esiopetus

Lempäälään yksi uusi esiopetusryhmä

Kirjautuneille

Lempäälän kunnanhallitus on maanantain 28. toukokuuta kokouksessaan päättänyt, että kuntaan perustetaan uusi esiopetuksen tuntiopettajan paikka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuntaan tulee yksi uusi esiopetusryhmä. Sivistysjohtaja Nina Lehtisen mukaan esiopetusryhmän perustamista esitetään Sääksjärven koululle, jossa on ennestään kaksi esiopetusryhmää. Nyt, kun kunnanhallitus on päättänyt uuden viran perustamisesta, päätöksen sen sijoittamisesta tekee sivistysjohtajan johtama kunnan sivistyksen…

Sääksjärvelle kolmas esiopetuksen ryhmä?

Kirjautuneille

– Esioppilaita on kunnassa paljon ja epätasaisesti, ja siksi oppilaaksiottoalueisiin ollaan suunniteltu muutoksia, taustoittaa Lempäälän sivistysjohtaja Nina Lehtinen. Tähän liittyen Lempäälässä on virinnyt keskustelu Kuljun ja Sääksjärven esiopetusjärjestelyistä. Kuljun ja Sääksjärven koulujen oppilaiden vanhemmille on lähetetty 16. toukokuuta kysely koskien halukkuutta siirtää lapsi esiopetusryhmään oppilaaksiottorajan ulkopuolella olevaan kouluun. Käytännössä Sääksjärveltä Kuljuun. Sääksjärvellä ja Kuljussa tilanne…

Pirkkalantien koulujen eskarilaiset omiin kouluihinsa

Tilaajille

Lempäälän kunnan Kuokkalan, Nurmen ja Säijän esioppilaiden huoltajille järjestämä keskustelutilaisuus ensi lukuvuoden esiopetusjärjestelyistä keskiviikkona 8. maaliskuuta sai sävyisän päätöksen; tilaisuus päättyi aplodeihin sivistysjohtaja Nina Lehtisen todettua yli 50-henkisen yleisön koonneen palaverin päätteeksi, että ensi vuoden opetusjärjestelyä valmistellaan ja viedään eteenpäin siltä pohjalta, että kaikki esioppilaat jäävät omiin kouluihinsa – senkin uhalla, että esiopetusryhmäkoko kasvaa yli…

Kunta kutsuu koolle keskustelutilaisuuteen esiopetuksen uudelleenjärjestelyistä

Lempäälän kunta kutsuu Kuokkalan, Nurmen ja Säijän esioppilaiden huoltajia kuulemaan ja keskustelemaan lukuvuoden 2017–18 esiopetusjärjestelyistä. Kunta voi osoittaa muun kuin oman lähikoulun esiopetuspaikaksi. Valmisteluvaihtoehtona on, että Lempäälän kunta perustaa Kuokkalan kouluun toisen esiopetusryhmän Nurmen ja Säijän esikoululaisille.  Nurmen ja Säijän esioppilaat saisivat linja-autokuljetuksen, mikäli he eivät ole aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Esioppilaiden jääminen yhdysluokkiin uhkaa nostaa…