Herralanvuolle

Melontatunnelin käyttöön saanti on hyvä asia

Kirjautuneille

Yhdyskuntalautakunnassa käsitellään 14.8. Herralanvuolteen padon ohitusuomaa eli ns. Katepalin melontatunnelia. Olin kunnan edustajana mukana sen suunnittelussa valtion vesiviranomaisen kanssa vuonna 1996 ja onnistuin laskemaankin siitä kaatumatta muutaman kerran kunnan vieraiden kanssa. Valtio rahoitti rakentamisen ja kunta rumpuputken. Putki teki mahdolliseksi Lempäälän ympäri kulkevan melontareitin ja se oli silloin yksi Lempäälän matkailuvaltti. Virkistyskäytössä ollutta ohijuoksutusuomaa kunnostettiin…

Omatoimirahaa 15 hakijalle

Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt jakaa käytettävissä olevasta 40 000 euron määrärahasta yhteensä 32 657 euroa omatoimirahana. Määräaikaan omatoimirahaa haki 20 hakijaa, joista 15 saa nyt omatoimirahan. Jakamatta jääneelle summalle on tarkoitus järjestää haku ensi syksylle. Suurimman summan, 5 000 euroa sai Kuivaspään ja ympäristön kyläyhdistys tievalaistuksen rakentamiseen Rantoistentielle yhden kilometrin matkalle. Hollon omakotiyhdistys sai 4 000 euroa grillikatoksen rakentamiseen…