admin

avatar

  • Seppo Elomaa on ollut monessa mukana

    The Patents –yhtyeen laulusolisti Seppo Elomaa on ollut musiikin puoliammattilainen teini-iästä alkaen. Hän on soittanut muutamia vuosia lukuun ottamatta koko ajan jossakin bändissä, toisinaan useammassakin yhtä aikaa. Hänen pääsoittimensa on ollut basso, mutt

  • Bilebändi The Patents suuntaa juhannuskeikalle Lappiin

    Tanssiorkesteri Patentin Veljet, eli nykyään The Patents, on yleensä keikkaillut lähinnä ympäristökuntien alueella. Tänä juhannuksena vesilahtelais-lempääläläinen yhtye tekee kuitenkin poikkeuksen: se esiintyy Ylitornion Mellajärvellä karavaanarialueen juhannu