Pirkanmaa

Kristillisdemokraattien meppiehdokas, säveltäjä Lasse Heikkilä maksaa mielellään prosentin Suomen bruttokansantuotteesta jäsenmaksuna Euroopan unionille – maamme huoltosuhde ei korjaannu maahanmuutolla vaan kansalaisten työllistymisellä

Tilaajille

Suomen Kristillisdemokraattien tamperelainen EU-vaaliehdokas, säveltäjä Lasse Heikkilä ennustaa uusien euromaiden tukitarpeiden haastavan unionin vakautta. Hänen mukaansa jäsenmaiden tahtotilat ajautuvat vastakkain, kun toiset maat ajavat euroalueen supistamista ja toiset liittovaltiomaista yhteistaloutta. – Joitakin maita uhataan eurosta tai jopa koko unionista erottamisella. Lasse Heikkilän mielestä Turkin jäsenhakemus on yhä etäämpänä toteutumisestaan. – Isossa-Britanniassa on brexit-myllerryksestä huolimatta näkyvää…

EU-yhteysjohtaja Hannele Räikkösen mukaan pirkanmaalaiset voivat tuplata EU:n tukirahoituksen nykyisestä 77 miljoonasta 150 miljoonaan euroon – Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto tarjoaa apuaan pirkanmaalaisille yrityksille. jotta EU-rahoitus ja yhteistyömahdollisuudet sekä niiden hyödyt tulisivat tunnetuiksi

Tilaajille

Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto Brysselissä täytti toukokuun alussa 20 vuotta. Tamperetta, Kangasalaa, Lempäälää, Nokiaa, Pirkkalaa, Orivettä, Vesilahtea ja Ylöjärveä sekä Pirkanmaan liittoa palveleva yksikkö edistää niin kaupunkiseudun kuin koko maakunnan elinvoimaa, vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä.

Tiesitkö Suomen EU-jäsenmaksujen ja maamme saamien EU-tukien erotuksen olevan vuodessa vain näin pieni per suomalainen? Vasemmistoliiton EU-vaaliehdokas Sinikka Torkkola opettaa: ”Tuolla rahalla Suomi ei saisi läheskään kaikkia niitä euroissa laskemattomia etuja, joita jäsenyys meille tuo”

Tilaajille

Vasemmistoliiton tamperelainen EU-vaaliehdokas, yliopistotutkija Sinikka Torkkola sanoo suomalaisten voivan paremmin osana 700 miljoonan ihmisen talousaluetta kuin runsaan viiden miljoonan kansalaisen erillisenä saarekkeena.

Piispa Matti Repo joutui kääntämään takkinsa hiippakuntarajamuutoksessa – Tampereen hiippakunnassa on uudistuksen jälkeen 38 seurakuntaa. Muutos vähentää Tampereen hiippakunnan kirkolliskokousedustajien paikkamäärää kolmella

Tilaajille

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntarajojen muutoksia vastustanut Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo käänsi historiallisessa uudistuksessa takkinsa, kun hänelle selvisi kirkolliskokouksessa, ettei hanke ollut kaadettavissa. Ensi vuoden alussa voimaan tulevat hiippakuntarajat merkitsevät sitä, että Tampereen hiippakunta menettää kymmenen seurakuntaa ja saa tilalle viisi seurakuntaa. Revon paimensauvan alta häviävät Someron, Jämsän, Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan seurakunnat sekä Lahden seurakuntayhtymä. Tampereen hiippakuntaan tulevat uusina Sastamalan, Punkalaitumen, Parkanon, Kihniön sekä Virtojen seurakunnat.

Löydä itsellesi sopiva EU-vaaliehdokas koko Euroopan unionin yhteisessä vaalikoneessa euandi2019:ssa

Tilaajille

EU-politiikan ei tarvitse olla etäistä eikä vierasta. Tampereen yliopistossa työskentelevä väitöskirjatutkija Aino Tiihonen kannustaa kaikkia suomalaisia osallistumaan parhaillaan käynnissä oleviin europarlamenttivaaleihin, sillä äänestäminen ei enää kaadu epätietoisuuteen, kenelle äänensä antaa. Uutta on nyt se, että koko Euroopan unionin alueen yhteinen vaalikone auttaa äänestäjiä löytämään itselleen passelin ehdokkaan. – Euandi2019-työkalu on ainutlaatuinen, koska se näyttää, mihin äänestäjä sijoittuu poliittisesti koko EU:ssa, ei vain kotimaassaan, järjestelmän Suomen osuutta valmistelemassa ollut Tiihonen kannustaa.

Suomen Teatteriopiston Risto Räppääjä ja villi kone -näytelmä herättelee tietokoneriippuvuuden lohduttomuuteen

Tilaajille

Risto Räppääjä ja villi kone -näytelmä soittaa varoituskelloja lasten ja nuorten netti- ja tietokoneriippuvuuden surullisista ja pelottavista seurauksista. Suomen Teatteriopiston opiskelijat ja sieltä valmistuneet teatterin tekijät ovat tarttuneet huippuajankohtaiseen ongelmaan, sillä verkossa roikkumisen karmivat seuraukset ovat täyttä totta monien varhaiskasvattajien mukaan. Lastentarhaopettajat sekä ala- ja yläkoulujen kasvattajat huutavat apua, kun he arjessaan kohtaavat pienten kansalaisten passivoitumisen ja sosiaalisten taitojen hiipumisen.

Äitienpäiväkonsertin Pyhän Birgitan kirkossa pitävä Petri Laaksonen valmistautuu 25-vuotistaiteilijajuhlaansa

Tilaajille

Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa sunnuntaina äitienpäiväkonsertin pitävä laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen on musisoinut suomalaisille jo neljännesvuosisadan ajan. Taiteilija iloitsee siitä, että toukokuun toinen sunnuntai on kuulunut perinteisesti vuodesta toiseen hänen esiintymiskalenteriinsa. Seitsemänä viime vuonna Sauvon lahja Suomen musiikkielämälle on koskettanut esiintyessään yleisönsä tunteita soittamalla In Memoriam -sävellystään, jonka virtuoosi kirjoitti edesmenneen äitinsä Sirkka-Liisa Laaksosen muistoksi.

Satosta ja Saviota kiukuttaa eduskuntavaalien tuloksen mitätöinti, Ovaska ja Nurminen sanovat sinipunan kaatuneen omaan mahdottomuuteensa

Tilaajille

Perussuomalaisten pirkanmaalainen ääniharava Sami Savio ja kokoomuksen konkarikansanedustaja Arto Satonen ovat näreissään SDP:n Antti Rinteelle, joka on viitannut kintaallaan huhtikuisten eduskuntavaalien tulokselle. Savion ja Satosen mielestä hallitustunnustelijan koalitiossa (SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP) ei toteudu äänestäjien tahto. Keskustan ensikertalainen parlamentaarikko Jouni Ovaska puolestaan näkee pakkien tulleen ruiskukkapuolueelle sen jääräpäisyyden takia. Entinen puoluesihteeri vakuuttaa, etteivät demarit vie neliapilapuoluetta kuin litran mittaa.

SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n hallitus sopii hyvin puolueiden pirkanmaalaisille voimahahmoille

Tilaajille

Pirkanmaan Perussuomalaisten Harri Vuorenmaa ja Pirkanmaan Kokoomuksen Jari Porraslampi ovat yllättyneitä hallitustunnustelija Antti Rinteen puoluevalinnoista hallitusneuvotteluihin. Erityistä huutia saavat huhtikuisten eduskuntavaalien tuloksen mitätöiminen ja rökäletappion kohdanneen keskustan nostaminen hallitusvastuuseen. Pirkanmaan Sosialidemokraattien Harri Sandell, Pirkanmaan Keskustan Tuukka Liuha, Pirkanmaan Vihreiden Perttu Jussila ja Pirkanmaan Vasemmiston Aaron Kallinen ovat puolestaan tyytyväisiä viiden puolueen hallituksen malliin.

Europarlamenttivaaleissa olisi keskusteltava siirtolais- ja turvapaikkapolitiikasta, EU:n tulevaisuudesta sekä yhteisvaluutan tilanteesta

Tilaajille

Suomessa kuudennen kerran järjestettävien europarlamenttivaalien alla olisi puhuttava asiat halki ainakin viidestä tärkeästä teemasta. Turun yliopiston yhteydessä toimivan Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, valtiotieteiden tohtori Markku Jokisipilä odottaa keskustelua siirtolais- ja turvapaikkapolitiikasta, EU:n tulevaisuudesta, unionin olemuksesta brexitin jälkeen, monivuotisesta rahoituskehyksestä sekä yhteisvaluutan tilanteesta.