Kuljun Ruusa

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Muutostalousarvio: alijäämä kääntyy saman verran ylijäämäiseksi

Lempäälän kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi muutostalousarviota, joka toteutuessaan muuttaa Lempäälän kunnan kuluvan tilikauden 845 000 euron alijäämän 883 000 euroa ylijäämäiseksi. Talousarviomuutokset kohottavat vuoden 2017 talousarvion vuosikatetta yli 1,7 miljoonalla eurolla 10,3:sta vajaaseen 12,1 miljoonaan euroon. parantuneen rahoitustilanteen perustella kunnanhallitus esittää valtuustolle talousarvioon varattua pitkäaikaisen lainan nostovaltuutta alennetaan 10,5 miljoonasta eurosta 6,0 miljoonaan euroon. Investointeihin…

Lempäälä otti aikalisän Kuljun pientenlastentalossa

      Lempäälän kunnanvaltuusto päätti ensimmäisessä kokouksessaan Virta-kampuksen Virta-salissa keskiviikkona 27. syyskuuta, että Kuljun Ruusa-nimellä tunnettua Kuljun pientenlastentalohanketta ei jatketa, koska sitä ei pystytä kokonaisuudessaan jatkamaan sille osoitetulla määrärahalla. Kunnanjohtaja Heidi Rämön mukaan valtuuston talousarvioon hyväksymä noin 5,2 miljoonan määräraha olisi ylittynyt yli miljoonalla. Yksityistä toimijaakaan Kuljun kartanon viereiselle kunnan tontille ei ainakaan tässä…

Lempäälä hakee yksityistä toimijaa pientenlastentalolle

Lempäälän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kuljuun Kemintien ja Kuljun  kartanon väliselle tontille aiottua, Kuljun Ruusaksi nimettyä  Kuljun pientenlastentalohanketta ei jatketa. Syynä on se, että Lempäälän kunta ei pysty kokonaisuudessaan toteuttamaan jo keskeytettyä hanketta siihen osoitetulla määrärahalla. Kunnanhallitus esittää lisäksi valtuustolle, että Kuljun kartanon viereiselle tontille haetaan yksityinen toimija. Kuljun kartanon viereisellä Ruusan tontilla on rakennusaikeitta…

Aikalisä Kuljun Ruusan toteutukseen

Lempäälän kunnanhallitus on  päättänyt keskeyttää Kuljun Ruusa -pientenlastentalohankkeen. Syynä on se, että hanke ylittää valtuuston uusille hankkeille asettaman määrärahavarauksen. Kunnassa tutkitaan nyt hankkeen vaihtoehtoiset toteutusmallit. Suunnittelun tavoitteena on ollut monitoimitalo kaikenikäisille. Päiväkodin, kirjaston ja tupatoiminnan käsittävää pientenlastentaloa on suunniteltu Kuljuun Kemintien ja Kuljun kartanon väliselle tontille. Hankkeen kerrosala on 1 703 neliötä. Rakennukseen on kaavailtu…

Kuljun pienten lasten talon kustannusarvio ylittää määrärahan

Lempäälän kunnan tekninen lautakunta joutuu viemään Kuljun Ruusan eli pienten lasten talon suunnitelmat ja kustannusarvion kunnanhallituksen päätettäväksi ennen  varsinaisen hankinnan käynnistämistä. Syynä on kustannusarvio, joka ylittää valtuuston rakennushankkeelle asettaman määrärahan. Talousarviossa hankkeeseen on varattu 5,2 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannusarvio rakentamiskustannuksineen ja kalustuksineen ylittää määrärahan noin 130 000 eurolla. Rakennuttajapäällikkö Mervi Järvinen korostaa, että kustannusarvion laadinnassa kysymys…