Uutisnostot

Lidlin onnettomuus johtui rakennusvirheestä

Lempäälän Lidl-myymälässä tapahtuneen onnettomuuden syyksi on varmistumassa rakennusvirhe. Kovassa tuulessa kiinnikkeistään irronnut lasiseinä oli kiinnitetty paikalleen puutteellisesti ja rakennussuunnitelmien vastaisesti. Lidl on saanut asiasta alustavan, suullisen lausunnon sekä omalta, ulkopuoliselta rakennetarkastajaltaan että kunnan rakennustarkastajalta. Lausunnot ovat yhteneväisiä. – Rakennepiirustuksissa seinä on suunniteltu kiinnitettäväksi alaosasta pihakivetyksen alla olevaan betonilaattaan. Toteutus ei vastaa rakennussuunnitelmaa, vaan alaosa on kiinnitetty…

Kansainvälisyys kukoisti Kurjen tilalla

Kurjen tilan ekologinen yhteiskylä muuttui viikon ajaksi varsin kansainväliseksi paikaksi. KVT-Finlandin organisoima työleiri toi tilalle yksitoista ulkomaalaista nuorta vapaaehtoistyöhön. Nuoria saapui Vesilahteen muun muassa Taiwanista, Puolasta, Espanjasta, ja Etelä-Koreasta. Leiriläiset ovat tilalla reilun viikon, lauantaista sunnuntaihin. He työskentelevät tilan töissä viisi päivää yhdeksästä viiteen. Kysyntää leiripaikoille on tarjontaa enemmän. – Aloite leiristä Kurjen tilalla tuli KVT-Finlandin puolelta,…

Kolme päivää Kannaksella

Matka Karjalan Kannakselle, suomalaisten ennen asuttamiin maisemiin on ensikertalaiselle vaikuttava kokemus. Heti rajanylityksen käy selväksi, että nyt ollaan vieraalla maalla. Metsät muuttuvat epämääräiksi, hoitamattomiksi ryteiköiksi, joissa puut ovat kaatuilleet sikin sokin. Puiden seurassa näkyy kaatuneita pylväitä ja johtoja. Matka etenee kohti Viipuria pitkin kohtuullisen hyväkuntoista asvalttitietä. Pääreitit ovat melko hyviä, mutta sivutiet toista maata.  Tieltä…

Ei mikään ihmelääke

Masennuslääkkeiden luonne on ymmärretty väärin, toteaa neurofarmakologian dosentti Tomi Rantamäki. Pelkkä lääke ei välttämättä paranna potilasta, vaan käyttäjällä, ympäristöllä ja arjen olosuhteilla on toipumisessa suuri rooli. – Masennuslääke ei toimi kuten antibiootti. Se pitäisi nähdä eräänlaisena aivojen toimintoja vahvistavina työkaluna, ei itsessään sairauksia parantavina ihmelääkkeenä, Rantamäki sanoo. Suomessa miltei joka kymmenes käyttää masennuslääkkeitä vuosittain. Käyttö on kasvanut huimasti…

Lempoksi Lempäälän kulttuurihengetär

”Kaikkien tuntema” on sanapari, joka kuvaa vain harvoja lempääläläisiä henkilöitä. Tämän vuoden Lempoon se kuitenkin osuu kuitenkin mitä parhaiten. Pirkko Fors on tullut tutuksi kirjakaupan tiskin takaa jo vuodesta 1958. Kulttuurin ylläpitäjäksi, ystävälliseksi, positiiviseksi ja palvelualttiiksi kuvattu Fors valittiin tänä vuonna Vuoden Lempoksi. Vuoden Lempon valitsi työryhmä, johon kuuluivat edustajat Lempäälän kunnasta, Lempäälä-seurasta, Lempäälän Yrittäjistä…

Vuoden verran muslimi

Tausta Jenni (nimi muutettu) on keski-ikäinen hämäläinen nainen, supisuomalainen entinen kristitty. Toisin kuin moni muu lempääläinen, hän herättää huomiota liikkuessaan kaduilla. Muslimiksi käännyttyään Jenni on alkanut peittää päänsä huivilla ja käyttää väljiä vaatteita. Arki ei aina ole helppoa. – Asioilla ollessani ja kaupoissa ostoksilla minua tuijotetaan, usein vihamielisesti. Onneksi useimmat ihmiset ovat kuitenkin ystävällisiä ja kohteliaita, Jenni sanoo. Hiljattain Jenni…

Kurki toi auringon

Kurki-festivaali oli kuin tämän kesän sää eli hieman hitaasti lämpenevää sorttia. Festivaali alkoi torstaina epävakaisessa kelissä, eikä Perfect blue sky vetänyt Tapolan aukiolle kuin kourallisen väkeä. Perjantai oli aurinkoisempi sekä sään että kävijämäärän puolesta. Festivaaliyleisö oli saapunut perjantaina katsomaan pääesiintyjä Tapani Kansan lisäksi erityisesti Freud Marx Engels & Jungia ja lempääläläistä Työsulkua. Kuuden hengen orkesterin kanssa esiintynyt…

Matin uusi elämä

Se oli puhdas arviointivirhe. Tie, joka näytti kaartuvan loivasti oikealla kääntyikin vasemmalle. Matti Marjamäen muistikuvat elokuisesta moottoripyöräajelusta loppuvat siihen, kun hän viilettää vauhdilla kohti omakotitalon pihaa. Alkoholia ei ollut nautittu, kaverin kanssa ei kisailtu eikä pyörällä temppuiltu. Ilma oli hyvä. Tiellä ei ollut eläimiä eikä aurinkokaan porottanut silmiin. – Olimme kaverin kanssa ihan tavallisella kesäajelulla Punkalaitumen ja…

Kurki kiekaisee kolmannen kerran

Kolmatta kertaa järjestettävä Kurki-festivaali on tänä vuonna isompi kuin koskaan. Varsinaista festivaalia juhlitaan torstaista lauantaihin, minkä lisäksi sunnuntaita piristää Tapolan alueella pidettävä lasten tapahtuma. Festivaalin suuria nimiä ovat ikivihreiden mestari Tapani Kansa ja 1990-luvun dance-tykki E-rotic. Myös laulava talonmies Sepi Kumpulainen lienee monen vieraan pakko nähdä -listalla. Erityismaininta kuuluu myös Perfect Blue Sky -bändille, jossa…

Mylläriä viedään kovaa Hakkarissa

Hakkarin kartanon puistossa on saanut ensi-iltansa Lempäälän Nuorisoseuran esittämänä Arto Paasilinnan kirjoittama, Panu Raipian dramatisoima ja Anne Helmisen ohjaama Ulvova mylläri. Ulvova mylläri on yksi Arto Paasilinnan inhimillisesti koskettavimmista kirjoista. Se on tarina erilaisuuden sietämisestä ja samalla rakkaustarina. Siinä ovat parhaimmillaan niin Paasilinnan viekas huumori kuin rehevä ihmiskuvauskin. Näytelmä kuvaa erakoituneen Gunnar Huttusen yksinäisyyttä sekä…

Kuka oli silittäjä-Miina?

Kirjoissa ja kansissa on pala Vesilahtelaista historiaa. Paikallisoppaana toimiva Eila Häihälä on merkinnyt muistiin Vesilahden kirkonkylän raitti -kirjaan raitin talot ja niissä asuneet ihmiset tarinoineen. Ajatus 24. kesäkuuta julkaistuun kirjaan virisi jo viitisen vuotta sitten. Matkailuoppaan peruskurssin käytyään Häihälä tuumasi, että voisi perehtyä Kirkonkylän raittiin tarkemminkin ja järjestää siellä kävelykierroksia. – Olen elänyt lähes koko elämäni raitin varrella….

Hurja takaa-ajo Lempäälässä

Poliisipartio yritti pysäyttää Tampereentiellä Kuljussa henkiöautoa, joka lähti poliisin pysäytysmerkistä huolimatta ajamaan karkuun viideltä lauantaiaamuna. Ajoneuvo lähti pakenemaan Helsingintietä kohti Lempäälän keskustaa. Pakenevan ajoneuvon nopeus oli kovimmillaan 150 km/h nopeusrajoituksen ollessa paikoitellen 50 km/h. Takaa-ajo jatkui Pirkkalantielle ja siitä Pirkkalan suuntaan. Ajoneuvo ajoi poliisin asettamaan piikkimattoon Pirkkalassa Varuskunnantien ja Lentoasemantien risteyksessä. Auto jatkoi kuitenkin pakoaan…

Tulevaisuuden Lempäälä: vetovoimainen kaupunkikylä

Tulevaisuuden Lempäälässä voi olla pikkukaupunkimainen, vehreä kävelykeskusta. Selkeä ja tiivis korttelirakenne muodostuisi pääasiassa viisi–kuusikerroksisista rakennuksista. Ydinkeskusta rakentuisi junaradan ympärille ja yläpuolelle: radan ylitys olisi luonnollinen osa keskustaa, ennemminkin katu kuin silta tai kansi. Näin visioidaan Lempäälän Silta tulevaisuuten -hankkeen yleissuunnitelmassa. Kunnanvaltuusto hyväksyi suunnitelman 26. toukokuuta. Kunnanjohtaja Olli Viitasaari haluaa painottaa, että yleissuunnitelma ei ole kaava eikä…