Puheenaiheet

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Yhteistyön polku on usein kivinen

Noin kuukausi sitten lempääläiset jalkapalloseurat Sääksjärven Loiske ja LeKi-futis tulivat julkisuuteen kertomalla, että seurat tekevät tulevalla kaudella yhteistyötä edustusjoukkueittensa tiimoilla. Seurat solmivat farmisopimuksen, joka ei sido välttämättä mihinkään, mutta on molemmille mahdollisuus. Yksi tärkeä teema, joka molempien seurojen sopimuspäällikköjen puheissa toistui, oli yhteen hiileen puhaltamisen henki muun muassa tulevissa puitekuvioissa. Myös sitä korostettiin, että toista…

Rikkauksien perässä

Takavuosina lähinnä Geologian tutkimuskeskus kartoitti Suomen maaperää. Nykyään asialla on yhä useammin yksityinen toimija. Tänä kesänä näissäkin maisemissa operoi ulkomaalainen yhtiö, ei enempää eikä vähempää kuin kultamineraalin esiintymiä selvittämässä. On hyvä, että maan pinnan alla uinuvat luonnonvarat pyritään löytämään hyötykäyttöön, mutta lainsäädännöin ja muin rajoittein on huolehdittava siitä, ettei maamme jää mineraalivarantojen hyödyntämisessä pelkäksi raaka-ainetuottajaksi,…

Vesilahti tiukan paikan edessä

Maailmanmarkkinat, kansantalous ja pienen kunnan makrotalous. Kuinka kuntatalous voisikaan kukoistaa, kun suuret linjat sojottavat alaspäin, jos vienti ei vedä ja työttömyys kasvaa? Vesilahdessa on ryhdytty toimiin ja tartuttu härkää sarvista kuntatalouden tervehdyttämiseksi. Kunnan korkeimmalla päättävällä elimellä, Vesilahden kunnanvaltuustolla on vaikuttamisen paikka seuravassa kokouksessaan ensi maanantaina, kun käsiteltävänä on kunnan talouden tervehdyttämisohjelma On muistettava, että nyt…

Oikeus työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan

Summahan ei ole suuren suuri, 600 euroa. Sen verran kolme lempääläläistä lionsklubia keräsi bändikaraokella lahjoitettavaksi paikalliselle 4H-yhdistykselle, joka järjestää 8.-luokkalaisille nuorille Ajokortti työelämään -kursseja. Lahjoituksen arvo on kuitenkin euromäärää suurempi. Aiemmat vastaavat kurssit Lempäälässä ovat nimittäin osoittaneet, että kesätöihin ikänsä puolesta oikeutetuilla 15-vuotiailla ei ole kovinkaan kattavasti tietoa työelämästä, esimerkiksi sitä, että nuorikin työntekijä on…

Piinaava painajainen

  Huhtikuun 25. päivänä eduskuntatalon portailla puhallettiin saippuakuplia. Kyseessä oli Isät lasten asialla ry:n järjestämä Kansainvälinen lapsen vieraannuttamispäivän tilaisuus. Ilmassa leijuvat saippuakuplat symboloivat lapsen ja vanhemman suhteen särkyvyyttä. Avio- tai avoeron jälkeen on hyvin tyypillistä, että vanhempien välillä on vihaa ja katkeruutta, ja se heijastuu lapsiin riitojen ja kiusaamisen kautta. Yllättävän monessa tapauksessa erolapsia käytetään…

Korvat hörölle, nuorilla on asiaa

Nuorisovaltuusto on paikallisten nuorten äänitorvi. Sen pitää soida äänekkäästi, mutta myös asiapitoisesti. Muuten se tuppaa jäämään kaiken muun hälyn alle. Onneksi nykyinen Nuorisovaltuusto osaa soittaa tätä torvea taidokkaasti. Huhtikuussa valtuusto antoi jo ensimmäisen kunnon ääninäytteen, kun se kokosi paikallisista nuorista työryhmän keräämään kokemuksia Lempäälän kunnassa asioinnista. Syntyi Nuorisovaltuuston kannanotto, josta kerrotaan lisää tässä lehdessä. Kannanotossaan…

Missä koulu ja todellisuus kohtaavat?

Koulu on nykynuoren näkökulmasta varsin askeettinen ympäristö. Internetin aikakaudella syntyneet ja kasvaneet diginatiivit ovat tottuneet valtavaan ärsykemäärään. He ovat ympäri vuorokauden verkkoyhteydessä. Heille  teknologia yksi ruuminjäsen muiden joukossa, laitteesta riippumatta. Luokkahuoneessa tilanne on toinen. Opettaja puhuu edessä, ja oppilaat istuvat riveihin asetetuilla pulpeteilla aloillaan ja kuuntelevat. Työskentelyväineinä toimivat lähinnä kynä ja kumi. Nuorille luontaisin toimintaympäristö voisi…

Kun ruoasta tuli uskonto

Ruoka ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkää ravintoa. Lautasen sisältö herättää tätä nykyä intohimoja muuallakin kuin vatsanseudulla. Yksi karppaa, toinen paastoaa ja kolmas on vegaani. Luomutarjontaa on hyllymetreittäin. Monet vannovat lähiruoan nimeen. Eräs käy salilla ja ahtaa mahansa täyteen proteiinia, samalla kun toinen kirjaa päivittäisen kalorimääränsä excel-taulukkoon. Jokaisella ruokakiihkoilijalla tuntuu olevan vahva mielipide siitä,…

Tässä kuitti, ole hyvä!

– Haluatko paperiroskan lompakkoosi? kysyttiin eräässä ravintolassa  maksettuani ostokseni. Niinhän se menee. Moni ei edes halua kuittia. Maksutapahtumat kun voi tarkastaa verkkopankistakin. Ja harva edes pitää tarkkaa kirjaa ostoksistaan. Kuitti kuitenkin kertoo viestin siitä, että yrittäjä ei myy ohi, että kirjanpito pitää. Jos kuittia ei anneta, saattaa joillekin herätä epäilys, että nyt toimitaan harmaalla alueella….

Elämänvaihehallinto

Lapsuus, nuoruus, koulutus, työelämä, eläkeikä ja vanhuus. Kuntalaisten yleismmät elämänvaiheet hoidetaan kunnissa muun muassa terveys-, sosiaali- ja sivistystoimessa. Näyttää siltä, että eri elämänvaiheita ei koeta lainsäädännössä toisistaan muodostuvista kokonaisuuksista, vaan tempoileva politiikka näkee kerralla vain yhden vaiheen. Kun yhteen kohtaan riittävän kauan tuijotetaan, siitä syntyy herkästi valtakunnallinen ja kunnallinen ongelma. Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman mielestä…

Lempäälä ei sammaloidu

Lempäälän kaavoituspäälliköllä Ilari Rasimuksella on huikea tehtävä. Hän miettii esikuntineen ne alueet, joista asuinkuntana houkutteleva seutu voi osoittaa kodin paikan tänne halajaville. Tehtävän huikeus piilee siinä, että jokainen tulijaperhe ja -asukas tarvitsee myös palveluita. Rasimuksen mukaan Lempäälään pitää tällä menolla pian rakentaa viisi uutta päiväkotia. Lempäälä ei sammaloidu, kun se hoitaa kunnialla kasvukipunsa. Näin toimimalla…

Asuinaluekaavoitus tuottanut tulosta

Lempäälässä oli vuoden lopussa runsaasti reserviä asuntorakentamiselle: erillis- ja pientalotontteja 240, sekä rivitalotonteilla noin 568 asunnon ja kerrostalotonteilla noin 360 asunnon rakentamismahdollisuus. Uutta asuntotuotantokapasiteettia oli vuodenvaihteessa yhteensä siis noin 1 168 asunnolle, likimain kahdelle ja puolelle tuhannelle uudelle asukkaalle. Tarvettakin kyllä on. Kunnan sijainti on hyvä, niin myös kunnan vetovoima. Väkiluku kasvaa lujasti. Kunnanhallituksen hyväksymän…

Oikea teko

Loiskeen ja LeKi-futiksen välistä farmisopimusta voi tervehtiä vain ja ainoastaan ilolla. Liian paljon ja liian kauan on oranssi ja sininen jalkapalloväki kyräillyt toisiaan ja suhtautunut naapurin tekemiseen vähintäänkin epäluulolla tai peräti kampittamishalulla. Energiaa on tuhlautunut toisen seuran tekemisen seuraamiseen ja sen arvosteluun aivan liikaa. Kun iänkaikkinen kissanhännänveto politiikan tasolla tyyliin TUL – SVUL on jo…

Minä lähden nyt Tampereelle, moi

Havuja perkele! – Suomen urheilun nousu ja uho -revyyn pikkujoulukauden Tampere-talossa katkaisee ensi joulukuussa erikoisempi pistokeikka, johon ei kuitenkaan voi varata lippuja. 1. ja 13. joulukuuta nähtävien hupailujen välissä talo on varattu yksityistilaisuuteen – vähän suurempaan sellaiseen, sillä kutsuvieraita on tulossa parisen tuhatta. Roudaukseen ja purkuunkin on valittu näköjään reilusti aikaa. H-hetki koittaa perjantaina 6….