erkki häkli

”Ei meillä ole päässä pelkkää sahajauhoa”

Alku ei näyttänyt lupaavalta. Kello läheni kuutta, ja Sääksjärven nuorisotalo alkoi täyttyä paikallisista vanhemmista, kunnan työntekijöistä, koulun väestä ja alueen asukkaista. Samaan aikaan talolla hengailleet nuoret liukenivat paikalta. Lempäälän nuorisopalvelujen järjestämän keskusteluhetken ideana oli vaihtaa mielipiteitä nuorten kanssa. Aihe oli lehtien palstoilta tuttu: paikallisten nuorten illanvietto ja kokoontumispaikat. Hetken näytti siltä, että aikuiset saavat keskustella…

Omaehtoinen liikkuminen kalleinta

Lempäälän kunnan vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt vapaa-aikapalveluihin liittyvät maksut vuodelle 2014. Hintatasoon ei tullut muutoksia, mutta Lempäälän vapaa-aikajohtaja Erkki Häklin mukaan hinnaston päivittämisellä täsmennettiin ja terävöitettiin periaatteita, joiden mukaan eri käyttäjäryhmiltä peritään maksut kunnan tilojen käytöstä. – Omaehtoinen liikunta on jonkin verran hintavampaa ja halvimman hintakategorian muodostaa urheiluseurojen ja muu yhdistystoiminta, hän täsmentää. Liikuntatilojen ja -alueiden…

Tekonurmikenttä avattu ennätysaikaisin

Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli avasi Sääksjärven tekonurmikentän tiistaina 11. maaliskuuta kevätkauden käyttöön, reilut kuukauden päivät aikaisemmin kuin viime vuonna. – Ennätysaikainen kevät vaikuttaa monin tavoin, ja esimerkiksi luistelujäät jouduttiin sulkemaan jo varhain. Toisaalta ulkokenttiä saadaan avattua viime vuoteen verrattuna hieman aiemmin kevätkaudelle. – Kenttä on sula, ja koeharjaus näytti pelaavan. Kenttä on talvehtinut hyvin….

Nuorten työttömyys ei ole vielä hälyttävää

Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli kertoo, että syyskuussa Lempäälässä oli alle sata nuorta vailla töitä. Vuoden alussa työttömiä nuoria oli 121, kesällä luku nousi 163:een. – Luvuissa on aina vaihtelua. Ei ole syytä lietsoa dramatiikkaa, sanoi Häkli kunnanvaltuuston kokouksessa viime keskiviikkona. Häklin mukaan osa nuorista on tilapäisesti työttömiä, esimerkiksi koulun päättymisen takia. Näistä nuorista moni…

Mikä pelottaa tai huolestuttaa?

  Koetko olosi turvalliseksi kävellessäsi asuinalueellasi iltaisin? Lempäälän kunnan turvallisuussuunnitelmaa päivitetään ja uusitaan parhaillaan kuuntelemalla kuntalaista. Kuntalaisilla on tämä viikko aikaa ottaa osaa suunnitelman tekemiseen vastaamalla turvallisuuskyselyyn www.lempaala.fi -sivuston ajankohtaista-osiossa.  Vastaajilta odotetaan yli 15 vuoden ikää. Edellinen koko kunnan kattava yleinen turvallisuussuunnitelma laadittiin neljä vuotta sitten. Nyt kyse ei ole valmius- tai varautumissuunnitelman teosta, vaan…

Lastukan yöelämä on rauhoittunut tänä kesänä

Kesäaurinko lämmittää,  vaikka kello on yli kymmenen illalla. Tekisi mieli käväistä iltauinnilla. Niinpä otan auton alle ja suunnaksi Lempoisten uimalan. Perillä Lastukassa odottaa yllätys. Parkkipaikan sisäänkäynnillä on puomi, joka estää pääsyn aluelle autolla. Puomin vieressä on kyltti, jossa lukee ”asiaton oleskelu kielletty”. Mistä moinen ratkaisu johtuu? Eikö Lastukassa saa enää käydä yöuinnilla? Ja ennen kaikkea,…

Kesä tiivistää kuntoilukuuria

Lempäälän vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli ja Lempäälän Kisan personaltrainer Jarno Virkki aloittivat vuoden alusta yhteistyön teemalla Häklin kunnon kohentaminen. Nyt yhteistyötä on kestänyt puolisen vuotta, ja selkeitä tuloksia on näkyvissä eli yhteispeli on toiminut odotetusti. – Pari kevään testiä menivät itseäni kovasti tyydyttävällä tavalla. Ideapark-juoksun sauvakävelykympin ajasta, 1.26, olen oikein iloinen. Myös ”SuomiMies-rekkakiertueen” kuntotestissä sain kunnostani…

Työelämätuntemusta nuorille lahjoitusvaroin

Kolmen lempääläläisen lionsklubin viime maaliskuussa Piippo-keskuksessa yhdessä toteuttama bändikaraoketapahtuma tuotti 1 600 euroa, jonka klubit olivat jo ennalta kertoneet käyttävänsä paikallisen nuorison hyväksi. Tanssillisessa iltatilaisuudessa yleisön oli mahdollista laulaa karaokea livebändin säestyksellä. Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli vastasi klubien tiedusteluun sopivasta lahjoituskohteesta, ja tiistaina 14. toukokuuta paikallisen, Pirkkalan-Lempäälän 4H-yhdistyksen edustaja, toiminnanjohtaja Riina Markkola sai vastaanottaa klubeilta…

Hakkarin urheilukentän korjaus keskeytetään

Lempäälän kunnassa valmistaudutaan vapaa-aikajohtaja Erkki Häklin mukaan tällä hetkellä siihen, että Hakkarin urheilukentälle tehdään vain välttämättömät korjaukset. Korjaustoimien ajankohta ei ole vielä tiedossa, ja kentän sulkuaikoihin tullee muutoksia. Hakkarin urheilukentän perusteellinen korjaus ja sen vaatimat määrärahat on tarkoitus tuoda normaalin budjettikäsittelyn kautta uusituin suunnitelmin. – Toteuttamisajankohta määritellään tuleville vuosille sen mukaan kuin valtuusto määrärahoista päättää….

Koulussa asiat päällisin puolin hyvin

Tampereen kaupunkiseudun yläasteikäisille toteutettiin viime syksynä nuorisokysely. L-VS uutisoi koko seudun tuloksista helmikuussa, ja nyt ovat valmistuneet Lempäälän kuntakohtaiset tulokset. Kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli kertoo, että oleellisin osin tulokset ovat positiivisia ja vastaavat muun kaupunkiseudun tuloksia. Valtaosalla nuoria asiat ovat hyvin, mutta pienehköllä joukolla on huolia tai ongelmia. Nuorisokyselystä tiedotettiin Wilman kautta. Vastauksia tuli Lempäälästä 209…

Hakkarin urheilukenttä vain kesäkäyttöön?

Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häklin 27. maaliskuuta kunnassa toimiville urheilupiireille lähettämä ennakkotiedote Hakkarin urheilukentän alkavasta remontista on saanut hiihtoniilot takajaloilleen. Skismaa aiheuttaa Häklin toteamus, että remontin jälkeen hiihtoon liittyvät asiat on ratkaistava uudelleen, sillä tämänhetkisenä tarkoituksena on, ettei uuden pinnoitteen päällä enää jatkossa järjestettäisi hiihtotoimintaa. Hiihtoliiton valioseuraluokituksen saaneen Lempäälän Kisan hiihtojaosto on jättänyt 2. huhtikuuta…

Hakkarin urheilukenttä menee remonttiin

Pitkään huonossa kunnossa olleen Hakkarin urheilukentän kunnostaminen aloitetaan pääsiäisen jälkeen. Urheilukentän radan päältä ryhdytään poistamaan lunta 2. huhtikuuta alkaen, jotta rata-alue sulaisi mahdollisimman nopeasti. Samalla myös radalla tapahtuva hiihto lopetetaan. Lempäälän vapaa-aikajohtaja Erkki Häklin mukaan viikolla 16 tehdään lopullinen selvitys ratapinnoitteesta ja kunnostuksen laajuudesta. Tuolloin myös kilpailutetaan urakoitsijat. Kunnan vuoden 2013 talousarviossa on varattu 150 000…

”Kunto nousee ja housut vaihdettu numeroa pienempään”

Lempäälän vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli ja Lempäälän Kisan liikuntaneuvoja Jarno Virkki ovat tehneet yhteistyötä parin kuukauden ajan teemana Erkin kunnon kohennus. Virkki on laatinut personaltrainerin ominaisuudessa Häklille kunto-ohjelman, jonka tavoitteena on saada viisikymppisen virkamiehen kunto ylös ja painokäyrä alas. – Vaikka töissä on ollut kiireinen rupeama, niin jaksaminen on ollut parempaa eli kunto on kohentunut. Aamuherätykset kävelylenkkeineen…