Paikallista

Kekseliäs tehtävärata yhdisti koulun oppilaat Mattilassa

Mattilan koulun oppilaat pörräävät pienissä ryhmissä koulun pihalla ja odottavat pääsyä vanhempainyhdistyksen järjestämälle tehtäväradalle. Viimeisiä koulupäiviä viedään ja vanhempainyhdistyksen kokouksessa on ideoitu koko koululle suunnattu kevättapahtuma ”Seikkailu Mattilassa”. Oppilaat kiertävät ryhmissä piha-alueella ja suorittavat erilaisia tehtäviä, joissa tarvitaan yhteistyötä ja jokaista ryhmän jäsentä. Tehtävärastit ovat kekseliäitä ja niiden eteen on nähty vaivaa. -Tapahtuman ideana on…

Ysiluokkalaiset taloustietäjät palkittiin

Miksi harmaa talous johtaa mustaan tulevaisuuteen? Mainitse kolme asiaa. Näin kuuluu 9.-luokkalaisille suunnatun kevään valtakunnallisen taloustaitokilpailun kysymys numero kaksi. Iida Ollinpoika, Karoliina Haanpää ja Adrian Kühnis Vesilahden yläasteelta sekä Riku Väisänen, Lauri Arasalo sekä Joona Uusivirta Hakkarin koulusta tietävät, että harmaa talous vääristää kilpailua, harmaasta taloudesta jäävät verot maksamatta, pimeästä työstä ei kerry eläkettä eikä…

Naapuriapua Lempäälän rotaryklubin matkassa

Keltainen Volkswagen Transporter ja neljä rotaria Lempäälän rotaryklubista ahtaamassa auton täyteen. Lempäälän  terveyskeskuksen remontissa on kertynyt fysioterapiavälineitä, joita ei enää vietäisi uusiin tiloihin. Vastaavalla fysioterapeutilla Mari Lemmetillä on kuningasajatus: eihän niistä kannata kaatopaikkamaksua maksaa, kun tiedossa on tarvitsevia. Lemmetti muistaa, kuinka hän viime kesänä oli Siru ja Antti Koirasen matkassa viemässä avustustavaroita Kaakkois-Viroon, Räpinan sairaalaan….

Itse pyydetty kala maistuu parhaalta

Viidettä kertaa järjestetty kalastuspäivä keräsi kosken partaille sekä varttunutta mutta ilahduttavan paljon myös nuorempaa kalastajasukupolvea. Kuokkalan-Kuljun osakaskunnan isännöimässä tapahtumassa pyrittiinkin herättelemään erityisesti lasten ja nuorten kiinnostusta kalastamiseen. Houkuttimena käytettiin muun muassa alle 15-vuotiaille tarjottua mahdollisuutta kalastaa ilmaiseksi koko koskialueella. Tarvetta tapahtumalle selvästi on, sillä kalastamisen niksit eivät enää kuulu monenkaan nykynuoren tai edes heidän vanhempiensa…

Kesä kutsui Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Lempäälän alaosastoa

”Vain suvituulen minä kutsun kuulen, se ottaa mukaan mun uudelleen”, kajahti Puistolinnassa, kun Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Lempäälän alaosaston kevätkausi vaihtui kesälomaan torstaina 16. toukokuuta. Paikalla perinteisessä illanvietossa oli yhteensä 18 muistisairaiden omaisten vertaisryhmän jäsentä läheisineen, kunnan muistineuvoja Helga Lehti sekä yhdistyksen väkeä. Päävastuun kauden päättäjäisten järjestelyistä kantoivat alaosaston vapaaehtoistoimijat Jaana Kettunen ja Ritva Nurminen. Kesätunnelmaan oli…

Illallista vauvaperheille MLL:n tapaan

Vesilahden Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistys kutsui torstaina 16. toukokuuta paikkakunnan vauvaperheet illalliselle. Vauvaa odottavia tai vauvansa juuri saaneita perheitä saapui paikalle kahdeksan. Iltapalan tarkoitus on tutustuttaa perheitä sekä toisiinsa että eri toimijoiden vauvaperheille tarjoamiin mahdollisuuksiin Vesilahdessa. Puheenjohtaja Mirka Halme aloitti kertomalla Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen toiminnasta. Yhdistys järjestää pääasiassa vapaaehtoisvoimin tenava- ja perhejumppaa, vaavinkaisia ja erilaisia tapahtumia. Myös…

Joukot liikkeelle liikutti lauantaina

Kaikille, muun muassa liikuntarajoitteisille suunnattu ”Joukot liikkeelle” -liikuntatapahtuma järjestettiin Lempäälässä nyt jo neljättä kertaa. Lauantaina 18. toukokuuta Hakkarin hiekkakenttä ja pururata tarjosivat lämpimässä mutta pilvisessä säässä niin kuvasuunnistusta, saappaanheittoa kuin muutakin aktiviteettia. Tapahtuman alullepanijana on toiminut aktiivinen eläkeläinen Jouko Varpukoski. 70 vuotta täytettyään hän ei halunnut puketteja ja paketteja, vaan pyysi lahjoittamaan rahaa tililleen. Rahaa…

Suomimies harkitsee elämäntaparemonttia

Jokaisella opiskelu- ja työikäisellä miehellä oli keskiviikkona oiva tilaisuus käydä mittauttamassa oma kunto- ja terveystilanteensa ilmaiseksi ja hikoilematta. Valtakunnallisen Kunnossa kaiken ikää -ohjelman SuomiMies seikkailee -rekkakiertue kurvasi Ideaparkin parkkipaikalle testilaitteineen. Paikalla oli myös Lempäälän kunnan ja paikallisten liikunta- ja terveystoimijoiden edustajia tarjoamassa remonttivihjeitä elämäntavoissaan repsahtaneille miehille. – Kolmiosaisen testin suorittaminen kesti kymmenisen minuuttia ja onnistui…

Ratsastus tuli tutuksi

järjestivät Ratsuniityn tiloissa Vaihmalassa lauantain 18. toukokuuta ”Ratsastus tutuksi” -tapahtuman. Tapahtumassa oli keppihevosten esteratsastuskilpailut, taitoratsastuskilpailu, talutusratsastusta niin lapsille kuin aikuisille, kenttäratsastuksen Suomenmestari Tuija Rosenqvistin kouluratsastusnäytös, opastettuja tallikierroksia ja puffetti. Paikalla oli myös Lempäälän Ratsastusseuran esittelypiste. Talutusratsastus pyöri iltaan asti innokkaiden ratsastajien tutustuessa lajiin. Tapahtuma oli kohtaamispaikka lajiin tutustujille, harrastajille ja ammattilaisille. Tämänkaltaiset tilaisuudet pyritään pitämään…

Liikuntaan ja nuorisolle 94 000 euroa

Lempäälän kunnan vapaa-aikalautakunta on jakanut talousarvioon varaamansa 76 000 euroa liikunta-avustuksia hakeneille 16 lempääläläisille seuroille ja yhteisöille. Avustuksen saivat Lempäälän Kisa (28 000), Sääksjärven Loiske (14 500), LeKi-futis Lempäälän Palloseura (11 000), Lempäälän Jyry (5 500), Lempäälän Pandat (5 500), Hiisi-Golf (3 500), Tarpian Suunta (1 700), Lempäälän Ratsastusseura (1 300), Lempäälän Urheiluautoilijat (1 200), Lempäälän Tennisseura (1 000), Lempäälän Ampujat (400), Lempäälän seudun Samoojat (400)…

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka on arvovalinta

  Vesilahtelaiselle Elina Fonsénille on myönnetty Pirkanmaan Kulttuurirahaston apuraha varhaiskasvatuksen pedagogista johtajuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön.  – Tarkoitus on selvittää mitä pedagoginen johtajuus on, mikä se on ilmiönä ja miten sitä voi käytännössä toteuttaa, kertoo Fonsén. Kaksi ja puoli vuotta sitten Fonsén muutti perheineen Tampereelta Vesilahteen. Hän on suorittanut työnsä ohessa avoimen yliopiston perusopintoja ja innostui jatkamaan opintojaan ensin kandidaatiksi ja sen jälkeen…

Nyt myös kotiruokaa Vanhalta Tuvalta

Lempääläläisen Vanha Tupa Grillin tarjonta kasvoi, kun kokit Kalle Mäkelä, 28 ja  Mikko Huttunen, 24 aloittivat työnsä grillillä maanantaina 13.5. Grilliruuan lisäksi valikoimaan kuuluu nykyään myös kotiruoka. Mäkelä on kouluttautunut Valkeakosken Ammattiopistossa ja käynyt jatko-opintoja keittiömestariksi, ja Huttunen opiskeli Äänenkosken Ammattiopistossa eräkokkiopintoja. Mäkelän mielestä lounasravintolan pitäminen näin pienellä paikkakunnalla tuntui mukavalta haasteelta elämään, ja Huttunen…

Esimerkillistä kansainvälistymistä Vesilahdessa

Vesilahden yläasteelta kuului kummia maanantaina 13. toukokuuta. Koululle oli saapumassa Opetushallituksen kuvausryhmä kuvaamaan videota kansainvälisyyssivustolle. Opetushallituksen, Ulvilan ja Tampereen kaupunkien yhteistyössä ylläpidettävällä POLKKA-verkkosivustolla esitellään ​hyviä ​​käytäntöjä ​ja ​materiaalia peruskoulujen ​​ja ​lukioiden ​​​kansainvälistymiseen.​ ​​​ Hankekoordinaattori Tuomas Huhtala kertoi kuvattavan videon olevan elokuvatraileri-henkinen mainosvideo. Hän tunsi rehtori Tapani Pietilän jo ennestään ja tiesi mihin kannattaa suunnata, kun toivotaan malliesimerkkiä…