Uutiset

Työmaalla piinaavat toistuvat tihutyöt

Lempoisten koulun rakennuystyömaalla on tehty ilkivaltaa koko kesän ajan. Paikkoja on hajotettu, aidantolppia poltettu ja työmiesten kalusteita heitelty ympäriinsä. Joku oli innostunut tyhjentämään jauhesammuttimen pihamaalle. Graffitejakin on maalattu – monien muiden tihutöiden ohella. Vastaava rakennusmestari Aarne Ahola kertoo, että ilkivaltaa on tehty työmaalla hämmästyttävän paljon. Se on tosin melko yleistä. – Tämä on ihan arkipäivää…

Ilmoittautuminen Pirkan opiston kursseille alkaa

Pirkan opiston logossa on nyt neljä eriväristä osaa. Sinisen Lempäälän, vihreän Pirkkalan ja punaisen Nokian rinnalle on lisätty myös oranssi Vesilahti. Opiston rehtori Matti Korolainen ja suunnittelijaopettaja Raili Reini  ovat innoissaan seudullisesta kansalaisopistosta ja kuntarajojen unohtamisesta. He pitävät seudullista kansalaisopistoa vahvuutena, koska se mahdollistaa laajemman kurssitarjonnan. Korolainen kertoo opiston yhtenäistäneen ja jämäköittäneen käytäntöjään. Muun muassa peruutusehdot ja…

Mummolan marjapensaat ja kotipihan Oolanti kerätään perinnepihaan

Löytyykö pihapiiristäsi vieläkin mummon lempiruusupensas, vadelmia jotka kasvoivat siellä jo lapsuudessa tai kasvi josta vaari valmisti aikoinaan yskänlääkettä? Pirkanmaan Perinnepiha -projekti kaipaa kokoelmiinsa vanhoja, 50-luvulla tai sitä aiemmin pihoilla kasvaneita kasveja. Kasvit kerätään Ahlmanin pihalle rakentuvaan kaikille avoimeen perinnekasvien ja puutarhakulttuurin alueeseen. Projektin tarkoituksena on säilyttää perinteiset kasvit ja niiden historia. Projektin vetäjä kertoo, että kasvien tulisi…

Puusilta vaihtuu teräsbetoniin

Vesilahden Suonojärven ylittävä Uittamon puusilta natisee viimeisiä viikkojaan. Huonokuntoinen, vanhimmilta osiltaan satavuotias siltavanhus puretaan ja tilalle rakennetaan penkereenvarainen teräsbetoninen liittopalkkisilta. Työt alkavat syyskuussa ja kestänevät noin kaksi kuukautta. Suunnitelmat ovat olleet valmiina kaksi vuotta ja toiveissa oli päästä ajelemaan uudella sillalla jo viime syksynä. Aika on kulunut lähinnä rahoituksen varmistumista odotellessa, kertoo Suonolan yksityistien toimitsijamies…

Lempäälä soi kauniisti ja kansainvälisesti

Elokuisena iltapäivänä Himminkodossa soivat tutut sävelet. Lempäälä Soi -konserttisarjan pianokurssin päätöskonsertissa esiintyi monenikäisiä pianotaitureita. Pienimmät pianistit hapuilivat paikoitellen, mutta vanhemmat oppilaat soittivat varsin virheettömästi. Niin soittajat kuin kuuntelijat tuntuivat nauttivan loppukonsertin musiikkiannista. Kurssin opettaja Tanja Torkkeli myös juonsi päätöskonsertin. Lopuksi jaettiin todistukset ja ruusut kaikille kurssilla olleille. Yleisöä konsertissa oli noin neljäkymmentä henkeä, mukaan lukien…

Autolla, junalla, bussilla, pyörällä – vai sittenkin laivalla?

On helppo nimetä täkäläisten suosituin kesälomakohde. Se on tietenkin Tampere. Joillekin retki lähimpään suurkaupunkiin ei kuitenkaan sen kummempi elämys ole, tuleehan lempääläläisten ja vesilahtelaisten käytyä Mansessa muutenkin harva se päivä. Aina ei ole pakko ottaa alle kumijalkoja eli sitä tuttua ja turvallista henkilöautoa. Matkan voi taittaa monella tapaa. Kysymys kuuluukin, mikä kulkuväline alle, jos suuntana…

Lempäälän ja Vesilahden rannoilla vähän sinilevää

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on havainnut viikolla 31 Pirkanmaan kahdellatoista seurantapaikalla sinilevää. Lempäälässä sinilevää havaittiin Lempoisten uimalassa ja Mäyriänrannassa.  Myös Vesilahden kirkonkylän rannassa on havaittu sinilevää. Kaikissa kolmessa sinilevän määrä on vähäinen. Sinilevät viihtyvät erityisesti lämpimissä, ravinteikkaissa oloissa ja vesien rehevöityminen lisää leväkukintojen esiintymistä. Sinileviä esiintyy kuitenkin myös vähäravinteisissa vesissä. Pitkään jatkunut lämmin ja tyyni sää…

Koulutyö alkaa 13. elokuuta

Lukuvuosi 2013–2014 alkaa Lempäälän ja Vesilahden peruskouluissa ja Lempäälän lukiossa tiistaina 13. elokuuta. Lempäälässä Kuljun, Kuokkalan, Lastusten, Lempoisten, Moision, Nurmen, Säijän ja Sääksjärven koulut aloittavat kello 9 sekä Kelhon ja Mattilan koulut kello 10. Hakkarin koulun 7. luokat aloittavat päivän kello 9 ja muut luokat kello 10. Lukio alkaa kello 9. Vesilahdessa Onkemäen koulu aloittaa kello 8,…

Venepaikoista on edelleen huutava pula

Mitä kannattaa tehdä, jos haluaa Lempäälästä laituripaikan moottoriveneelleen? Tällä hetkellä ei oikein mitään, sillä vapaita paikkoja ei ole. Ne ovat olleet kunnassa kortilla jo vuosikaudet. Lempäälän-Vesilahden pursiseuralla on yhteensä seitsemisenkymmentä laituripaikkaa. Valkeakoskentien varressa sijaitsevassa uittorannassa on liki 50 moottorivenepaikkaa ja viitisentoista paikkaa soutuveneille. Lempäälän uimalassa pursiseuralla on parikymmentä paikkaa moottoriveneille ja parikymmentä soutuveneille. Lisäksi Lempäälän Vapaat Veneilijät isännöi…

Kisan Mestis-joukkue solmi seitsemän uutta pelaajasopimusta

Lempäälän Kisan jääkiekon Mestis-joukkue aloitti treenikauden tulevaa sesonkia varten maanantaina 29. heinäkuuta. Mukana harjoituksissa viiletti seitsemän uutta sopimuspelaajaa ja koko joukko sellaisia kovan luokan pelaajia, jotka saattavat hyvinkin ainakin aloittaa kautensa Kisassa. Myös yhteistyösopimus toisen tamperelaisseuran eli Ilveksen kanssa on tehty, sen pohjalta Kisa saa pääluotsi Jarkko Gladin aisapariksi todellisen kaukaloketun eli Matti Kaipaisen, joka…

Seurakunta kouluttaa vapaaehtoistyöhön

Lempäälän seurakunta järjestää elo–syyskuussa maksuttoman kurssin, josta saa eväitä vapaaehtoistehtäviin. Kurssilla voi kuulostella omia lahjojaan ja osaamistaan. Seurakunnassa vapaaehtoiset sijoittuvat kiinnostuksensa mukaan erilaisiin tehtäviin, kuten myyjäksi tai leipuriksi kahvila Olkkariin, vanhusten ystäväksi tai avuksi lasten ja perheiden leireille. Myös jokaisessa jumalanpalveluksessa tarvitaan tavallisia seurakuntalaisia. Koulutus pidetään Lempäälän Vanhassa pappilassa kolmena viikonloppuna perjantai- ja lauantai-iltaisin.

Postipalvelut jatkuvat uudistuneessa Sääksjärven Siwassa

Sääksjärven  Siwa on päivittänyt ilmettään. Uudistuneen ruokakaupan avajaisia vietetään tänään torstaina 1. elokuuta. Remontissa on uusittu muun muassa kassapöydät ja hedelmä- ja vihannestiskit. Myös kylmäkalusteita on uusittu. Ruokakaupan valikoimaa on päivitetty vastaamaan paremmin kysyntää. Uutena palveluna Siwassa on aloittanut toimintansa Sääksjärven posti. Aukioloajat pitenevät arkiaamuisin yhdellä tunnilla. Arkisin kauppa avaa ovensa jo kello 6. Myös posti on…

Kaksi peurakolaria Vesilahdessa lyhyen ajan sisään

Vesilahdessa sattui kaksi samankaltaista peurakolaria lyhyen ajan sisällä. Sunnuntaina 28. heinäkuuta vuonna 1988 syntynyt vesilahtelaismies täräytti päin peuraa Koskenkyläntiellä. Peurakolari sattui poliisin mukaan kello puoli kahdentoista aikaan yöllä. Kuljettajalla ei käynyt mitenkään, mutta tien oikealta puolelta auton eteen tullut peura kuoli kolarissa. Lisäksi auton kylki vaurioitui. Toinen peurakolari sattui tiistaina 30. heinäkuuta Vesilahdentiellä välillä Vesilahti–Narva….