanhemmat käyvät työssä, maksavat itse vuokransa ilman asumistukia. Hyvässä lykyssä ovat hankkineet oman talon, josta maksavat kunnalle kiinteistöverot. Työpäivän ajaksi lapset on pakko viedä kunnalliseen päivähoitoon, josta maksavat jo normituloillakin korkeimmat päivähoitomaksut. Uimahallilippu, kalastuksenhoitomaksu ja Yle-vero on korkein mahdollinen. Yhdessä työnantajansa kanssa tavallinen duunari maksaa itse omat tulevat eläkkeensä, joihin ei siten…

”Rosvo tyhjensi mökin”

-kirjoituksen innoittamana tuon esiin tapahtumamme noin neljä viikkoa sitten. Lempäälässä kaava-alueella sijaitsevaan taloomme murtauduttiin syyskuun ensimmäisellä viikolla aamuyöstä. Pihassa seisoi auto, johon tavarat lastattiin. Ikkunoista oli kurkisteltu sisään, koska kasvit olivat ulkona tallaantuneet. Palotikkaita oli kiivetty ylös. Tikkailta saattoi nähdä sekä ala- että yläkertaan. Sisään oli päästy rikkomalla ulko-oven korkealla oleva ikkuna tuolia apuna käyttäen…

Loistavaa palvelua

26. syyskuuta hampaastani lohkesi iso pala. Soitin seuraavana aamuna 8.30 Lempäälän kunnan hammashoidon ajanvaraukseen. Kerroin asiani. Erittäin ystävällinen virkailija kysyi, särkeekö, vihlooko ja muuta. Vastasin, että ei, mutta pieni, terävä särmä on. Tiedustelin, koskahan olisi seuraava aika. Vastattiin, että menee lokakuun lopulle, mutta koitetaan nyt järjestellä. Ajanvaraaja löysi peruutusajan samalta päivältä kello 11.00, joka ei…

Perunat kovia ja liha sitkeää

Pyytäisin vastauksia, kuka vastaa terveyskeskuksen viikonlopun ja muutenkin sen ruokahuollosta? Todella surkeata. Itse olen viettänyt siellä neljä viikonloppua eli kokemusta on. Esimerkiksi eräänä pyhäiltana ruokana oli lihasoppaa. Perunat olivat kovia ja liha todella sitkeää. Onneksi oli Leatherman-monitoimipuukko. Entä ne vanhukset, jotka makaavat petissä ja joita yritetään syöttää minkä voidaan? Jos rahat menivät remonttiin, niin ihmettelen. Kun…

Tehostettu palveluasuminen on nimikikkailua ja huijausta

Maikki Hämäläinen-Ylikahri (L-VS 24.9) ehdottaa, että Himminkodosta muodostuisi tehostetun palveluasumisen talo. Ajatus lienee lähtöisin Tampereelta, jossa Koukkuniemen vanhainkodin paikkoja muutetaan tehostetun palveluasumisen paikoiksi. Voi kysyä eikö Himminnaapuri jo ole tällainen? Tehostettu palveluasuminen on nimikikkailua, jolla vanhukselta viedään viimeisetkin rahat. Kun on kysytty hoitohenkilöstöltä kuinka työt näissä taloissa eroavat toisistaan, on vastaus, että ei kuinkaan. Tosiasiassa…

Aliarvostettu menestyslaji

Mikä on SM-menestyksellä ja maajoukkue-edustuksien perusteella Lempäälän menestynein joukkuelaji 2000-luvulla? Ei, se ei ole jääkiekko, lentopallo tai salibandy. Kunnan menestyslaji on jo vuosien ajan ollut herrasmieslaji nimeltä ultimate, jossa LeKi:n edustusjoukkue aloittaa – kirjoittajan tietojen mukaan ainoana lempääläisenä joukkueena – kauden 2014–15 ylimmältä mahdolliselta sarjatasolta noustuaan keväällä historiansa ensimmäistä kertaa ultimaten SM-sarjaan. Seuran juniorit ovat…

Ensihoidon säästötoimet koskettavat koko Pirkanmaata

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on ehdottanut valtuustolle ensihoidon kustannusten karsimiseksi viiden perustason ambulanssin lakkauttamista Pirkanmaalta. Lakkautukset kohdistuisivat Mäntässä, Sahalahdella ja Vesilahdessa päiväaikaan (8-16) toimiviin yksiköihin, Kuhmoisissa 8-22 toimivaan sekä yhteen Tampereen ympärivuorokautiseen ambulanssiin. Näistä täysin ilman ambulanssia jäisivät Vesilahti ja Kuhmoinen. Lakkautuksilla saavutettava välitön säästö on n. 1,15 milj. euroa, mutta hoidon viivästyminen voi aiheuttaa merkittäviä…

Hyvää työtä, rouva ministeri

Lempäälästäkin voidaan esittää onnittelut ja kiitokset kulttuuriministeri- ja asuntoministeri Pia Viitaselle. Ensi vuoden valtion budjetti on nyt julkaistu ja pirkanmaalainen ministerimme puolusti terrierimäisesti muun muassa kirjastojen rahoitusta. Saamiemme tietojen mukaan ministeri Viitanen joutui oikein kunnolla vääntämään hänelle tärkeän kirjastoasian puolesta.  Yksi taistelu liittyi kunnille jo luvattujen kirjastojen ja kirjastoautojen hankintaan vuosille 2015–17. Vaarana oli, että…

Päivänpaistattelijoita ilmassa

Elokorentojen lentoaika on parhaillaan menossa ja niitä tapaa monessa paikassa. Suosituimpia paikkoja ovat lämpimät paikat, kuten puiset kaiteet, laiturit ja terassit. Myös lämpimästä metallista, kuten suojakaiteelta, elokorennon voi tavata päivää paistattelemasta. Tänä syksynä elokorentoja taitaa kuitenkin olla liikkeellä hieman vähemmän kuin viime vuonna. Kuvan elokorento on kuvattu 10. syyskuuta. Kari Saarinen  

Elvytys, mitä sillä ymmärretään?

Poikkeuksellisen suuri työttömien määrä on kansakuntamme suuri ongelma tänään. Sen eteen on yritetty erilaisia ratkaisumalleja kehitellä viime vuosina. Puhutaan sotesta ja rakenteista. Osa päättäjistä on elvytyksen kannalla. Toiset ovat sitä mieltä, että velkaelvytykseen ei tule lähteä. Perusteluina olemme kuulleet mainittavan olemassa olevan velkataakan, jonka rasitteisiin eivät tulot viimevuosina ole riittäneet. Niiden hoitamiseen olemme joutuneet ottamaan…