Aleksanteri Eskola

Pronssisoljen löytöpaikka, Davidin kapinan päätepiste ja vanha kruununtila – Koti keskellä museoaluetta

Tilaajille

Yli tuhat vuotta vanha, pronssinen kupurasolki, jonka pinnalla on kiemuraisia koristeita ja vihreää patinaa. Pyöreä solki tuntuu kädessä painavalta ja sileältä, melkein lämpimältä. Kauan sitten joku on kiinnittänyt sen vaatteeseensa neulalla ja ehkä käyttänyt ketjulaitetta kannattelevana olkasolkena. – Se on löytynyt perunapellolta ja ollut papallani August Ollilalla leikkikaluna. 1960-luvulla Museovirasto vaati korua haltuunsa, mutta mummuni…

Kauppias vietti viimeiset vuodet Lempäälän kunnalliskodissa

Tilaajille

Juha Kuisma kirjoitti kolumnissaan (LVS 28.11.)  Aleksanteri Eskolasta. Sain kunnian tutustua häneen loppuvuodesta 1975 tullessani emännän virkaan kunnalliskotiin. Nykyään paikka tunnetaan Vaihmalan Hovina. Ensimmäisten asukkaiden joukossa Eskola esitteli itsensä Keskon kolmantena perustajajäsenenä. Hän kertoili muitakin vanhoja asioita muun muassa sukunimestäni ja tehden kauppaa kuivista sekahedelmistä ja luumuista. Kauppias kun oli! Kunnalliskoti oli hyvin kodinomainen, ja kauniilla…

Oman aikansa ideaparkki

Tilaajille

Lempääläläisen kirjailija Ritva Mäkelän kirjoittaman ja Lempäälä-Seuran julkaiseman uutuuskirjan Voi yhren kerran – kauppias Aleksanteri Eskolan elämä Kuhmalahdelta Kuokkalaan nimi on pitkä, mutta kirjan kohde, kauppias Aleksanteri Eskola (1883–1978) tulee käsitellyksi 112-sivuisessa teoksessa kompaktisti. Kauppaa Kuokkalankosken rannalla yli 60 vuotta pitäneen ja parhaimpina miehuusvuosinaan, jo 39-vuotiaana, leskeksi jääneen, kahden lapsen yksinhuoltajaisän ihon alle ei sukelleta….

Aleksanteri Eskola

Tilaajille

Ritva Mäkelän muhkea kotiseutukirjojen sarja on saanut tuoreen lisän, kun Lempäälä-Seura on julkaissut kirjan kauppias Aleksanteri Eskolasta. Kirjan täydellinen nimi on Voi yhren kerran. Kauppias Aleksanteri Eskolan elämä Kuhmalahdelta Kuokkalaan. Eskolan kauppa on Kuokkalan Museoraitin ydin sekä sijainniltaan että sisustukseltaan ja tavaroiltaan. Se säilyi sellaisena, sillä Eskola jatkoi kaupanpitoaan niin sanotusti elämänmuotona, aina 90 –vuotiaaksi…

Hymystä ja makeisista Eskolan pappa muistetaan

Tilaajille

Ystävällisyys muistetaan. Näin voi päätellä siitä, että maanantaina 9. huhtikuuta Lempäälässä muisteltiin Kuokkalan museoraitin vanhaa kauppaa ja sen persoonallista pitäjää Aleksanteri Eskolaa, joka kuoli jo neljäkymmentä vuotta sitten. Ajan kulumisesta huolimatta Eskolan pappa makeisineen ei ole unohtunut. Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut, Lempäälä-Seura ja Pirkanmaan maakuntamuseo järjestivät Kun minä Eskolan kaupassa kävin -muisteluillan. Kuokkalan koululle kokoontui kolmisenkymmentä…

Lempäälän asema oli alkuvuonna 1918 tapahtumien keskipisteessä

  Tämä vuosi vietetään juhlavuotta Suomi 100 -teemalla, ja ensi vuonna on vuorossa pian sata vuotta sitten käydyn kansalaissodan muistelu. Nyky-Lempäälästä ei päältä katsoen uskoisi, mutta maaliskuun keväthangilla 1918 pitäjä oli melkoisessa keskiössä punaisten ja valkoisten joukkojen sotiessa keskenään rautatiealueen hallinnasta. Tuttuja paikannimiä suorastaan vilisee  taistelupaikkoina. Vapaussodan, punakapinan, sisällissodan tai millä nimellä vuoden 1918 tapahtumia…