Erkki Paloniemi

”Kaipaan runojen pariin”

Kuka olet?  Olen Erkki Paloniemi, 61-vuotias Vesilahden kunnanjohtaja. Olen Koillismaan ja  Tampereen yliopiston hallintotieteiden kasvatti. Minulla on kaksi aikuista lasta, poika ja tytär. Pojan perheeseen odotellaan elokuun alkupuolella esikoista, joka on ensimmäinen lastenlapseni. Minusta tulee siis pian ukki.   Miksi haluat tehdä juuri tätä työtä tai hoitaa tätä virkaa? Yhteiskunnalliset tehtävät ovat aina kiinnostaneet minua….

Kirjaston lisämäärärahasta äänestettiin

Vesilahden kunnanvaltuusto myösi 23. toukokuuta uuden kirjaston rakentamiseen 98 000 euron lisämäärärahan. Alkuperäinen tarve lisämäärärahalle oli 220 000 euroa, jonka kunnanhallitus eväsi. Raija Marttila (kesk.) kysyi rakennuttajakonsultti Jarmo Heinoselta, mitä rakennussuunnitelmasta on karsittu ja mistä säästö on tullu. – Muutokset koskevat pääosin rakennuksen arkkitehtuuria. Olemme lähteneet ulkoalueesta, jonne oli suunniteltu amfiteatteria. Sisäpintoihin on tehty muutoksia,…

”Veteraanien rivit ovat harvenneet, mutta veteraanityön arvo säilyy”

Vesilahtelaisia sotaveteraaneja oli vuoden alussa jäljellä enää kahdeksan. Heitä ja jo edesmenneitä veteraaneja muistettiin sunnuntaina 24. huhtikuuta Vesilahden seurakuntatalolla Vesilahden Sotaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlassa. Puoli vuosisataa sitten Vesilahden upseeri- ja aliupseeriyhdistyksissä Narvan seurojentalolla kokouksessa asetettiin Vilho Punkarin johtama toimikunta tarkoituksena perustaa sotaveteraaniyhdistys. Perustava kokous kutsuttiin koolle 24. huhtikuuta 1966. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Veikko Kesola ja sihteeriksi Vilho…

Vesilahtelaiset vähenevät tänä vuonna

Vielä keväällä Vesilahden väestönkehitys oli positiivista, mutta syksyllä varmistui, että vuoden 2015 väestönkehitys jää negatiiviseksi. – Suunta on selvä. Syntyvyydessä huippuvuodet ovat takana. Tänä vuonna syntyy arviolta 40 vesilahtelaista, kun parhaaseen aikaan tahti oli 55–60, sanoo Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi. Vesilahden kunnanhallitus käsitteli maanantaina Vesilahden kunnan talousarviota ja talousarviosuunnitelmaa vuosille 2016–18. – Ahtaalla ollaan. Talouden…

Valtuusto kokoontui hämärissä oloissa

Vesilahden kunnanvaltuusto päätti säilyttää 26. lokakuuta vuoden 2016 tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit vuoden 2015 tasolla. Vuonna 2016 tuloveroprosentti on Vesilahdessa 21,50 ja kiinteistöveroprosentti vakituisille asuinrakennuksille 0,55 prosenttia, muille asuinrakennuksille 1,15 prosenttia. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,00 prosenttia ja rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti on 2,00 prosenttia. Sekä Mika Allén (kok.) että kunnanjohtaja Erkki Paloniemi kiinnittivät huomiota siihen, että tällä…

Vesilahden alijäämä ennakoitua pienempi

Vesilahden kunnan talouden tasapainottamisohjelma on alkanut purra ja kunnan tilinpäätös on muotoutunut ennakoitua paremmaksi. Talousarvioon merkityn 1,33 miljoonan euron sijaan alijäämä oli vuonna 2014 noin 400 000 euroa. Talouspäällikkö Merja Laakkonen kertoi henkilöstömenojen pienentyneen ja hankintakiellossa olleiden aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden tuoneen säästöjä. – Rahoituslaskelmasta voidaan todeta, että meillä on maksettu lainoja enemmän kuin mitä…

Ahtialan päiväkoti saa jatkaa

Vesilahden kunnanvaltuusto päätti 25. toukokuuta säilyttää Ahtialan päiväkodin Rämsöössä. Päiväkodista käytiin tiukka äänestys, jossa Pertti Uusi-Erkkilän (kesk.) ehdotus päiväkodin jatkosta ja toiminnan arvioinnista kolmannen sektorin mukana ollessa voitti äänin 12-11. Äänestyksessä annettiin kaksi tyhjää ääntä. Äänestystä edelsi aktiivinen keskustelu. – Päiväkodin lakkautus on epäreilua rämsööläisiä kohtaan, eikä se anna hyvää signaalia siitä, että kannattaisiko Rämsööseen…

Paloniemi ei aio olla Vesilahden viimeinen kunnanjohtaja

Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi astui virkaansa maaliskuun 1. päivänä vuonna 1994, samana päivänä kuin presidentti Martti Ahtisaari. – Muuten uramme eivät muistuta toisiaan. Presidenttiytensä jälkeen Nobel-palkittu Mara kunnostautui merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Minä olen viihtynyt Vesilahdessa, naurahtaa 60 vuotta keskiviikkona 15. huhtikuuta täyttävä Paloniemi. Paloniemi on vasta toinen vuonna 1869 perustetun Vesilahden kunnanjohtajan virkaan valittu henkilö….

Narvalaiset puolustavat omaansa

Narvan monitoimitalolla oli torstai-iltana 5. helmikuuta odottava tunnelma. Vesilahden kunnan järjestämä avoin yleisötilaisuus toi paikalle noin kahdeksankymmentä kiinnostunutta kuntalaista. Tilaisuuden aiheena oli Narvan terveysaseman tulevaisuus. Sekä tilaisuuden puheenjohtajana toiminut Mervi Lumia että Narvan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erno Räsänen ennakoivat illalta vilkasta keskustelua. Puheenvuoroja pyydettiinkin tilaisuudessa ahkerasti, eikä kahdeksankymmenpäinen joukko jäänyt hiljaiseksi. Napakimmat kommentit kirvoittivat yleisöltä myös aplodeja. Kysymyksiä oli saanut lähetettää jo…

Vesilahden valtuustolta ponsi rakennesuunnitelmasta

Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma 2040 puhutti Vesilahden kunnanvaltuustoa 26. tammikuuta. Pertti Uusi-Erkkilä (kesk.) kertoi pettyneensä rakennesuunnitelmaan ja totesi, ettei seutusuunnittelupäällikkö Kimmo Kurunmäki ole ottanut riittävästi huomioon valtuuston toiveita ja huolia. Uusi-Erkkilää huoletti erityisesti kunnalle epäedulliset lukujen pyöristykset sekä se,  ettei rakennesuunitelmassa oteta huomioon haja-asutusalueen rakentamista. – Jos tällaisia lukee joku, joka meille aikoisi muuttaa, joko yrityksensä…

Ahtialan päiväkodin lakkauttaminen uudelleen valmisteltavaksi

Vesilahden kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen jättää Ahtialan päiväkodin lopettamisen uudelleen valmisteltavaksi. Kunnanjohtaja Erkki Paloniemen esityksen mukaan kunnanhallitus olisi esittänyt valtuustolle, että päiväkodin toiminta loppuu ensi vuodenvaihteessa tai kun Narvan uusi päiväkoti aloittaa toimintansa. Vastaehdotuksen asian viemiseksi uudestaan valmisteluun esitti Pertti Uusi-Erkkilä (kesk.) ja sitä kannattivat hänen lisäkseen Anu Paavilainen (kesk.), Marko Lounasranta (sd.), Leena Kurki…

Sote-uudistus ja valtionosuuksien supistukset vievät Vesilahdelta 2,5 miljoonaa euroa

Torstaina tulivat valtiovarainministeriön alustavat sote-uudistuksen laskelmat julki. Kuntakohtainen lisämeno oli Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemen mukaan pelättävissä. Hän ei kuitenkaan tässä vaiheessa lähde arvioimaan tuloveroprosenttiin kohdistuvaa korotuspainetta. – Sote-uudistuksen 83 euron asukaskohtainen lisämeno oli pelättävissä. Huomioiden tämän sote- uudistuksen lisäksi 2015 alussa voimaan tulevan valtionosuusuudistuksen sekä jo tehdyt muut valtionosuuksien supistukset Vesilahden kunta menettää vuodessa valtionosuuksia 522…

Kotimaani

Valtioneuvosto on 18. päivänä syyskuuta 2014 tehnyt periaatepäätöksen Fennovoima Oy:n hakemukseen uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisesta Pyhäjoelle. Lukija ihmettelee, miksi sotkea ydinvoimaa kirjoitukseeni, kun otsikko on Kotimaani. Perustelenpa miksi. Valtioneuvoston päätökseen on sisällytetty yhtiön omistuspohjaa koskeva lisäys, jonka mukaan selkeä enemmistö (vähintään 60 %) yhtiön tosiasiallisesta omistuksesta on kotimaisilla toimijoilla. Tällä tarkoitetaan, että toimijoiden asuin- tai kotipaikka…

Valtuusto piti veroprosentit entisellään

Vesilahden kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 27. lokakuuta puoltaa kunnanhallituksen ehdotusta ja säilyttää vuoden 2015 tuloveroprosentin ja kiinteistöverot vuoden 2014 tasolla. Täksi vuodeksi 20,50:sta nostettu tuloveroprosentti pysyy 21,50 prosentissa. Yleinen kiinteistöveroprosentti pysyy 1,00 prosentissa, vakituisten asuinrakennusten 0,55 prosentissa ja muiden kuin vakituisten asuntojen 1,15 prosentissa. Yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä veroa, vaan näiden kohdalla sovelletaan normaaleja kiinteistöveroprosentteja. Korkean…