Lukijalta

Ensin hulevesi- seuraavaksi huleilmamaksu

Tilaajille

Nyt kun kiinteistöjen omistajat ovat alkaneet maksaa hulevesimaksua, on aika tarkastella kunnan veropohjaa. Hulevesimaksuhan määrätään siksi, että taivaalta satava vesi saattaa valua kiinteistön ulkopuolelle, esimerkiksi ojaan. Hulevesimaksussa on runsaasti korotusvaraa, maksua voisi korottaa esimerkiksi 4 000 %, utta miten veropohjaa voisi laajentaa? Yksi tapa on alkaa periä huleilmamaksua. Huleilmamaksu tulisi määrätä kaikille kiinteistöille, joille tulee…

Kunnan viranhaltijan luennosta peritään palkkio

Tilaajille

Kuntaan on saatu ravitsemusterapeutin virka. Viran toimenkuvaa en tiedä, mutta ilman muuta ajattelin, että eri järjestöjen ja yhteisöjen kautta annettava tieto ja valistus kuuluisivat tämän viran työkenttään, onhan kunnan yksi painopistealue ennaltaehkäisevässä työssä. Esitetekstissä lukee: ”Ruokavalio on keskeinen osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja tätä kautta ravitsemushoito on monien sairauksien keskeinen hoitomuoto…”. Edellisen perusteella voisi…

Jätetäänkö Lempäälä täysin ilman musiikin esittämiseen soveltuvia kokoontumistiloja?

Tilaajille

Usko Gullsténin laatiman kuntalaisaloitteen tueksi olemme yli 300 henkilön ja tahon vahvistamalla adressilla esittäneet Lempäälän kunnanhallitukselle vakavan vetoomuksen rakentaa monikäyttöinen kokoontumis-, juhla- ja musiikkitila kolmannen yläkoulun yhteyteen. Tätä kunnan imagon kannalta merkittävää tilaa voidaan käyttää, paitsi koulun omiin tarpeisiin, myös mm. seminaaritilana, elokuvateatterina, näytelmien esittämiseen sekä juhla- ja musiikkisalina. Myös nuoriso mitä ilmeisimmin löytää sieltä…

Ympäristötekoja on monenlaisia

Tilaajille

LVS otsikoi 9.1. ”Kenelle Pirkanmaan ympäristöpalkinto 2018”. Valitettavasti en osaa ehdottaa ketään tai mitään tahoa. Varmaankin joidenkin kiinteistöjen ja yritysten lämmitys- ja energiansäästäratkaisut ovat uusia ja ansiokkaita Lempäälässäkin. Samoin hienoa edistystä on saatettu saavuttaa teollisuuden päästöjen vähentämisessä  ja jätteiden hyödyntämisessä ja kierrätyksessä, ehkä. Sen sijaan ihan kulmilta löytyy useita vahvoja ehdokkaita nappaamaan varjopalkinnon nimeltä Vuoden…

Juhlasaliadressi luovutetaan pian kunnanhallitukselle

Juhlasalin rakentamista koskeva nettiadressi on ollut allekirjoitettavana reilun kolmen viikon ajan. Adressi suljetaan torstaina tammikuun 17. päivänä kello 18. Se luovutetaan Lempäälän kunnanhallitukselle seuraavana maanantaina. On käynyt ilmi, että moni sähköpostin omaava haluaisi allekirjoittaa adressin, mutta internetin käyttö tuottaa vaikeuksia. Asian voi vielä hoitaa lähettämällä viesti joko Pekka Ketosen tai minun sähköpostiosoitteeseeni. Allekirjoittajan on ilmoitettava…

Ennakkoluulottomuutta uudelle kirkkovaltuustolle

Tilaajille

Omalta osaltani – ainakin tällä hetkellä – viimeinen kirkkovaltuusto kokoontui joulun alla torstaina 20. joulukuuta Lempoisten seurakuntatalolla. Kokouksen alussa kirkkoherra Mikko Oikarinen puhui hienosti ajan kulumisesta. Hän toivoi, että kirkko tavoittaisi jokaisen lempääläläisen/seurakuntalaisen ja että kirkolla olisi rohkeutta mennä etukenossa kohti muutoksia. Mikon sanat puhuttelivat minua, tunsin piston sydämessäni ja aloin pohtimaan. Lienenkö itsekään tehnyt…

Lammasniemen rakentamiselle ei tarvetta

Tilaajille

Vesilahtea mainostetaan luontoarvoja korostavana kuntana, mutta mihin katosivat kunnan sivuilla olevat arvot? Nyt aiotaan rakentaa kirkonkylän viimeiset vapaat rannat. Eläkkeelle jäävä kunnanjohtaja 12. tammikuuta 2018 L-VS:n kirjoituksessaan mainitsee, että ”asemakaavan myötä kuntalaisille pyritään saamaan yhä paremmat vapaa- ajan virkistysmahdollisuudet”. Miten virkistysmahdollisuudet paranevat, kun alueelle kaavoitetaan omakotitalotontteja? Lammasniemeen suunnitelluille omakotitalotonteille ei ole mitään tarvetta. Kunnassa on…