Puffit

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Juha Tapio keikkailee Vesilahdessa

– Puhun työssäni paljon unelmista ja niiden tärkeydestä. Oma unelmani oli saada Juha Tapio esiintymään omalle paikkakunnalle. Näin kertoo vesilahtelainen Päivi Niemi, jonka unelma on käymässä toteen joulukuun 11. päivä. Niemi päätti miehensä Lasse Niskalan kanssa vuokrata käyttöönsä Vesilahden kirkon ja ryhtyä ensimmäistä kertaa konserttijärjestäjäksi. Aivan vierasta miestä keikalle ei alettu houkutella, vaan Niskala on…

Kaveriporukalla Aikuisten virsikisaan

Lempääläiset koululaiset ja opettajat tuntevat lasten virsivisan, mutta nyt Suomen Kirkkomusiikkiliitto on lanseerannut Aikuisten virsikisan, hauskan virsiaiheisen tietokilpailun kaikille rippikoulun käyneille. Kisa käydään 3-4 hengen joukkueissa. Ensi talven ja kevään aikana on luvassa seurakunnan tason sekä piiri- ja valtakunnan tason mittelöt. Voittajat saavat mukavia palkintoja. – Jos tiedät virsikulttuurista kiinnostuneita ystäviä tai saat työkaverit tai…

LVS järjestää keräyksen kodittomien eläinten hyväksi

Lempäälän-Vesilahden Sanomat järjestää ruoka- ja tarvikekeräyksen apua tarvitseville eläimille. Keräyksen tuotto jaetaan alueella toimiville eläinsuojeluyhdistyksille yhdistysten avuntarpeiden mukaan. Suurin osa eläinsuojeluyhdistyksille tulevista eläimistä on kissoja. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen kissakoordinaattori Riikka Ala-Hulkko sanoo syksyn näkyvän piikkinä kissojen määrässä. – Kesällä kodittomat kissat saavat yleensä luonnosta ruokaa ihan hyvin. Syksyn tullessa saaliiden määrä vähenee, jolloin kissat hakeutuvat ihmisten…

Tapahtumien viikonloppu Rämsöössä

Wesilahti-päivää vietetään lauantaina 28. syyskuuta  Rämsöön Seurantalolla Rämsöön kyläkerho, Rämsöön Urheilijat, Wesilahti-Seura ja Vesilahden kunnan kulttuuritoimi järjestävät Wesilahti-päivän, johon ovat tervetulleita kaikki Rämsöön kylän palkitusta ja aktiivisesta toiminnasta kiinnostuneet. Päivän aikana esitellään kylätoimintaa, harrastusmahdollisuuksia, kuullaan Moottorimusiikin festivaaleista ja Rämsöön kesäteatterista sekä yritystoiminnasta. Tapahtumalla juhlistetaan samalla tänä vuonna 60 vuotta täyttävää Rämsöön Seurantaloa Euroopan rakennusperintöpäivien teemalla…

Toivon liekki syttyy Syyrialle

Syyrian sota aiheuttaa kärsimystä yhä useammalle viattomalle, tavalliselle ihmiselle. Uhreiksi joutuvat isät, äidit ja lapset. Lukuisat perheet pakenevat peloissaan kodeistaan naapurimaihin etsien turvaa ja hätäapua pakolaisleireiltä. Pakolaisia on jo yli kaksi miljoonaa. – Täällä Suomessa luemme uutisia, joita leimaa epätoivo, voimattomuus ja ahdistus. Herää kysymys, mitä yksi ihminen voi tehdä? Yksin emme paljoakaan, mutta yhdessä…

Ilmoittautuminen Pirkan opiston kursseille alkaa

Pirkan opiston logossa on nyt neljä eriväristä osaa. Sinisen Lempäälän, vihreän Pirkkalan ja punaisen Nokian rinnalle on lisätty myös oranssi Vesilahti. Opiston rehtori Matti Korolainen ja suunnittelijaopettaja Raili Reini  ovat innoissaan seudullisesta kansalaisopistosta ja kuntarajojen unohtamisesta. He pitävät seudullista kansalaisopistoa vahvuutena, koska se mahdollistaa laajemman kurssitarjonnan. Korolainen kertoo opiston yhtenäistäneen ja jämäköittäneen käytäntöjään. Muun muassa peruutusehdot ja…

Punk saapuu jälleen Puntalaan

Ensi viikonloppuna 26.-27. heinäkuuta muuttaa Puntalan leirintäalue muotoaan festivaalialueeksi, kun perinteinen Puntala-rock tuo punk-kansan Lempäälään. Puntalan kahdella lavalla kuullaan kahtatoista ulkomaista bändiä ja kahtakymmentäkolmea suomalaisia esiintyjää. Perjantain pääesiintyjänä lavalle nousee kotimainen Nolla Nolla Nolla ja lauantain viimenen bändi on Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyvä englantilainen The Mob. Muita odotettuja esiintyjiä ovat kolmekymmentävuotisjuhlakeikkansa heittävä Valse Triste ja…

Kaatuneitten muistopäivä perinteiseen tapaan

Kaatuneitten muistopäivän seppeleenlaskutilaisuus järjestetään perinteiseen tapaan Lempäälän sankarihaudoilla sunnuntaina 19. toukokuuta puolen päivän aikoihin. Sankarihaudoilla kuullaan Pietari Korhosen johtaman Pyhän Birgitan laulajien Suomalainen rukous ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan Juha Kuisman puhe. Seppeleet lasketaan sankariristille ja Karjalaan jääneiden muistomerkille, jonka jälkeen lauletaan virsi. Seppelvartio ja yleisö siirtyvät kirkkotorin puolelle, jossa lasketaan seppele vapaussodan muistomerkille. Seppelvartio jatkaa matkaansa…

Verenluovutus Lempäälässä viikolla 16.

Suomen Punaisen Ristin veripalvelu järjesteää verenluovutustilaisuuden Lempäälässä perjantaina 19. huhtikuuta kello 14–18 Lempoisten seurakuntakeskuksessa osoiteessa Kirkkopolku 1. Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet, kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet, eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan on oltava terve, 18–65-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan on oltava alle 60-vuotias. Miehet voivat luovuttaa…

Millaiset uudet seurakunnan tilat Sääksjärvelle?

Sääksjärvelle suunnitellaan uusia tiloja seurakunnalle. Huonokuntoinen vanha seurakuntakeskus puretaan. Millaista seurakunnan toimintaa sääksjärveläiset kaipaavat? Millaisten uusien toimitilojen olisi oltava? Lempäälän ev.-lut. seurakunta kutsuu sääksjärveläisiä kertomaan toiveitaan ja keskustelemaan alueen hengellisestä elämästä. Yleisötilaisuus on torstai-iltana 18. huhtikuuta Sääksjärven vanhassa seurakuntakeskuksessa, Pitkäahteentie 12:ssa. Paikalla on kirkkoherra Mikko Oikarinen sekä seurakunnan luottamushenkilöitä, kuten kirkkovaltuuston puheenjohtaja Usko Gullstén ja…

Talonrakentajalle vinkkejä

Neuvontapalvelu Rane järjestää rakentajille ja remontoijille ilmaisen rakentajakoulun, joka pidetään Tampereen kaupungin valtuustosalissa 9. huhtikuuta. Koulu on tarkoitettu Tampereen seutukunnissa pientaloa rakentaville tai rakentamista suunnitteleville henkilöille. Tervetulleeksi toivotetaan myös kaikki laadukkaasta ja energiatehokkaasta pientalorakentamisesta ylipäätään kiinnostuneet. – Uudisrakentamisen energiamääräykset ovat muuttuneet. Nykyään uudisrakennuksille lasketaan kokonaisenergian käyttöä määrittelevä E-luku eli energialuku. Energiatehokkailla ratkaisuilla voi säästää jopa…

Uudessa metsälaissa metsänomistajan mahdollisuudet laajenevat

Uusi metsälaki on jo pitkälle valmisteltu ja se muuttuu näillä näkymin vuoden 2014 alussa. Tulevat vuosikymmenet näyttävät, näkyvätkö lakimuutokset metsien hoidossa ja maisemassa. Uudessa metsälaissa metsänomistajalle annetaan nykyistä enemmän vapauksia hoitaa metsiänsä omien tavoitteidensa pohjalta. Merkittävimpiä muutoksia on se, että metsän uudistamisrajat poistuvat eli metsän saa uudistaa minkä ikäisenä tahansa. Toisaalta, jos metsänomistaja vierastaa laajoja…

Lempäälän varakanttori konsertoi

Diplomi-urkuri Hannu Kahilakoski viettää 40-vuotistaiteilijajuhlaansa konsertoiden. Valkeakoskella asuva Kahilakoski on toiminut pitkään Lempäälän seurakunnan varakanttorina ja nyt hän tuo juhlakonserttinsa myös Pyhän Birgitan kirkkoon. Hannu Kahilakoski on valmistunut kanttoriksi vuonna 1968 Sibelius-Akatemiasta. Hän on ollut professori Tauno Äikään oppilaana. Ensikonserttinsa Kahilakoski piti Helsingissä vuonna 1973. Pyhän Birgitan kirkkoon hän tulee keskiviikkoiltana 20. maaliskuuta. Konsertti alkaa…

Vuorovaikutusta hetkessä

Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuottama esityskokonaisuus Kun saavumme tähän hetkeen tulee vierailulle Lempäälään huomenna tiistaina 12.maaliskuuta. Kun saavumme tähän hetkeen on kokonaisuus, jossa tanssi, runot, musiikki ja osallistujat kohtaavat joka kerta ainutlaatuisella tavalla. 89-vuotias lausuja Helvi Lehtonen, näyttelijä Riitta-Liisa Helminen ja hänen pojantyttärensä, koululainen Anna Orsmaa tanssivat, laulavat runoja ja kertovat välähdyksiä elämästään. Yhteisötanssitaiteilja Marjo Hämäläinen…