Videojutut

L-V Sanomat muurattiin Virta-kampuksen peruskiveen

– Tänään joudutaan muuraamaan urakkavauhdilla ja -kauhalla, kun on kiire, Tredu-kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Ojala myhäili viitaten Lempäälän 150-vuotisjuhlaviikon ohjelmaan. Kovaa vauhtia rakentuvan  Virta-kampuksen pihaan oli perjantaiksi pystytetty juhlateltta. Paikalla oli laaja joukko kutsuvieraita Lempäälän ystävyyskuntavieraat mukaan lukien. Ilkka Ojala totesi ajan tasalla pysymisen olevan haaste rakentamisessa. – Miten osaamme tehdä rakennukset sellaisiksi, että ne…

Himminkodon ja Hakkarin koulun tasakattoja uusitaan

Lempäälään on kesän aikana ilmestynyt kaksikin suurta sääsuojaa julkisten rakennusten katolle. Niiden suojissa on kesästä alkaen tehty kattotöitä terveyskeskuksen yhteydessä olevassa Himminkodossa sekä Hakkarin yläasteen päällä. Vaikka sääsuoja siltä näyttääkin, Himminkotoon ei tehdä harjakattoa. Tasakatto pysyy tasakattona, josta vanha huopakate ja singelikerros poistetaan ja korvataan uudella, kaksinkertaisella huopakatteella. samalla kattolyhdyt puretaan. Niiden tilalle tulevat uudet…

Kuljuun kaksi uutta kiertoliittymää

Täysi tupa kuntalaisia oli keskiviikkoiltana 31. elokuuta kuullut kutsua ja saapunut seuraamaan Hakkarin koululla järjestettyä yleisötilaisuutta tiesuunnitelmien laatimisesta maantie 130:n liittymien parantamisesta Kuljussa välille Kuljun kartano–Kiimakalliontie sekä maantien 3003:n eli Tampereentien parantamisesta välillä Keskuskatu–Pysäkkitie Lempäälän Hakkarissa. Väki  ei ollut paikan päällä turhaan: Lempäälään on tulossa kaksi uutta kiertoliittymää Kuljuun, bussipysäkit menevät uusiksi Tampereentien ja Keskuskadun…

Superkoirat kilpasilla

Maahan! Koira putoaa juoksusta samantien paikalleen maahan. Lempäälässä oli viikonvaihteessa mahdollisuus nähdä upeaa ohjaajan ja koiran yhteistyötä palveluskoirien Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskilpailuissa. Kisat alkoivat tottelevaisuusosuudella Lempäälän-Vesilahden koirakerhon kentällä lauantaina. Tottelevaisuuskokeessa tehtävänä on muun muassa paikallaan makaaminen, liikkeestä istuminen, esineen noutaminen tasamaalla ja esteitä ylittäen sekä seuraaminen, kun lähellä on ohitettavia ihmisiä. LeVek ry:n Maria Heino kilpaili 8-vuotiaan…

Suomifilmin tähdet tuikkivat Ehtookodossa

Luovuus valloilleen -ryhmä teki oman kesäteatteriesityksen Oletko koskaan pohtinut, missä vanhojen suomifilmien tähdet viettävät eläkepäiviään? Saattaa tulla monelle yllätyksenä, että heidät löytää Lempäälän Ehtookodosta. Tai ainakin he olivat siellä perjantaina 19. elokuuta. Tuolloin sai ensi-iltansa kesäteatterinäytelmä Komisario Palmu ja kadonneen Tauno Palon arvoitus. Näytelmän esitti Ehtookodon Luovuus valloilleen -ryhmä. Näytelmä oli osa TEIJO -hanketta. Hankkeen…

Hauralan omakotiyhdistys on nyt asukasyhdistys

Lempäälä on  lähellä ja Haurala on hyvä paikka elää ja asua, on ottanut motokseen Hauralan omakotiyhdistys. Niinpä maanantaina 22. elokuuta jo perinteiseen tapaan Lempoisten koulun pihassa Hauralan perheiden yhteisen tapahtuman järjestänyt yhdistys on ottanut nimensä rinnalle käyttöön myös toisen nimen, Hauralan asukasyhdistys. – Koska haluamme olla  alueen kaikkien asukkaiden yhdistys, emme kiinteistöjen, sanoi kesätapahtuman tervehdyssanoissaan…

Näyttämöllä voit olla joku muu

Suomi on harrastajateatterien maa. Esiintymislavalle riittää tulijoita vuodesta toiseen. – Ihmisen perustarve on tullua nähdyksi ja kuulluksi sekä saada palautetta siitä, sanoo lempääläinen näyttelijä Teemu Lehtilä. Hän ottaa esimerkiksi karaokebaarit, jotka monen yllätykseksi tulivat jäädäkseen. – Esiintymisen tarve on voimakas. Ollaan valmiita jonottamaan puolitoista tuntia, että päästään vetämään Rentun ruusu. Framille pitää päästä. Lempäälän Nurkkanäyttämön…

Kesätyöreissu St. Georgeniin oli menestys

Vesilahtelaiset nuoret toivotettiin ystävyyskuntaan lämpimästi tervetulleiksi Kuusi vesilahtelaisnuorta suuntasi kesäkuussa jännittävälle matkalle Saksaan. Suuntana oli Vesilahden ystävyyskunta St. Georgen ja tarkoituksena viettää kuukausi kesätöissä paikallisissa yrityksissä. 15–19 -vuotiaat nuoret eivät ennen lähtöään tienneet aivan tarkasti millaisia töitä heille on luvassa ja majapaikkakin oli osalle pitkään epäselvä. Julia Vastamaa, Juhani Larikka, Tanja Lähdekorpi, Ville Suontausta, Juho-Pekka…

Eräkummi tarjoaa positiivisia luontokokemuksia

Erätaidot opitaan usein sukupolvelta toiselle, mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole enää luontaista yhteyttä eränkäyntiin vanhempien ohjaamana. Lasten ja nuorten heikentyvä luontosuhde on herättänyt Metsähallituksen väen. Selvitykset kertovat, että erityisesti kaupunkiympäristössä kasvavilla on entistä vähemmän kokemuksia kalastuksesta, metsästyksestä ja luonnossa liikkumisesta. Avuksi koulutetaan nyt eräkummeja. Vuonna 2014 alkaneen hankkeen tavoitteena on saada koko maahan…

3d-origamit vaativat pitkää pinnaa ja paljon paperia

Aapo Rannikko oppi Youtuben avulla tekemään origameja Aapo Rannikko, 13, ottaa käteensä pienen paperilapun ja taittelee sen. Hän tekee erilaisia taitoksia yhteensä yhdeksän ja paperilapusta syntyy eräänlainen kolmion mallinen väkänen. – Isoon riikinkukkoon näitä meni 2 600 kappaletta, hän paljastaa. Vesilahtelainen nuorimies innostui origameista viime talvena. Hän näki Pako- tv-sarjan alussa joutsenorigamin ja katsoi sen taitteluun…

Määränpää tuntematon

Toimittaja hyppäsi sokkomatkalaisten kyytiin ja lähti reissuun kohti tuntematonta Arvelan sokkomatkat ovat Vesilahdessa ja Lempäälässä käsite. Matkoja tuntemattomaan määränpäähän on järjestetty jo 12 vuoden ajan ja bussit täyttyvät kerrasta toiseen. Jopa niin, etteivät kaikki halukkaat mahdu reissuun mukaan. On aikainen aamu, kun Ari Arvelan kuljettaman bussin jokainen paikka on jo täynnä. On aika jännittää ensimmäisen kerran….

Tuutin täydeltä täydellisyyttä

Pidä ranne suorana, muista napakka ote ja paina kunnolla. Kauhan täytyy olla sopivan lämmin. Näillä ohjeilla syntyy täydellisiä jäätelöpalloja, joita Heta Honkonen pyörittelee päivittäin kymmeniä. Hän huomasi Lempäälässä markkinaraon ja perusti jäätelökioskin Myllyrantaan. Yrityksen omistaa virallisesti hänen miehensä. Honkonen suunnitteli aluksi avaavansa pienen kesäkahvilan, sillä hän on ammatiltaan tarjoilija. Kahvilayrittäjäksi ryhtyminen olisi kuitenkin tullut kalliiksi, ja Honkonen jää syksyllä äitiyslomalle….

Kalastonhoitomaksu kattaa koko Suomen

Kesälomalaisen on nyt aiempaa helpompi tarttua vapaan ja lähteä luvan kanssa kalaan. Enää ei tarvitse valtion kalastuksenhoitomaksun lisäksi lunastaa läänikohtaista viehelupaa. Ne ovat historiaa. Kalastonhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä vavalla. Nykyinen kalastonhoitomaksu kattaa Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko Suomen. – Pois lukien kieltoalueet, täsmentää Pirkanmaan kalatalouskeskus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen. Luvan voi entiseen tapaan ostaa joko koko…

Mahtikartanon kiehtovimmat tarinat

Sujuvaa ja viihdyttävää, mutta ei ihan kevyttä kesäluettavaa. 300-sivuinen historiikki painaa nimittäin lähes kaksi kiloa. Paitsi että 600-vuotias Laukon kartano avasi ovensa tänä vuonna suurelle yleisölle, kartanon historiasta ja nykypäivästä on tänä kesänä myös julkaistu juhlavuoden kunniaksi juhlakirja Laukko – Kuusi vuosisataa. Kirjan soljuva tarina vie helposti mukanaan ja antaa samalla rautaisannoksen Pohjolan loistokartanon elämästä ja sen…