Kauppi

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

LeKi katkaisi Hakan voittoputken Hämeen Viestissä

Kirjautuneille

Lopultakin! Lempäälän Kisa voitti perinteisen Hämeeen Viestin lauantaina Tampereen Kaupissa. Seura on osallistunut tähän maakunnan mahtihiihtoon vuodesta 1947 lähtien. Viime vuosilta on useita mitalisijoituksia, mutta vasta 71. yritys toi voiton. – Realistisesti ottaen Kisalla on ollut voitto hyppysissään monasti viime vuosina, mutta aina on ollut Haka ja muitakin tiellä, sanoo voittojoukkueen päämanageri Esa Virtanen. Joukkueen…

LeKi panostaa Hämeen Viestiin

Kirjautuneille

Perinteinen seurojen välinen Hämeen Viesti hiihdetään lauantaina Tampereen Kaupissa. 3–8 kilometrin osuuksia on kahdeksan. Joukkueissa on kahdeksan hiihtäjää, joista kolme juniori-ikäistä. Viestin ensimmäinen puolisko hiihdetään perinteisellä, loput vapaalla. Lempäään Kisan joukkueessa hiihtävät järjestyksessä Esa Seppä, Sanni Alatalo, Atte Urvanta, Hetta Niemelä, Eetu Tolvanen, Mervi Pesu, Markus Välimäki ja Jussi Salo. Seuran muista hiihtäjistä viestiin olivat…

Hämeen hiihdon kalenteri päättyi

Hämeen nuorisoviestin järjestäminen Kaupin tykkilumiladulla oli hiuskarvan varassa. Kilometrin pituisella, kovapintaiseksi kylmettyneellä ladulla Pyrintö kuitenkin kykeni viemään viestin läpi ilman haavereita. 14 joukkueen viestissä LeKi hiihti maaliin kolmantena. Virallinen sijoitus Ylöjärven Ryhdin voittamassa hämäläisviestissä oli toinen, koska edelle ehtinyt Pargas If hiihti kilpailun ulkopuolisena. Liki lumettoman Paraisten juniorit tapaavat hakeutua sisämaan kilpailuihin. 20 kilometrin mittaisessa…

Kaupin sprintti Lahden tapaan parina

Sprinttihiihtoa harrastettiin sunnuntaina Lahden MM-kisojen lisäksi myös Tampereella. Kaupissa kisattiin ensimmäisen kerran parisprintin Hämeen piirinmestaruuksista.  Pyrinnön kilpailut olivat samalla avoimet kansalliset, ja hiihtotapana oli Lahden tapaan perinteinen. LeKi:sta oli mukana viisi juniorijoukkuetta. Sarjan P14 piirinmestariksi hiihti kaksikko Leevi Lampen – Atte Urvanta, toiseksi ylsi pari Roope Niskanen – Samuli Jalonen. P10:n kaksikko Aapo Närhi –…

Perinteistä hiihtovauhtia Kaupissa ja Hakkarissa

Hiihtäjät kiittelivät pakkasten väistymistä viikonvaihteessa. Lunta tosin on vähän kunnon latujen tekemiseksi, mutta pääsee auttavasti suksimaan. Kilpahiihtäjät riemuitsivat täysillä lauantaina Tampereen Kaupin ja sunnuntaina Lempäälän Hakkarin tykkilumiladuilla. Tampereen Pyrinnön kansalliset FIS- eli luokittelukisat vetivät yli 300 osallistujaa. LeKi-hiihdosta oli parikymmentä kilpailijaa. Perinteisen hiihtotavan kilpailut käytiin 2,9 kilometrin ladulla. Pitempiä latuja ei ole vielä virallisessa käytössä….