kuntatalous

Lempäälän talous vahvistui vuonna 2017

Kirjautuneille

Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö luonnehtii kunnan taloudellista ja toiminnallista tulosta vuodelta 2017 oli erinomaiseksi. Tilinpäätös oli 1,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kertynyttä ylijäämää kunnalla on nyt taseessa yli 16 miljoonaa euroa, ja kunta varautuu Lempäälän keskustan katuinfran rakentamiseen 2,1 miljoonan lisävarauksilla. – Tärkeintä talouden tasapainottamisessa on ollut käyttömenojen hillintä. Tästä kehityssuunnasta Lempäälän on pidettävä kiinni jatkossakin,…

Vesilahden kunnan vuoden 2016 tilinpäätös myönteisempi kuin muutamana aiempana vuonna

Vesilahden kunnanhallitus käsittelee 27. maaliskuuta kunnanjohtaja Erkki Paloniemen katsauksen kunnan  viime vuoden tilinpäätöksestä. Siinä Paloniemi näkee kunnan talouden aikaisempia vuosia myönteisempänä. – Joskin varoitusvalot ovat edelleen päällä, Paloniemi sanoo. Vesilahden kunnan talouden tasapainottamisohjelmat ja muut rakenteelliset linjaukset ovat purreet. Monen vuoden alijäämäisten tilinpäätösten jälkeen kunnan tilinpäätös päättyi 1 340 000 euroa ylijäämään. Vuonna 2015 alijäämä…

Talouden tasapainottamista jatketaan Lempäälässä

Lempäälän kunnanhallituksen käsittelyssä ollut kunnan vuoden 2015 tilinpäätös osoittaa viime vuoden alijäämäksi runsaat 4,8 miljoonaa euroa. Aiempien tilikausien yhteenlaskettu ylijäämä on taseessa vajaat 18 miljoonaa euroa. Lempäälän kunnan käyttötalouden nettomenot kasvoivat viime vuonna 2,3 prosenttia. Käyttötalouden toimintakulut olivat 133,3 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuodesta 2,9 prosenttia. Toimintakulujen taso ylittyi alkuperäisestä talousarviosta 2,9 miljoonaa euroa….

Lempäälän talous 15 vuotta sitten ja nyt

Lempäälän kunnan talous huomioitiin 15 vuotta sitten näkyvästi valtakunnan tasolla. Marraskuussa 1999 Lempäälä valittiin vuoden 1999 Suomen talouskunnaksi. Vuoden parhaat kunnat valittiin sil­loin kuudennen kerran, ja valinnan tehneen sisäasiainministeriön neuvotteleva virkamies Seppo Junt­ti totesi palkinnon luovutustilaisuudessa, että alhaisesta tulopohjasta huolimatta Lempäälä on pys­tynyt velvoitteensa velkaan­tumatta hoita­maan, ja rahaa on riittänyt investointeihinkin. Aamulehden 22.11.1999 pääkirjoituksen mukaan…

Lempäälän velkaantuminen odotetun jyrkkää

Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 28. toukokuuta vuoden 2013 tilinpäätöksen. Siinä kiin­nit­­tää erityisesti huomiota kunnan velkaantumisen raju kasvu. Vuoden 2013 lopussa kunnalla oli ve­­l­ka­a noin 54 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli noin 41 miljoonaa euroa. Lempäälän kunnan nettovelka kasvoi siis vuodessa noin 13 miljoonaa euroa eli 32 prosenttia. Lempäälän velkaantumisen jyrkkä kasvu ei hämmästytä,…

Käykäämme työhön

Maanantain 21. tammikuuta L-VS:ssa oli isona  uutisena ja kahtena, kolmena kirjoituksena kannanottoa Lempäälän kunnanvaltuuston luottamuspaikkojen valintoihin liittyen. Eiköhän anneta tämän jutun nyt olla.  On aika tarttua toimeen ja lähteä kääntämään Lempäälän talouskurssia oikeaan suuntaan.  16. tammikuuta valtuustossa talousjohtaja Kari Auvinen kertoi selkeästi, mitkä asiat on hoidettu ja/tai ovat hoituneet huonosti joutuessamme veronkorotuksen ja kasvavan lainanoton…