kunnaninsinööri

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Vesilahteen halutaan kunnaninsinööri

Kirjautuneille

Vesilahdessa on auki kunnaninsinöörin virka. Kunnanhallitus päätti maanantaina viranhausta. Kunnaninsinööri toimii teknisen toimen päällikkönä, teknisen lautakunnan esittelijänä ja johtoryhmän jäsenenä. Aiemmin teknisen toimen kentästä vastasi kehitysjohtaja, jonka työaika jakaantui puoliksi elinkeinotoimen ja teknisen toimen kesken. Kehitysjohtajan viran tehtävänkuva koettiin kuitenkin liian laajaksi ja nähtiin, että tarkoituksenmukaisinta olisi perustaa kaksi virkaa, joista toinen keskittyy tekniseen toimeen…

Teknisen johtajan virka uudestaan hakuun

Vesilahden kunnanhallitus laittaa kunnan teknisen johtajan viran uudelleen auki. Valittavalta edellytetään erityisesti talonrakennuksen ja infra-alan tuntemusta. Vesilahden teknisen johtajan virkaa haki 21 henkilöä: Akseli Hakala Hämeenlinnasta, Antti Hiekkanen Tampereelta, Hannu Hurme Tampereelta, Pasi Isotalo Pirkkalasta, Johanna Karelahti Tampereelta, Matti Kerkelä Lappeenrannasta, Karri Koivusilta Lempäälästä, Matti Kuusjärvi Vesilahdesta, Jyrki Kärk Tampereelta, Mika Kärri Hämeenlinnasta, Nina Kivi…