Koovee

Kuusela siirtyy paikalliskisaajaan ensi kaudeksi

Tilaajille

Lempäälän Kisan peräsimessä kolmatta peräkkäistä kauttaan ruoria kääntelevä valmentaja Miikka Kuusela on solminut tulevan kauden valmennussopimuksen Tampereen KooVeen kanssa. Kuuselan aisapari Juha Salo vaihtaa myös Hakkarin maisemat Hakametsän tienoihin. Kuuselan sopimus on mallia kaksi kautta plus optio kolmannesta. – Mitään suurta dramatiikkaa ei tähän asiaan liity. Olen ollut kolme vuotta putkeen LeKissä ja sitäkin ennen…

LeKi röykytti KooVeeta uuden nuoren lupauksen voimin

Tilaajille

LeKi–KooVee 5–2, KooVee–LeKi 2–4 Pelien henget: Mestiksessä oli joulun jälkeen vuorossa peräkkäispelit Lempäälän Kisan ja Tampereen KooVeen välillä. Kummassakaan kamppailussa ei lopulta voittajasta suurta epäselvyyttä ollut, niin selkeästi LeKi oli KooVeeta parempi. Kuudesta pelatusta erästä vain yksi, Tampereen kamppailun avauserä, voidaan kirjata, että KooVee oli parempi. Joukkueiden eron voi lukea sarjataulukostakin: sarjakärki LeKin ero sarjajumbo…

Mestiksessä luvassa paikallispelejä

Tilaajille

Jääkiekon Mestis täydentää joukkuegalleriaansa mitä todennäköisimmin Tampereen KooVeella. Viime kauden sarjasta ulos joutui konkurssiin ajatunut Espoo United. Jääiekkoliitto ja muut Mestis-seurat halusivat kuitenkin, että sarja pelataan 12 joukkueen voimin. Ensimmäiseksi paikkaa tarjottiin Kalajoen JHT:lle, mutta se sanoi Mestikselle kohteliaasti ”ei kiitos”. Sen jälkeen oli vuorossa KooVee, joka haluaa tarjottuun käteen tarttua. –Jääkiekkoliitto vahvistanee KooVeen Mestis-paikan…

KooVeen B-junnujen säbä-kullassa vahva vesilahtelainen sivumaku

Tilaajille

Kuva: KooVeen kotisivut Suomen mestarit potretissa, mukanaan kolme vesilahtelaista ja yksi lempääläisnuorukainen. Vesilahdessa asuu ja elelee paljon kovan tason salibandyn pelaajia, kuten esimerkiksi kolmikko Juho Elomaa, Aaro Alentola ja Rasmus Fonsen, jotka huuhtoivat yhdessä sääksjärveläisen Aaro Allinniemen sekä muun Tampereen KooVeen joukkueen kanssa B-nuorten eli vuosina 2000 – 01 syntyneiden SM-kultaa. Kirkkain mitali oli lajin…

Salibandysiskoset tähtäävät kirkkaimmalle huipulle

Kultaisista mestaruusjuhlista on jo yli kuukausi, mutta mitalit Jemina ja Julia Ruostilan käsissä saavat suupielet yhä hymyyn. Tampereen Kooveen A-tytöt voittivat salibandyn SM-kultaa keväällä, ja joukkueen runko koostui peräti kahdeksasta vesilahtelaisesta ja kolmesta lempääläisestä pelaajasta. Ruostilan siskokset Jemina ja Julia olivat avainpelaajia mestarijoukkueessa. Vesilahtelainen kaksikko antaa arvon saavutukselle, ja kulunut aika on vielä kirkastanut tuntemuksia….