Heikki Miettinen

Heikki Miettinen In Memoriam

Baskeripäinen seurakunnan paimen ei enää kulje Lempäälän kylänraitilla polkupyöräillen, kävelysauvoineen tai vihreällä Peugeotillaan. Entistä kirkkoherraa ei näy istumassa tutulla paikallaan sunnuntain messussa tai kirkkokonsertissa. Rovasti Heikki Miettinen kuoli 74-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen TAYSissa 15. lokakuuta. Heikki Miettinen syntyi Ilomantsissa 11.6.1942 ja varttui opettajaperheessä. Hän oli Pohjois-Karjalan poikia ja valmistui ylioppilaaksi Joensuun lyseosta keväällä 1960. Teologian…

Ymmärtäkää meitä huonokuuloisia

Muistan lapsuudestani, kun jouduin kuuntelemaan radiosta uutisia ja säätietoja ja kertomaan ne huonokuuloiselle isälleni. Hänelle piti puhua äänekkäästi. Huono kuulo on usein perinnöllistä. Kuulo alkaa usein huonontua 50-ikävuoden jälkeen. Itse ei sitä huomaa, läheiset kylläkin. ”Mitä” kysymys on hyvin tavallinen huonokuuloisen suusta. Ei ihme, että kotiväkeä ja ystäviä kyllästyttää samojen asioiden jatkuva toistaminen. Tämän tietäen…

Kirje naiselle

Hiukan hämmentyneenä lähestyn teitä. Teidän hyvänä piirteenä on, että olette erilaisia kuin miehet nimenomaan myönteisessä mielessä. Olen elämäni varrella havainnut, että moni asia on teille itsestäänselvä, mutta täysi arvoitus meille miehille. Otetaanpa kaksi esimerkkiä. Nuoressa perheessä oli runsaasti kukkia ikkunalaudalla. Vaimo väitti tuntevansa ne kaikki. Aviomies ei uskonut sitä ja vaimolleen mitään puhumatta osti ihan…

Usko hyvän tekemiseen

Otetaanpa ensin esimerkki, kuinka asioita ei pidä missään tapauksessa hoitaa. Vuosikymmeniä sitten eräässä yhteisössä työskenteli kaksi henkilöä. He eivät pitäneet lainkaan toisistaan. Kerran toinen tarvitsi apuvälineitä, joita hänen työssään tarvittiin. Kiistakumppani hallitsi raha-asiat, eikä suostunut auttamaan. Apuvälineet saatiin vasta johdon puututtua asiaan. Molemminpuolinen vastenmielisyys jatkui. Tuttu tarina jonka voisi kertoa mistä tahansa ja milloin tahansa….

Älä kiroa pimeyttä, vaan sytytä lamppu

Omasta kokemuksesta tiedämme, että pimeässä kulkeminen on vaikeaa. Yhtäkkiä voi törmätä odottamattomiin esteisiin ja seuraukset saattavat olla vakavia. Pienikin valontuikku auttaa ihmeesti kulkemista. Ei ihme, että pimeyteen liitetään monenlaisia pelkoja. Usein myös mielikuvituksemme on etevä lietsomaan aiheettomia pelkoja. Joskus voimme joutua elämän tilanteeseen, jolloin emme kerta kaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kallisarvoisia ovat silloin hyvät…

Anteeksipyyntö-anteeksianto

Kuulutko lukija niihin harvinaisiin ihmisiin, jotka eivät koskaan ole tehneet mitään vääryyttä toista kohtaan?  Kuulut silloin harvinaiseen ihmislajiin. Usein on niin, että vaikka kuinka haluaisimme elää oikein, niin vastaan saattaa tulla tilanne, jolloin houkutus väärin tekemiseen on suuri. Miksi perinnönjaot ovat usein tapahtumia, jotka särkevät sukulaisten välejä?  Kun taloudellisista eduista on kysymys, niin luvattoman usein…

Miksi näin on?

Odottava äiti kävi suuressa kaupungissa neuvolassa. Kun oli puhuttu tulevaan tapahtumaan liittyvistä asioista, virkailija kysäisi, onko odottavalla ongelmia. Äiti vastasi, että he ovat juuri ostaneet asunnon, ja autokin pitäisi vaihtaa. Siihen virkailija vastasi, ettei hän sitä tarkoittanut, vaan että onko heillä perheväkivaltaa, alkoholiongelmia tai käytetäänkö perheessä huumeita. Onneksi näitä ongelmia ei tässä perheessä ollut. Miksi…