Antti Salo

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Yrittäjänä työttömän aktiivimallia hoitamaan

Kirjautuneille

Ihmisen joutuessa syystä tai toisesta työttömäksi niin eikö olisi viisasta ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi, jolloin saisi oman Y-tunnuksen ja voisi palkan lisäksi periä toiminnastaan arvonlisäveron? Samalla joutuisi kyllä ennakkoverovelvolliseksi. Alkajalla se on pieni ja perustuu vuosiansioon. Yrittäjänä voi ottaa vastaan mitä tahansa työtä aivan lyhyitäkin pätkiä tai valmistaa tuotteita myytäväksi, konsultoida ja muuta, mihin taidot riittävät. Työhön…

Asiaa, viihdettä vai puoluepolitiikkaa?

Presidentinvaalit ovat ohi ja niiden tulokset on tuotu oikein julki. Nyt niitä repostellaan mediassa monelta taholta kukin omien tarkoitusperiensä mukaan ja tulevaisuuden ennusteita kyllästymiseen asti. Ennen vaaleja tehdyn propagandan ymmärrän, sillä kukin halusi tuoda oman näkemyksensä esille ehdokkaansa hyväksi. Mutta nyt pulinat pois. Ennen vaaleja tehdyillä lukuisilla gallupeilla ohjataan ihmisten mielipiteitä, sillä asetumme herkästi voittajan…

Millainen sunnuntaityö on välttämätöntä?

Varmaan meistä jokainen haluaa pitää työstä ainakin yhden vapaa päivän viikossa. Siksi ihmettelen, kun yhä uudet toimialat pyrkivät laajentamaan toimintaansa viikonvaihteisiin, mikä lisää samaa painetta uusille aloille. Esimerkiksi kaupan ja pankin sunnuntain aukiolo lisää painetta välillisesti mm. leipomo-, kuljetus-, elintarvike- ym. alojen viikonvaihdetyölle. Itsekin aikanani olen joutunut tekemään myös sunnuntaityötä, mutta yrittänyt pitää mielessä, että…

Postin jakelu tarpeiden mukaiseksi

Monista eri syistä postin jakelua halutaan muuttaa. Suurin osa suomalaisista on sanomalehtien varhaisjakelun piirissä. En edes tiedä, jakaako paikkakunnan  lehdet posti vai joku muu yrittäjä. Toimii kuitenkin kiitettävästi. Muun postin jakelu kolme kertaa viikossa on riittävä. Siksi ehdotan, että alueilla joilla varhaisjakelu toimii muu posti jaetaan kolme kertaa viikossa. Jos jokin alue ei ole varhaisjakelun…

Pysäköintiin helpotusta

Pysäköintiongelmaan voimme me autoilijatkin itse paljon vaikuttaa. Usein näkee pysäköintipaikkaa etsiessä varsinkin näin talvella, jolloin maalatut ruudut lumen peitossa, että olisi paikka yhdelle, mutta siihen ei aivan mahdu. Syy ei aina ole sen viereisen auton pysäköinnissä, vaan ahtaus on kertautunut muutamaa paikkaa aikaisemmin. Toivoisin, ettemme koskaan jätä ylileveitä välejä silloinkaan, kun vielä on hyvää tilaa…

Vastuuta valittajillekin

Me jokainen olemme vaatimassa yhä parempia teitä, kulkuyhteyksiä, päällysteitä, rakennuksia, liikuntapaikkoja ym. yhteikunnaltamme. Niihin kaikkiin tarvitaan sekä kantavaa että tasoittavaa maa-ainesta. Se ei kuitenkaan saisi paljon maksaa. Kun joku yritys tai yksityinen hakee maa-aineksen ottolupaa jostain päin, niin aina on joku valittamassa, milloin mistäkin syystä ainakin Lempäälässä. Mainittakoon mm. Sääksjärven-Säijän välinen metsäalue, Lopen tien varressa…

Porua koulukyydeistä

Laasonportin asukkaat ovat  nostaneet koulukyydit median välityksellä itkun aiheeksi. Olisi oikein, kun käyttäisimme samoja mittayksiköitä. Matka on tähän asti ilmoitettu yksisuuntaisena. Aikoinani kuljin alakoulua 10 kilometrin ( 5+5 km) päässä. Siihen aikaan ei kuljetus tullut kysymykseenkään, vaikka minulla ei ollut edes polkupyörää. Itse oli mentävä. Omatoimisuus kasvattaa myös vastuuntuntoa.  Sitä nykyisessä yhteiskunnassa tarvitaan. Talkoohenki on…

Ainako kysymys rahasta?

Mistä Lempäälään soraa, kysyi Antti Salo L-VS:n lukijan mielipidepalstalla 18.3. Samoin hän arvostelee meitä valittajia, jotka vastustamme louhoshankkeita lähialueillamme. Samaa mielipiteen vaihtoa käytiin mm. vuonna 2011, jolloin mm. minä vastustin tuolloista Ruduksen Sääksjärvi-hanketta, ja Antti Salo moitti vastustusta. Ruduksn Sääksjärven hankkeen kohdalla on tuskin millään muotoa kysymys Lempäälän maa-ainestarpeesta, vaan kysymys on silkasta bisneksestä. Jopa Ruduksen alueellinen johto edellisellä kierroksella (2011) myönsi, että Ruduksen Sääksjärvi-hanke…

Mistä Lempäälään soraa ja mihin hintaan?

Me kansalaiset olemme vaatimassa teiden ja rakennusten rakentamiseen sekä kunnossapitoon soraa ja muuta maan tasaukseen tarvittavaa ainesta kasvavassa määrin. Kuitenkaan sitä ei saisi ottaa lähiseudulta. Kuka tahansa hakee lupaa maa-aineksen ottoon, niin aina on valittajia. Ei ainakaan tästä sitä saisi ottaa. Mainittakoon mm. lupa-anomus Lopen tien varresta läheltä Lempäälän ja Kangasalan rajaa sekä Herralanvuoren alue, johon…

40 vuotta kokemusta tulevaisuudesta

Nurmen lavalla Lempäälässä pidettiin keskikesän juhlat jo ennen juhannusta: Sisään tuodut koivut tuoksuivat, aurinko helli yleisöä ja Pirkanmaan maakuntalaulu Kesäpäivä Kangasalla kaikui komeasti yhteislauluna, kun Eläkeliiton Lempäälän yhdistys juhli 40 vuottaan keskiviikkona 11. kesäkuuta. Yhdistys sai alkunsa vuonna 1970, kun paikallinen puuhahenkilö Aimo Kuisma alkoi herätellä ihmisiä yhteiseen rientoon. Kymmenen vuoden päähän puolivuosisadasta ehtineen yhdistyksen…

Lämpövoimalan sijoituspaikka on se huolenaihe

Antti Salo syytti kirjoituksessaan, L-VS 28. toukokuuta, että minä ja Ahtialan kyläyhdistyksen hallitus vastustaisimme kaikkea, kun olemme esittäneet mielipiteemme Lempäälän Lämmön suunnittelemasta lämpövoimalasta ja sen sijoituksesta. En käsitä väitettä, että vastustamme kaikkea. Varmaan Antti Salokin myöntää, ett äkenellä tahansa on oikeus olla huolissaan omasta asuinympäristöstään ja asuinviihtyvyydestään. Kotimaisen uusiutuvan energian käyttö on erittäin positiivinen asia….

Suomen sähköntuotanto turvattava kovina pakkaskausina

Saimme tämän tammikuun pakkaskautena kuulla tiedotusvälineistä, kuinka Suomeen täytyi ostaa kallista naapurimaiden sähköä juuri, kun kulutus oli huipussaan. Tuli jälleen mieleeni silloisen Lempäälän sähköyhtiön hakemus, kun yhtiö anoi lupaa sähkövoimalan rakentamiseksi tunneliin Lempäälän nykyisen kanavan viereen. Hakemuksessa pyydettiin lupaa vain ylijuoksutusveden ohjaamiseen turbiinien kautta Pyhäjärveen. Kuokkalankosken virtausta ei pyydetty eikä haluttu muuttaa. Tämä tapahtui 1980-luvun alussa….