Kari Tolonen

Parikymppinen puolustaa paikallista kulttuuria

Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:llä ei ikä paina. Tänä vuonna yhdistys täyttää pyöreät 20 vuotta, ja vauhti sen kun kiihtyy. Alkuvuoden satsaus oli Beatles-helminauhaa tandemilla. Musiikkipläjäys toi Piippo-keskukseen kasan 1960- ja 70-lukujen nostalgisia hittejä ja tandemia polkevan Freemanin. Helmikuun lopulla yhdistys järjesti lumenveistotapahtuman, kuten parina vuotena aiemminkin – vaikkakin viime vuonna se jouduttiin perumaan nihkeän lumitilanteen vuoksi….

Lempäälän Kulttuuritapahtumilla juhlavuosi

Kuluva vuosi on Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:n 20. toimintavuosi. Jo vakiintuneesti toiminnan keskiössä ovat Lempäälä Soi -tapahtumat 2.6.–8.8. Alkuvuodesta yhdistys on jo järjestänyt Piippo-keskuksella ”Beatles helminauhaa tandemilla” -konsertin sekä lumenveistostapahtuman Museoraitilla. Kesällä ohjelmassa on kesäteatteriretki Valkeakoskelle 1. heinäkuuta. Yhdistyksen 20-vuotisjuhlaa vietetään 11. syyskuuta järjestettävässä tapahtumassa ja syyskuun lopulla yhdistys järjestää myös Kaukasian matka Armeniaan ja Georgiaan. Yhdistyksen…

Lempäälän monitoimimiehen kiireet alkavat keväällä

Kari Tolonen täytti lauantaina 14. maaliskuuta 60 vuotta. Merkkipäivää hän juhli perjantaina synttärikahvittelun merkeissä Ehtookodolla. – Nopeasti nämä vuodet menevät. En tiedä, johtuuko se siitä, että minulla on ollut paljon puuhaa ja harrastuksia, mutta tuntuu kuin viimeiset kymmenen vuotta olisivat vierähtäneet vielä vikkelämmin.   Kevättalvella kokoussuma Kari Tolonen on keväisin kiireinen mies, sillä isännöitsijänä Pirkanmaan…

Tolonen jatkaa yrittäjien puheenjohtajana

Lempäälän Yrittäjien syyskokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2015. Puheenjohtajana jatkaa Kari Tolonen. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Pertti Ratilainen, Maria Kahilampi ja Juho Kallonen. Muut hallituksessa jatkavat jäsenet: Heikki Hakala, Mikko Kulmala, Ismo Paananen, Mikko Kivelä, Kari Löytty, Anita Näsärö, Noona Rissanen, Tuija Perttunen, Matti Vuorinen ja Tommi Sajakoski. Lempäälän Yrittäjillä on 504 jäsenyritystä ja tulevan vuoden…

Yrittäjät paneutuvat keskustavisioon

Lempäälän Yrittäjien toimintavuoden 2014 toimintasuunnitelma vahvistettiin yrittäjien vuosikokouksessa. Yli 500 jäsenyrittäjän järjestö aikoo tulevana vuonna paneutua muun muassa  Lempäälän keskustavision asettamiin haasteisiin pohtimalla millaisia liiketiloja tarvitaan, jotta kasvavan keskusta-alueen palvelut turvataan. Tämä pohdinta on yrittäjien mukaan tarpeen ennen kuin uusien kiinteistöjen ja tilojen rakentaminen käynnistyy. Lisäksi Marjamäen Hulikankulman alueen markkinointiin ja sen mahdollisuuksien laajempaan hyödyntämiseen muun…

Kevään digikuvauskisa ratkesi

25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Kameraseura Mielikuvituksen ja Lempäälän Vesilahden-Sanomien toukokuussa järjestämä kaikille avoin digikuvakilpailu on ratkennut. Toukokuun digikuvakisan aiheena oli kevät, ja otoksia tuli runsaasti. L-VS:n toimittaja Erkki Koivisto valitsi tämänkertaisen kisan kolmen kärjen. Voiton vei Kari Tolonen Kevätkylvö-kuvallaan. Toiseksi sijoittui Marja Kuparinen Puro-teoksellaan. Kukka oli nimenä Tintti Turpeisen kolmanneksi sijoittuneella digikuvalla. Kameraseura Mielikuvitus on toimintansa aikana…