erkki häkli

Uimalan hyppytorni puretaan

Ensi kesänä Lempoisten uimalassa ei enää hyppytorniin kiivetä. Torni puretaan, koska veden syvyys hyppyalueella ei ole riittävä. Lain mukaan hyppytornista hyppääminen edellyttää, että syvyyttä on vähintään viisi metriä. Viime heinäkuussa tehtyjen mittausten perusteella tämä kriteeri ei täyty Lempoisten uimalassa. Ennen tarkastusaikaa veden syvyys oli ollut uimalassa keskimäärin 4,5 metriä, silloin kun vesiraja oli korkealla. Veden syvyyden on mahdollista vähentyä mitatusta…

Nyt satsataan nuorisotyöhön

Kotona ja koulussa on turvallista. Näin ajattelee yli 90 prosenttia Tampereen kaupunkiseudun yläkouluikäisistä nuorista. Nuoret haluavat, että nuorisotyöstä tiedotettaisiin paremmin ja että nuorisotilat olisivat helpommin lähestyttäviä. Lisäksi puolet nuorista on sitä mieltä, että koulussa pitäisi olla nuorisotyöntekijä, jonka kanssa voisi jutella. Tiedot ovat peräisin Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyöohjelmaan liittyvästä nuorisokyselystä. Kyselyyn vastasivat yläkouluikäiset nuoret Kangasalalta, Lempäälästä, Nokialta, Orivedeltä,…

Kävelemällä kunto nousuun

Lempäälän kunnan vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli on aika tyypillinen tapaus: hiukan yli viisikymppinen pääosin toimistotyötä tekevä mies, jonka työajat ovat epäsäännöllisen säännöllisiä sisältäen paljon iltatyötä. Kuntoilu, etenkin ulkona tapahtuva, on aina ollut miehen sydäntä lähellä, mutta turhan usein siihen tulee joskus pitkäksikin venyviä katkoja. Puntarikin värähtää miehen alla inan liikaa. Lempäälän Kisalla työskentelevä liikuntaneuvoja Jarno Virkki…