Jukka Laakso

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Mestis-joukkue nimesi valmennuksen ja kiinnitti kuusi pelaajaa

Kirjautuneille

Lempäälän Kisan Mestis-joukkueen yllä leijunut hiljaisuus on päättynyt, kun seura julkaisi ensi kauden valmennustiiminsä sekä kuusi ensimmäistä pelaajasopimusta. Päävalmentajana jatkaa kolmatta perättäistä kauttaan 41-vuotias Sääksjärvellä asuva Miikka Kuusela, jonka aisapareina jatkavat viime kaudesta tutut Juha Selin ja Harri Kohvakka. Kiinassa vimeiset 18 kuukautta valmentanut Pekka Korhonen palaa joukkueen maalivahtivalmentajaksi. Fysiikkapuolen vastaavina toimivat Teemu Roininen ja…

LeKi Hockey sai Mestis-lisenssin tulevaksi kaudeksi

Kirjautuneille

Lempäälässä on alettu kovalla kiireellä rakentaa jääkiekon Mestis-joukkuetta mallia 2018 – 19. Asialle tuli sinetti torstaina 26. huhtikuuta, kun Suomen Jääkiekkoliitto myönsi Lempäälän Kisalle lisäselvitysten jälkeen lisenssin tulevaksi kaudeksi. Lisäselvitykset koskivat pääasiassa seuran välillä kriittisessäkin ollutta taloutta. – Nyt aletaan pienellä takamatkalla rakentaa tulevan kauden palapeliä eli taloutta, valmennusta ja totta kai pelaajistoakin, kommentoi LeKin…

Mestis-kausi tuotti tyydyttävän tuloksen, vaikka KeuPaHT Kisan jatkosta tiputtikin

Kirjautuneille

Mestiksen runkosarjan ykkönen, Keuruun HT, oli Lempäälän Kisalle liian kova kivi kangettavaksi menestyspolulta syrjään. Kisa laittoi kaikkensa likoon ja voitti perjantaina 15. maaliskuuta pelatun maratonotteun maalein 2–1, mutta päivää myöhemmin Keski-Suomessa koitti Kisalle kesäloma, kun KeuPaHT voitti viidennen pelin lukemin 4–0. Näin puolivälieräsarja päättyi voittolukemin 4–1 keuruulaisten eduksi. – Urheilullisesti tyydyttävä suoritus, kyllä KeuPa oli…

Ilmajohtoja puiden latvojen tasalta maakaapeliin Lempäälässä ja Vesilahdessa

Kuljussa asemakylässä ja Sääksjärvellä Höytämössä ovat parhaillaan menossa elo-syyskuun taitteessa alkaneet Elenia Oy:n säävarmakaapeloinnit. Ilmakaapelia kaivetaan maan alle välillä Kannisto-Asemakylä  ja Rotikonperä-Pirttilahti. Molemmat ovat noin puolen miljoonan euron suuruisia hankkeita. Työt kestävät vuoden loppuun. Purkutyöt ja viimeistelyt tehdään keväällä. Molemmissa kohteissa kaivetaan uutta reittiä  6–7 kilometriä ja uutta säävarmaa maakaapelia asennetaan yhteensä noin 25 kilometriä. Urakoitsijana…

Mestis-Kisa menestysjahtiin tutun miehen luotsaamana

Sääksjärveläinen Miikka Kuusela jatkaa Lempäälän Kisan Mestis-joukkueen päävalmentajana. Kuusela edustaa Kisassa jatkuvuutta, sillä hän on ollut liki koko 11-vuotisen Kisan Mestis-taipaleen ajan joukkueessa mukana jossain roolissa. Alussa joukkueen pelaajana, sittemmin apuvalmentajana, yhden periodin pääluotsina ja nyt keväästä 2016 lukien uudelleen joukkueen ykköspiiskurina. Päätös jatkosta oli sekä seuralle että Kuuselalle helppo: kysyntä ja tarjonta kohtasivat. Kuusela…

”Seuraorganisaatiota kehitettävä”

Kisan kymmenes Mestis-kausi oli moneltakin kantilta ajatellen onnistunut, mutta monta parantamisen paikkaakin edelleen löytyy. Jo vuosi sitten laadittu strategia, että pelaajarallia hillitään ja pyritään pitkiin pelaajalainoihin yhteistyöseurojen kanssa toimi hyvin. Kisa ei ollut likikään samanlainen läpikulkupaikka kuin muutamilla kausilla Mestis-historiansa aikana. Kaksi oman seuran A-ikäistä hyökkääjää pääsi haistelemaan miesten maailman tuoksuja, kuten muutama nuori LeKin…

LeKi tähyää jääkiekon siirtomarkkinoita tarkasti

Keskiviikkona 15. helmikuuta puoliltaöin sulkeutuu kuluvan kauden jääkiekon siirtoikkuna. Siihen mennessä on tehtävä ratkaisut joukkueiden pelaajalistojen suhteen. Helmikuun puolen välinkin jälkeen saavat A-ikäiset vielä liikkua seurasta toiseen, mutta siihen sääntöön on tullut yksi uusi lisäys. –Mestiksen runkosarjan kolme viimeisintä sakkia joutuvat putoamiskarsintoihin, niissä peleissä eivät toisen seuran kirjoilla olevat A-nuoret eivät saa pelata, tiedottaa LeKi…

Puheenjohtaja Jukka Laakso: ”Valitsemamme linja pitää”

Lempäälän Kisan Mestis-joukkueessa vallitsi lauantaina 12. marraskuuta vapautunut tunnelma, kun viiden pelin mittainen tappioputki räsähti poikki. Erityisen helpottuneita olivat joukkueen valmennusjohto sekä totta kai häviöiden rassaamat pelaajat. – Hyvää työtä tehneelle päävalmentaja Kuuselan Miikalle ja totta kai myös pelaajille oli tärkeää päästä voittojen tielle. Pitkä häviöiden periodi rassaa koko tekemisen arkea, henkäili huojentunut LeKi Hockey…

Mestis-luotsi Kuusela: Aikataulussa olemme

Vaikka Lempäälän Kisan Mestis-miehistö majailee tällä hetkellä sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, eivät sen paremmin päävalmentaja Miikka Kuusela kuin seurapomo Jukka Laaksokaan ole tilanteesta huolissaan. Ennakkoon jo oli tiedossa, että nuoren joukkueen marinoituminen Mestiksen vaatimuksiin ottaa aikansa. –Kun katsoo sarjataulukkoa huomaa sen tasaisuuden. Kärki on hiukan karussa, mutta esimerkiksi kuudenteen sijaan meillä on matkaa vain viisi pistettä,…

Varakapteeni Laakso jatkaa LeKissä – Mestiksessä avaussopimukset

Kymmenenteen jääkiekon Mestis-kauteensa valmistautuva Lempäälän Kisa avasi uuden sesongin ensimmäisillä sopimuksillaan. Lempääläisen kiekkoyleisön suosikiksi viime vuosina noussut oma kasvatti Sami Laakso solmi jatkosopimuksen LeKin kanssa. Keskushyökkääjän jatkaminen oli todella tärkeä asia, sillä paikallista väriä halutaan nostaa jatkossa esille yhä enemmän. Uuden päävalmentajan Miikka Kuuselan tärkeysjärjestyksessä viime kaudet varakapteenin A rinnassaan pelannut Laakso oli ensimmäinen pelaaja, jolle…

Me Nyt -verkostossa 62 yhdistystä Lempäälästä ja Vesilahdelta

Lempäälän-Vesilahden Sanomien levikkialueella toimivista yhdistyksistä yhteensä 62 on tähän mennessä lähtenyt mukaan  yhdistysten tiedonvälitystä palvelevaan My Nyt -verkkopalveluun. Maaliskuun loppuun mennessä kaikkien saittinsa Me Nyttiin perustamien yhdistysten kesken arvotun  tablettitietokoneen  voitti LeKi/Mestiksen runkosarjan kotiottelut -niminen sivusto. Sivusto on yksi Lempäälän-Vesilahden Sanomien  alueen Me Nytin vanhimmista. Sen perusti ja sitä ylläpitää Lempäälän Kisan Mestisjoukkueen tiedotuksesta vastaava…

Mika Noronen palaa Kisan kiekkonuttuun

Jääkiekon siirtoraja umpeutui maanantain ja tiistain välillä puoliltaöin. Lempäälän Kisan sarjapaikastaan taisteleva Mestis-miehistö sai verkkoonsa uimaan useamman kalan, joista yhtä voi pitää todellisena vonkaleena. Aiemmin urallaan 11 ottelua kisan paidassa pelannut Mika Noronen teki loppukautta koskevan sopimuksen Kisan kanssa. Norosen pelaaja-CV on massiivinen, se pitää sisällään 75 pelattua NHL-ottelua, monia kausia SM-liigassa, Venäjän KHL:ssä sekä…

Tammikuu näyttää suunnan Mestiksessä

Lempäälän Kisa pelasi eilen vuoden 2015 viimeisen ottelunsa jääkiekon Mestiksessä Kiekko-Vantaata vastaan kotiareenallaan. Tammikuussa joukkuetta odottaa todellinen kiirastuli, sillä pelejä on peräti 11 kappaletta, joista kuusi kotona ja viisi vieraskaukaloissa. Kun runkosarjassa mitellään yhteensä 50 kierrosta, on tammikuun jälkeen sarja-asetelma ja paljon kertovampi kuin nyt. – Ilman muuta on myönnettävä, että syksy ei sujunut tuloksellisesti…

LeKi kiinnitti ykköspakin Mestis-sakkiinsa

Lempäälän Kisan Mestis-joukkueen puheenjohtaja Jukka Laakso toi julkisuuteen ensimmäiset sopimuspelaajat kaudelle 2015 – 16. Sopimuksen tehneitä pelaajia on ensimmäisessä erässä neljä, kaksi puolustajaa ja kaksi hyökkääjää. Mikä mukavinta, mukana on viime vuoden joukkueen ehkäpä paras pelaaja 27-vuotias puolustaja Jimi Santala. – Santalan jääminen meille on aikamoinen lottovoitto. Toki kaverilla on liigaoptio, mutta jos joku liigaseura…