Janne Kuisla

Sportin säbä-juna puksutti seuraavalle asemalle

Tilaajille

Varsin tuoreen lempääläisen salibandyseuran Lempäälä Sportin miesten edustusjoukkue nousi toisena keväänä peräkkäin, tällä kertaa ukset aukesivat nelosdivariin. Kolmen vuoden tavoiteasettelu nousta pohjasarja kutosesta kaksi pykälää ylemmäs toteutui ja päättyi onnistuneesti. – Edelliskauden pelaajarunko pysyi hyvin kasassa, joten tavoite tähän kauteen lähdettäessä oli nousu. Tasaisessa lohkossa tosi tiukkoja pelejä oli paljon, mutta moni tasainen peli kääntyi…

Uimahalli tulee – sitten joskus

Panostus yleisurheilukenttään tietää miljoonainvestointia. Kärsivällisyyden kehitystä ja oman vuoron odotusta on luvassa urheiluväelle Lempäälän kunnan liikuntapalveluiden tulevaisuutta valotettiin tiistaina 25. lokakuuta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Lähitulevaisuuden muutokset koskevat Hakkaria. Hakkarin luistelujäitä ei tulevana talvena jäädytetä. Syynä ovat Lempäälässä hiihdettävät Hopeasompa-kilpailut, joiden lähtö- ja maalialue sijoittuu kaukalon paikalle. Hakkarin sijasta Suomen Luisteluliiton järjestämä Ice Skating Tour tullaan järjestetämään tänä vuonna…

Salibandyn uusi aikakausi

Kysyntä oli niin kovaa, että Lempäälä Sportin oli oikeastaan pakko syntyä. Janne Kuisla veti paikkakunnalla salibandykoulua kolmen vuoden ajan ja sai moneen otteeseen kuulla saman kysymyksen: miksi et perusta salibandyseuraa Lempäälään? Etenkin nuorilta harrastajilta puuttuu paikallinen porukkaa, jossa pelata enemmän tai vähemmän kilpailumielessä. LeKi:ssä löytyy kyllä joukkueita yli 12-vuotiaille, mutta nuoremmille ei salibandykoulua kummempia mahdollisuuksia…