Ismaila Sané

Ismaila Sanélle valtion taiteilijaeläke

Musiikin taitelijaeläke on myönnetty lempääläläiselle Ismaila Sanélle, 61. Sané on soittanut mm. Piirpauke-yhtyeessä. Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut tänä vuonna  61 ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Muita ylimääräisen musiikkitaiteilijaeläkkeen  saajia ovat mm. Pepe Ahlqvist, Leo Friman ja Jukka Orma. Ylimääräinen taiteilijaeläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Eniten eläkkeitä jaettiin muusikoille ja kuvataiteilijoille. Taiteilijaeläkkeen saajissa on…

Ismaila Sanésta 60-vuotisjuhlanäyttely

Maailmanmusiikin moniottelija, senegalilaissyntyinen lyömäsoittaja, laulaja ja tanssija­koreografi Ismaila Sané Lempäälästä, viettää 60-­vuotisjuhlavuottaan. Piirpaukesta, Saïsbasta, Senfistä ja Galaxysta tunnetun ja monesti palkitun taiteilijan elämää valotetaan valokuvien, musiikin ja lehtileikkeiden avulla. Manj anaw – Know the Human – Tunne ihminen -näyttely järjestetään Lempäälä Taitokeskuksessa (Tampereentie 6) 9. lokakuuta saakka. Taiteilija on tavattavissa Lempäälän Vanhalla asemalla perjantaina  30. syyskuuta kello 18.00 – 20.30. Ismaila Sané tunnetaan mm. djemben ja bougaraboun taiturina. Hänellä on pitkä kansainvälinen ura takanaan alkaen vuodesta 1974 Dakarista, Senegalista hänen toimiessaan lyömäsoittajana ja soolotanssijana Ballets Bougaraboussa. Hän on saanut lukuisia palkintoja uransa aikana, mm. Kalevala Korun kulttuurisäätiön tunnustuspalkinnon sekä Opetus­ ja kulttuuriministeriön jakaman Suomi­palkinnon Galaxy-­yhtyeen kanssa. Ismaila Sané on julkaissut soololevynsä Ñamandu vuonna 2002.

Väinämöinen löysi kanteleensa

Ensimmäisenä vastaan tulee kasa kantelekoteloita ja afrikkalaiset rummut. Huoneen hämyssä istuu kolme kanteleensoittajaa matalien pöytiensä ääressä. Jostain päin taloa kuuluu nopeatahtinen puhelinkeskustelu tuntemattomalla kielellä. Tämän kaiken keskellä seisoo nainen, jolla on punainen tukka ja punertava kuvioitu mekko. Nainen tunnetaan nimellä Outi Sané, ja tämä on hänen perheensä olohuone. Outi ja Ismaila Sané muuttivat Lempäälään vajaat 20 vuotta sitten….

Laiva oli lastattu pelimanneilla, laulajilla ja tanssijoilla

Viulut vinkuivat, helmat paukkuivat ja laulu raikui, kun 2 650 kansanmusiikin ja -tanssin ystävää juhli hyisillä laineilla 8.–9. tammikuuta. Alan suurin talvitapahtuma Folklandia keräsi jo 21. kerran harrastajat ja ystävät risteilylle. Samalla aloitettiin Kansantanssin riemuvuosi 2016, joka juhlii suomalaisen kansantanssin 150. vuotta. Lempäälä oli jälleen näkyvästi edustettuna: Koiranen Kollektion esiintyi, yhtyeessä mukana myös viime vuoden…