Kolumnit

Sohvalle riviin asetu!

Viikonloppu ja ilta. Aina sama tapahtui. Kaikki perheenjäsenet saapuivat vähitellen olohuonetta kohti, posket saunan kuumuudesta punoittaen ja pyyhkeellä hiuksia kuivaten. Satunnaiset yöpuvut tai kulahtaneet lökövaatteet päällä. Tekniikan Maailman testivoittajaksi valittu televisio napsautettiin auki, ja jokainen haki paikkansa sohvalta, nojatuolista tai lattialta. Vain televisiosta tuleva ohjelma vaihteli. Joskus naureskelimme Napakympin parinmuodostukselle, joskus ruudulla näkyi kauniissa maisemissa…

Kiusaamisen ilmiöitä

Kaarran kapealta, syyslehtien peittämältä pihatieltä tavallisen, suomalaisen omakotitalon pihamaalle. Rapulla palaa lyhtyjä, vierellä seisoo perheen äiti, kainalossa pikkuveikka; isosisko pomppii nurmikolla ja halailee leveästi hymyilevää tytärtäni. Kaikkia naurattaa. Avaan ikkunan ja huudan heipat- saan vastauksen: kiva, kun Tyttö sai tulla, meillä oli tosi hauskaa! Samalla sekunnilla ylitseni vyöryy värisyttävä ajatus. Pysähdyn sadasosasekunniksi, korjaan sitten hymyäni…

Rennosti rientäen

Näin vuosin, viiskyt ja risat, on tietysti vähän huonoa luonnehtia työkiireitään tukka putkella juoksemiseksi. Letti ei oikein ota liehuakseen, mutta aika haipakkaa toimittajan – niin kuin monella muullakin ammattialalla – työ on ollut ja on edelleen. Kiire leimaa kerran viikossakin ilmestyvän lehden tekemistä. Muutaman kerran vauhdinpito on keikalla jäänyt. 1990-luvun puolivälistä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa työskennelleenä olen…

Insinöörejä tarjolla

Kun valmistuin viime vuosituhannen puolella diplomi-insinööriksi, oli käynnissä insinöörien markkinat. Työpaikkaa ei ollut vaikea löytää, ja työntekokin oli nuorekkaan reipasta ja inspiroivaa. Suomalaista insinööriä arvostettiin, ja töitä paiskittiin urakalla kotimaassa ja myyden tuotteita ulkomaille. Onneksi yhä edelleen löytyy suomalaisia yrityksiä, joissa on säilynyt tuo reipas ja inspiroiva kulttuuri. Työntekijöistä pidetään hyvää huolta ja heitä arvostetaan….

Sähkötön lauantai

”Äiti, oon saanu kerhon aikana 160 uutta viestiä”, kertoo tyttäreni innoissaan. Whatsapp – tuo koululaisten käyttämä älypuhelinsovellus, jossa voi lähettää ilmaiseksi teksti-, ääni- ja kuvaviestejä sekä videoita, on mahdollistanut myös helpon ryhmäviestittelyn. Jos 10 pikkutyttöä keskustelee kiivaasti vaikkapa Cheekin ihanasta ulkonäöstä tai Robinin tummista ripsistä, voi viestejä kertyä tunnissakin melkoinen kasa. Nykykoululaisten vanhemmilla on kova…

Nokia viilenee, Finnairissa myrskyvaroitus

”Avasin aamulla ulko-oven ja tulva-aalto löi kotiini. Talomme edustalla olevia peltoja halkovan joen pinta oli noussut kuusi metriä.” Tällaisen painajaisen olivat eräälle kansalaiselle aiheuttaneet ympäristöministeri Ville Niinistön puheet illan uutisissa. Niinistö kertoi viimeisimmän ilmastotutkimuksen tuloksista, jotka osoittavat ilmaston lämpenemisen etenevän kovaa vauhtia. Yhtenä seurauksena on vedenpinnan huima nousu. Jotakuinkin samaan hengenvetoon Niinistö totesi, että ilmastoskeptikot…

Tavattavissa vaalien välilläkin

Eräs entinen lempääläinen pitkän linjan kuntapoliitikko keksi aikanaan vaalilauseen, että on ”tavattavissa vaalien välilläkin”. Ja sitä hän oli. Mies liikkui lempääläisissä tapahtumissa, hänellä oli aina aikaa rupatella ihmisten kanssa kauppareissuilla ja välillä paikallislehden yleisönosastolta löytyi ajankohtaisia ja kantaaottavia mielipidekirjoituksia. Samaa ei voi sanoa likikään kaikista nykyvaltuutetuista. Muutamaa viikkoa vaaleja ennen mainostetaan itseä ankarasti, jaellaan marketin…

Ylen aalloille hukkuu veroeuroja

Koska valtion laihdutuskuuri tuntuu meidän kaikkien kukkarossa, on syytä pohtia avoimesti, mitä kaikkea maksamillamme veroeuroilla kustannetaan. Erityisen kriittisesti tulee suhtautua toimintaan, joka tarjoamaltaan ei oleellisesti eroa yksityisen, kaupallisen puolen tarjonnasta. Yleisradio hakee tv-puolella katsojia osin samoilla ohjelmaformaateilla kuin yksityiset toimijat. On vaikea perustella, miksi julkisen palvelun laitos lähettää amerikkalaisia väkivalta-, vampyyri- ja sarjamurhaajaohjelmia, jollaisia jo…

Uusi lehti on sinulle tehty

Lukijoiden monivuotinen toive yhdestä viikkonumerosta on nyt valmis. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy jatkossa keskiviikkoisin. Muutoksen merkeissä uudistimme lehden ilmeen ja sisällön. Sanomat jakautuu nyt selkeästi eri osioihin. Lehden alusta löytyy entiseen tapaan pääkirjoitus ja kolumni. Sen jälkeen tulevat uutiset sekä seurakuntasivu ja mielipiteet. Uusina osioina ovat syvälliset Tuntumassa-jutut, joissa paneudutaan ajankohtaisiin ilmiöihin, tapahtumiin ja ihmisiin. Niiden…

Uimahalli pakolliseksi Lempäälään

Kukaan ei enää siitä puhu, ainakaan ääneen. Haaveilee ehkä kuitenkin. Pariin otteseen on Lempäälässä uimahallin paikkaa kaavailtu, muun muassa Hakkariin. Viime vaiheessa lempääläläisten piti saada 110-prosenttisella varmuudella oma uimahallinsa – jo ennen hiihtotunnelia – Toivo Sukarin kaivantoon Ideaparkin alle, mutta toisin kävi. Kuivilla ollaan. Asukastyytyväisyyskyselyjen mukaan kuntalaisten liikuntaharrastuksiin liittyvä hartain toive odottaa yhä täyttymystään. Kylpylää…

Keikalla olohuoneessa

Backstreet boysien kappale Backstreet’s back siivittää ajatukset välittömästi vuoteen 1997 ja pikkukaupungin discoon. Freemanin Ajetaan me tandemilla lähtiessä soimaan olen hetkessä juhannuksena Porin Yyterissä. Viime torstaista lähtien useampi kuin yksi Irinan kappaleista herättää muiston, jossa olen keikalla ystäväni olohuoneessa. Eräs siiderimerkki on tarjonnut suomalaisille mahdollisuuden saada suosikkiartistinsa omaan olohuoneeseensa esiintymään. Valintaan vaikuttavat mitä suurimmissa määrin…

Yleisurheilun aika herätä

Yleisurheilu on lajeista jaloin ja perinteikkäin. Kuka juoksee nopeimmin, kuka jaksaa juosta nopeasti ja pitkään, kuka heittäätai työntää pisimmälle tai kuka hyppää korkeimmalle tai pisimmälle. Siinä on yleisurheilun varsin yksinkertainen, mutta äärettömän kiehtova ydin. Jokainen liikkumaan oppiva lapsi mieluummin juoksee,  hyppii, pomppii ja viskoo tavaroita kuin luontojaan. Uljas perinnelaji voi edelleen Suomessakin hyvin, kun näkökulmaksi…