Uutisnostot

Tukku Suomenennätyksiä Kokkovuoressa

  Suomen suurin haulikkokisa keräsi jälleen ison osallistujamäärän, 230 urheilijaa, ja kaukaisimmat ampujat tulivat USA:sta ja Intiasta, kun 30:s kansainvälinen Sako-Beretta GP-kisa ammuttiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa 29.–30. kesäkuuta Lempäälässä. Sään suosiessa tulostaso nousi erittäin korkealle tasolle, mistä kertoo useampi Suomenennätys. – Uudistetut ratamme keräsivät kiitosta osallistujilta. Kisakoneisto ei paljon yskähdellyt, mutta ainahan pientä hienosäätöä tarvitaan. Ikäjakauma…

Menetetty lapsuus

1950-luvun kasvatuslaitos oli paikka, johon lapsi vietiin pakon edessä. Laitoksissa vallitsi armeijamainen kuri, ja ruumiillinen kuritus oli tuiki tavallista. Ei hyväksikäyttökään harvinaista ollut. Ruotsissa on alettu maksaa korvauksia kasvatuslaitoksissa olleille. Suomessakin sosiaali- ja terveysministeriö tutkii asiaa. Kotimaisen kirjallisuuden kentällä aihepiiri on kuitenkin jäänyt melko lailla pimentoon. Tässä mielessä Jorma Viikin esikoisromaani Kuksteri on pirteä päänavaus. Kirja…

Kurki herättää Vesilahden eloon

Muistatko Pandoran dance-hitin Trust Me 1990-luvun alkupuolelta? Musiikkivideolla hoikkien, paidattomien tanssijapoikien ympäröimä Pandora laulaa vou-vou-voo-ou. Kuuntelepa, niin todennäköisesti muistat. Viikonloppuna tämä hitti raikaa Vesilahden yössä, kun ruotsalainen Pandora esiintyy Kurki-festivaalissa Tapolan alueella. Nyt Pandora, oikealta nimeltään Anneli Magnusson, on 43-vuotias, mutta keikkailee edelleen ahkerasti. Miten takavuosien pop-suuruus onnistuttiin houkuttelemaan Vesilahteen? Kurki-festivaalin järjestäjän Pasi Kivelän mukaan Pandoran…

Puolet lastensuojelutarpeen selvityksistä valmistuu Lempäälässä määräajassa

Sosiaaliasiamiehellä oli vuonna 2012 asiatapahtumia yhteensä 1 688 kappaletta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 1 575. Asiatapahtumista 37 oli Lempäälästä (51 vuonna 2011) ja kuusi Vesilahdesta neljä vuonna 2011). Valtaosa asiatapahtumista, 1 296, koski Tamperetta. Muut toimialueen kunnat ovat Kangasala, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Valkeakoski ja Ylöjärvi. Sosiaaliasiamiehen toiminta-alueen väestömäärä on noin 393 000 asukasta. Ylivoimaisesti suurin yhteydenoton…

Heini Järventausta EM-kisoihin

Lempäälän Kisan 19-vuotias kiekonheittäjä Heini Järventausta on selvitynyt lajinsa nuorten EM-kisoihin Rietiin, Italiaan. Kisat pidetään 18.–21. heinäkuuta, vajaan kuukauden päästä. Lippu kisakoneeseen sai sinettinsä, kun hän heitti kiekkoa Kokemäen Kiekko- ja kuulakarnevaaleilla torstaina 27. kesäkuuta 48,83 metriä. Tämä on myös hänen uusi henkilökohtainen ennätyksensä. – Kisapaikka on nyt varma tämän karsintakisan kakkossijan myötä. Meitä lähtee kisoihin…

Harkinnanvarainen valtionosuus ei ole ylimääräinen investointituki

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakuaika on meneillään. Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Vesa Lappalainen arvelee, että tänä vuonna hakemusia jätetään ministeriöön poikkeuksellisen paljon. Vesilahden kunta on jo päättänyt hakea valtion tukea 600 000 euroa. Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta on jaossa 20 miljoonaa euroa. Summa on pysynyt samana vuodesta 2007 lähtien. Viime vuonna harkinnanvaraista rahoitusapua haki 95 kuntaa. Rahoitusapua…

Kolmekymmentä vuotta kokonpolttoa

– Kokkoa on poltettu niin kauan kuin minä muistan, 70-luvulta lähtien. Sami Jutila Vesilahden Narvasta sytyttää tänäkin vuonna juhannuskokon samaan paikkaan mihin se on sytytetty jo ainakin kolmekymmentä vuotta. Paikalle saapuu kokkoa katsomaan niin tuttuja, tutun tuttuja kuin lähistön mökkiläisiä. Alkujaan Jutilan kokkoa ihasteltiin vain pienellä porukalla, mutta nykyisin roihu on houkuttanut paikalle jopa kuudestakymmenestä…

Vesi laskee Lempäälässä, kun Kokemäellä korjataan siltaa

Lempäälässä olevan Kuokkalankosken pinta laskee ensi viikolla parikymmenttä senttiä. Vedenpinnan lasku johtuu Kokemäenjoella olevan Tulkkilan sillan remontista. Kokemäenjoen virtaamaa vähennetään siltaremontin takia noin viikon ajan. Juoksutus alkaa juhannuksen jälkeen tiistaina 25. kesäkuuta. Myös Vanajavedellä virtaamaa pienennetään maanantaista alkaen arvosta 53 m3/s arvoon 40 m3/s. Virtaaman pienentyminen näkyy vedenpinnan laskuna Vanajaveden ja Pyhäjärven välisellä Kuokkalankoskella, jossa…

Hulauden vesialueen kunnostukseen valtiolta 292 000 euroa

Valtio tukee merkittävällä summalla Hulauden vesialueen kunnostusta. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus rahoittaa hanketta 292 000 eurolla.  Hulauden kunnostustyö on suurimpia Pirkanmaalla toteutettuja vesistökunnostushankkeita. – Kyseessä on erinomainen esimerkki lähtökohdiltaan paikallisesta vedenlaadun ongelmasta, joka aktiivisten ihmisten käsissä on johtanut yhteistyöhön yhdistyksen, kuntien ja valtion aluehallinnon välillä. Hanke toteuttaa EU-tasoista vesienhoidon tavoitetta saavuttaa vesistöjen hyvä ekologinen…

Keskustakorttelia suunnitellaan kunnanvirastojen paikalle

Lempäälän ydinkeskustan kehittäminen nytkähti askeleen eteenpäin, kun kunnanhallitus hyväksyi aiesopimuksen Peab Oy:n ja maanomistajien kanssa. Aiesopimus koskee aluetta, johon kuuluvat Lempäälän kunnanvirastot ja radan toiselle puolelle oleva alue Piiponpellon päiväkodin eteläpuolella. Lempäälän keskustan kehittämisvisiossa kunnanvirastojen alueelle on suunniteltu niin kaupallisten ja julkisten palvelujen tiloja kuin asuinrakennuksiakin. Suunnitelma pitää sisällään myös radan ylityksen. Kun aiesopimus on…

Helsinkiläishuligaanit rähjäsivät Vesilahdessa vitosdivisioonan pelissä

Vesilahden Visan ja TamU-K:n välinen jalkapallon vitosdivisioonan ottelun piti olla lauantaina 15. kesäkuuta aikalailla normaali viidennen divisioonan tason peli. Tosin tamperelaisjoukkueella on oma uskollinen faniryhmänsä, Sinikaarti, joka seuraa porukkansa pelejä aktiivisesti mukana kiertäen. Vesilahdellekin noin kolmisenkymmentä TamU-kannattajaa mukaan tuli, mutta kaikkien yllätykseksi paikalle tuli pari autolastillista helsinkiläisiksi tunnistettuja jalkapallovieraita, joiden päämäärä oli päästä tappelemaan. Jotkut…

Jäykkä byrokratia on lähidemokratian este

– Mitkä asiat tulisivat paremmin hoidetuksi, jos kansalaisia kuunneltaisiin enemmän? Millä tavalla päätöksistä tulisi parempia? Näitä kysymyksiä on Åbo Akademin tutkijan Siv Sandbergin mielestä syytä pohtia. Hänen mukaansa moni kunta on lähtenyt perustamaan erilaisia lähidemokratiaelimiä miettimättä edellä esitettyjä kysymyksiä. – Tyypillinen tapa on perustaa lautakunta. Tässä mallissa on ensin ratkaisu, ja vasta sitten pyritään vastaamaan kysymyksiin….

Moision monitaituri

Ensimmäinen televisiorooli kuusivuotiaana. Yksi lyhytelokuva, esiintyminen musiikkivideolla ja rooli lasten tv-sarjassa. Tänä keväänä KIDSing-laulukilpailussa semifinaaleihin asti. Ja tietysti viime viikolla julkistettu jymypaukku: päärooli Timo Koivusalon uudessa Risto Räppääjä -elokuvassa. Samuel Shipway, 11, on saanut maistaa ison siivun julkisuutta. Moisiossa asuva nuori mies on selvästi ylpeä saavutuksistaan, mutta tippaakaan ylimielisyyttä ei pojan olemuksessa ole havaittavissa. Kaikesta…

Legenda jakoi futisoppia lempääläisjunnuille

  Iisalmesta helteessä autoillut Atik Ismail rantautui keskiviikkona 5. kesäkuuta Lempäälään Sääksjärven kentän parkkipaikalle. Nopeasti mies laittoi futisvermeet päälle eli nappikset jalkaan, verkkatakin päälle ja miehen tyyliin kuuluvan huivin päähänsä. Sen jälkeen hän oli valmis kohtaamaan innokkaita lempääläisiä futisjunnuja. Varsinaisesti Ismail oli avaamassa Loiskeen ja LeKi-futiksen yhteisen taitokoulun kesää, mutta samalla keikalla saivat myös Loiskeen…