Pirkanmaa

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Remontissa on kyse hallinnon ja rahoituksen toimintatavan uudistamisesta

Tilaajille
Anneli Taina jos kuka tuntee suomalaisen yhteiskunnan kokemat hallinnon uudistukset. Hän on ollut monta kautta kansanedustajana ja istunut kahdessa maan hallituksessa. Taina ennätti johtaa Etelä-Suomen lääniä ja saada historiallisen postin Etelä-Suomen aluehallintoviraston ensimmäisenä ylijohtajana. Nykyään eläkkeellä oleva Taina on Tampereen kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen sekä Kansallisen senioriliiton puheenjohtaja.

Konkaripoliitikko ja -virkamies Anneli Taina (kok.) toivoo nykyiseltä eduskunnalta ryhtiliikettä ja tosiasioiden tunnustamista. Hänen mielestään kansanedustajien olisi nuijittava maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen vaatimat lait kiinni. Pitkänlinjan kansanedustaja ja ministeri pelkää, että päättäjien aikaansaamattomuus nakertaa jo kansalaisten luottamusta lainsäädäntötyöhön. Maaherrana ja aluehallintoviraston ylijohtajana toiminut Taina korostaa, että maakunta- ja sote-uudistuksessa on pohjimmiltaan kysymys hallinnon ja…

Pispalan sälli saa suuren yleisön kiinnostumaan suomalaisesta iskelmästä

Pispalan sälli alias Ilkka Kuusniemi juhli 70-vuotispäiväänsä konsertoimalla torstaina Tampereen Tammelan torilla. (Kuva: Matti Pulkkinen)

70 vuotta mittarissa, ja laulaminen maistaa yhä. Eilen pyöreitä vuosia täyttänyt laulaja Ilkka Kuusniemi vetää tänäkin vuonna runsaat 200 keikkaa. Musiikin moniottelija juhli merkkivuottaan tänään torstaina konsertoimalla Tammelan torilla Tampereella. Satapäinen kuulijajoukko kehui kilvan sällin komeasti sointuvaa lauluääntä. Pispalan sälli on vahva suomalainen laulajabrändi. Vuoden 1948 heinäkuun 25. päivänä syntynyt Ilkka Kuusniemi on paljasjalkainen pispalalainen….

Kalastaja-metsästäjä loihtii makuelämyksiä eräretkillä

"Ruokakirjani perimmäinen pyrkimys on luoda mahtavia makuyhdistelmiä ja unohtumattomia ruokahetkiä", Mika Manninen sanoo. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Mies ja gourmet – näin hurmaat! -keittokirja on tamperelaisen kalastaja-metsästäjä Mika Mannisen tervehdys kotikokeille. Monipuolinen erämies viihtyy lieden ääressä. Innovatiivinen ruoanlaittaja synnyttää reseptejään eräporukoissa lohijoilla ja lintumetsillä. Armoitettu jutuniskijä höystää ruokapitonsa mehevillä tarinoilla. Mika Manninen tunnetaan pettämättömistä kokkaamisavuistaan. Mies viihtyy hyvin kalaisien vesien äärellä ja riistaa vilisevissä metsissä. Ruoanlaittoon vihkiytynyt kokki rakastaa aterioiden tekemistä niin…

Sillanpää-ooppera sai tulikasteensa ensi-illassaan

Viime kesänä kantaesityksensä saanut Sillanpää-ooppera on vielä tänä kesänä Myllykolun kesäteatterin ohjelmistossa. Seppo Pohjolan ja Panu Rajalan ooppera on vahva teos, jonka esityksessä kuorolla on keskeinen rooli. (Kuva: Pekka Gestrin)

Frans Emil Sillanpää vietti kosteaa elämää. Myös Sillanpää-oopperan solistit ja kuorolaiset saivat viime lauantaisessa ensi-illassa märkää niskaansa. Toisen esityskauden alku sai todellisen kasteensa heinäkuisessa rankkasateessa. Huonosta säästä huolimatta esiintyjät veivät oopperan alusta loppuun ylväästi läpi. Katsojana suorastaan ajatteli synkkien pilvien ja vuolaan vedentulon täydentävän esitystä. Sillanpää-ooppera on väkevä katsaus ainoan Nobel-kirjailijamme ja 100-vuotiaan Suomen elämään….

Rannikon keskiaikaiset kirkot antavat turvallisen taustan merellisille lauluille

Meri on sydän -kesäkonsertti on taiteilija Petri Laaksosen lahja luontoa ja rauhaa janoaville suvi-ihmisille. Musiikin moniottelija on touko-kesäkuussa sovittanut laajasta tuotannostaan uuteen kuosiin 15 laulua, jotka muodostavat eheän ohjelmakokonaisuuden. Vahva tulkitsija on valjastanut tuekseen taiturimaisen viulistin ja sellistin. Keskiaikaisten kirkkojen holvissa raikuu nyt akustinen musiikkikattaus, joka osoittaa Laaksosen olevan ahkera ja uudistumishaluinen artisti. Tervemenoa Pyhärannan,…

Valamo on Venäjän ortodoksisen kirkon todellinen sydän

Igumeni Fotij on Valamon luostarin henkiinherättäjiä. Nyt hän iloitsee suuresti siitä, että Sergein ja Hermanin perustama luostari elää vahvaa hengellistä kautta.

Valamon luostarin perustajat, pyhittäjäisät Sergei ja Herman Valamolaiset koskettavat yhä väkevästi venäläisiä ortodokseja. Jälleenrakennetusta Valamon luostarisaaresta on tullut Venäjän tuhatvuotisen kirkon sydän. Munkkiluostaria vuodesta 1989 lähtien henkiin nostamassa ollut nykyinen Käkisalmen kaupunkiluostarin igumeni Fotij iloitsee suuresti siitä, että Valamo on lunastanut paikkansa Venäjän ortodoksisen kirkon hengellisenä keskuksena. Venäläiset ortodoksit viettävät Valamon luostarin perustajien, pyhittäjäisien Sergei…

Viihdetaiteilija muuttaa monen maailman

Tammerkosken Sillalla -festivaalin torstai-iltainen konsertti pani jälleen monen ihmisen maailman uuteen uskoon. Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen runsaan tunnin show energisoi hilpeän yleisön, joka roihahti laulajan ohjelman edetessä täyteen liekkiin. Artisti muusikoineen piti kuulijansa näpeissään alkutahdeista encore-kappaleisiin saakka. Voutilainen rakastaa Tamperetta ja tamperelaisia, mutta niin palvovat manselaisetkin monilahjaista iskelmäkuningatarta. Hän on täällä tänään! Tammerkosken Sillalla -tapahtuma sai…

Tummansininen syvä ääni koskettaa erämaamaisemassa

Topi Sorsakoski (1952-2011) on musikaalinsa ansainnut. On kesäyö -musikaalin pääroolissa loistaa Ilkka Koivula, joka laulajana ja olemukseltaan täyttää Sorsakosken mitat. (Kuva: Daniel Paul)

Topi Sorsakoski on kotonaan pälkäneläisessä erämaassa. Sappeen mäkisessä metsämaisemassa syvä-äänisen maestron rokki- ja rautalankabiisit sekä Suomi-iskelmät kajahtavat niin koskettavasti kuin ne vain pystyvät kaikumaan. Suomen Kesäteatterin On kesäyö -musikaali on Ilkka Koivulan juhlaa. Sitä se oli myös Vaasan Kaupunginteatterin katsojaennätyksen tehneessä esityksessä 2016-2017. Muistissani on kirkkaasti Vaasan Kaupunginteatterin erittäin onnistunut On kesäyö -tuotanto. Tämä esitys…

Maakuntauudistuksen valmistelijoiden tulevaisuudenusko palasi mustan tiistain jäljiltä

Tilaajille
– Ylöjärven kaupunki elää omaan tahtiinsa. Maakunta- ja sote-uudistus kulkee omaa rataansa. Emme voi jäädä paikoillemme odottamaan, kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto toteaa. – Nyt olisi päästävä pois ikävästä politikoinnista, poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto toivoo. – Valmistelijat saivat vuoden lisäaikaa. Maakunnasta saadaan entistäkin valmiimpi, Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen sanoo.

Maakuntavaaleilla ja maakuntien käynnistymisellä on nyt uudet aikaraamit. Viime tiistaista muodostui varsin synkkä päivä maakunta- ja sote-uudistuksen taivaalle. Karuimmassa tapauksessa historiallisen hankkeen taival olisi voinut päätyä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaatumiseen ja maakunta- ja sote-laivan uppoamiseen. Pirkanmaan muutosjohtajan Päivi Nurmisen mukaan valmisteluorganisaatio on palauttanut tulevaisuudenuskonsa, ja väki palaa kesälomiensa jälkeen innokkaasti jatkamaan vaativaa työtään….

Ortodokseilla seurakunta laajenee ja hiippakunta vaihtuu

Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran Aleksej Sjöbergin reviiri laajenee, jos Vaasan ortodoksinen seurakunta liitetään vuoden 2020 alussa Tampereen seurakuntaan. Tampereen ortodoksinen seurakunta vaihtaa myös hiippakuntaa. Jos kaavailut toteutuvat, Tampereen seurakunta siirtyy Oulun hiippakuntaan.

Suomen ortodoksisen kirkon aikeet muuttaa hiippakunta- ja seurakuntarakenteita koskettavat isosti erityisesti Tampereen ortodoksista seurakuntaa. Jos suunnitelmat toteutuvat, Tampereen ja Vaasan seurakunnat yhdistyvät, ja Tampereen ortodoksinen seurakunta siirtyy Helsingin hiippakunnasta Oulun hiippakuntaan. Kirkkoherra Aleksej Sjöbergin mukaan seurakuntalaiset ovat ottaneet hankkeet vastaan hyvin rauhallisesti. Jos hiippakunta- ja seurakuntarakenteen muutokset toteutuvat, ne ovat Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran Aleksej…

Muutosagentit tulevaisuudenuskoisina tiistain härdellin lannistamatta

Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen muutosorganisaatio eli suuressa jännityksessä koko eilisen tiistaipäivän. Noin 60-henkinen työyhteisö ja luottamushenkilöt pitivät suunnittelupäivää, jossa joukko etsi askelmerkkejä Pirkanmaan uudistuksen jatkotoimille. Samaan aikaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus ja eduskunta ratkoivat koko uudistuksen kohtaloa. Muutosjohtaja Päivi Nurmisen mukaan uudistusvenettä keikuttanut päivä päättyi kuitenkin onnellisesti. Nyt muutostyöntekijät lomailevat, ja he palaavat lomiensa…

Satonen: Pirkanmaan asema vihdoin tunnustettu

– Pirkanmaa on vihdoin saanut oman statuksensa valtiovallan silmissä, kansanedustaja Arto Satonen iloitsee.

Kansanedusta Arto Satosen (kok.) mukaan valtiovalta on vihdoin tunnistanut ja tunnustanut Pirkanmaan erityisluonteen. Oman statuksen saaminen merkitsee sitä, ettei runsaan 520 000 asukkaan maakuntaa käsitellä enää samalla tavalla kuin muita maakuntia. Perinteisesti valtion koneisto on huomioinut vain pääkaupunkiseudun erikoisluonteen. Pirkanmaan 19 kansanedustajan ryhmää johtava Arto Satonen pitää nykyisen vaalikauden tärkeimpänä saavutuksena sitä, että kakkoskasvukeskusta ympäristöineen…