Klaus Kurki

1400-luvun Vesilahti esillä kirjamessuilla

Tilaajille

–  On se Laukko upea paikka. Kauniita vesistöjä ja mielenkiintoinen historia, kehui kirjailija Kristiina Vuori Helsingin kirjamessuilla 26. lokakuuta. Vuori kertoi messuilla tuoreimmasta historiallisesta romaanistaan, Elinan surmasta, jonka kolmiodraama sijoittuu keskiaikaiseen Laukon kartanoon. Kirja on saanut innoituksensa Elinan surma -kansanballadista, jonka Elias Lönnrot keräsi Vesilahdesta 1820-luvulla. Lönnrot toimi muutamana kesänä kotiopettajana Laukon kartanossa ja kokosi…

Elinan surma -näytelmän juurilla

Tunnetun Elinan surma -näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun puolivälin Laukon kartanoon. Leskeksi jäänyt linnanherra Klaus Kurki suunnittelee uutta avioliittoa Suomelan talon Elinan kanssa, vaikka hänellä oli suhde kälynsä Kirsti Flemingin kanssa. Klaus oli murhannut aiemman vaimonsa Kaarinan. Surmateko vainosi öisin Klaus Kurkea ja hän haluaa sovittaa syntinsä naimalla Elinan, mutta hylätty Kirsti vannoo kostoa. Elinan mielitietty…

Työntäyteinen kesä luvassa Laukossa

Vesilahdella sijaitseva historiallinen Laukon kartano avaa ovensa suurelle yleisölle tiistaista sunnuntaihin kesäkuun alusta aina 20:nteen päivään elokuussa. Alle 13-vuotiaat pääsevät alueelle Laukon kartanon 600-vuotisjuhlavuonna ilmaiseksi. Koko Pohjolankin mittakaavassa merkittävän Laukon kartanon alueella on asuttu yli 1500 vuotta. Kokemäenjoen vesistön kautta merelle kulkenut vesireitti toi asukkaita muinaiseen Laukkoon ja Vesilahdelle. Laukon suuruudesta ja vauraasta elämästä kertovat lukuisat hautakalmistot ja niistä löytyneet esineet….

Liekit korventavat katsomossa asti

Teatteri Kurki: Elinan surma Käsikirjoitus ja ohjaus: Noora Kylliö Musiikki: Pekka Murto Päärooleissa: Vesa Aalto, Jemina Jaskari, Johanna Pekola, Jarmo Huuhtanen. Arvio: **** Kun teatteri toimii, se tunkeutuu suoraan katsojan tunnekeskukseen. Se värisyttää, hengästyttää ja hikoiluttaa. Teatteri Kurjen Elinan surma tekee juuri näin. Ja pätevämmin kuin moni ammattilaisteatteri. Miksi? Aiheesta se ei johdu, vaikka kieltämättä…